Koripallo.com

Miro Little - Utahissa tähdeksi?

Viestejä
551
Jutun kirjoittanut toimittajahan tuntee omakohtaisesti amerikkalaisen yliopistourheiluarjen. Tätä taustaa vasten jäin hieman kaipamaan pientä valoitusta noihin NCAA:n viimeaikaisiin sääntömuutoksiin, suomeksi sanottuna siis NIL-sopimusten mahdollistamaan rahan liikkumisen logiikkaan. Ja siis varsinkin suomalaisnäkökulma tähän kiinnostaisi.

Mediakirjoittelujen ja haastattelujen pohjalta Little vaikuttaa kyllä todella positiiviselta ihmiseltä. Muutenkin Susijengiä on siunattu kyllä viime aikoina persoonilla, joiden peliesityksille on helppo hurrata. Tästä huolimatta itseäni hieman häiritsee tämän(kin) jutun tyyli, jossa itse peliesityksistä ja roolista joukkueessa kirjoitettiin hieman valikoivasti.

Mutta hieno homma, että koripallosta ylipäätään tällaisia juttuja tehdään. Eikä sitäkään voi tietenkään kieltää, että Littlen pääseminen edes Baylorin kokoonpanoon on suomalaisittain historiallista ja kansainvälisestikin kovin harvinaista.
 
Viestejä
311
Mediakirjoittelujen ja haastattelujen pohjalta Little vaikuttaa kyllä todella positiiviselta ihmiseltä. Muutenkin Susijengiä on siunattu kyllä viime aikoina persoonilla, joiden peliesityksille on helppo hurrata. Tästä huolimatta itseäni hieman häiritsee tämän(kin) jutun tyyli, jossa itse peliesityksistä ja roolista joukkueessa kirjoitettiin hieman valikoivasti.
Susipositiivisuus tosiaan vallitsee. Suomalaiseen huippukoripalloiluun tuntuu tarttuneen täin sitkeydellä tietynlainen jenkkihenkinen (miksiköhän?) paatos, jossa toistellaan tähdet silmissä "Se on susta itestä kii".

Eikä siinä sinänsä mitään, kova työnteko on hyvä asia... mutta joskus tuo loputon usko itseen tuntuu napsahtavan omaan nilkkaan, kun sen siivittämänä valitaan esim. aivan liian kova peliympäristö tai ylipäätään NCAA.

Odotuksista poikenneen alkukauden aikana Little kertoo pärjänneensä hyvin ja saaneensa kaiken irti roolista, joka hänelle on annettu. Pienempi peliaika on tarjonnut Littlelle mahdollisuuden treenata enemmän ja kovempaa kuin koskaan ennen.

”Tykkään katsoa kaikkia asioita positiivisesti”, hän sanoo.

No kieltämättä tuon kääntäminen positiiviseksi on kyllä melkoinen suoritus - jos ei pääse pelaamaan, se onkin oikeastaan hyvä juttu kun voi treenata kovaa. Heh. Varmasti Miro ajattelee privaatisti asiasta hiukan eri lailla, mutta asiaan kuuluu, että ulospäin näytetään sitä positiivisuutta. Siitä sitten nuoremmat junnut ottavat vaikutteita, laittavat vuorostaan NCAA-paikan joulupukin toivelistalle ja kierre jatkuu.
 
Hx

Viestejä
61
Olihan tuo Hesarin juttu tosiaan aika paljon positiivisemmin kirjoitettu kuin mitä vaikka täältä saa yleensä lukea - ja hyvä niin. Itse en näe ongelmalliseksi sitä, jos mies on freshman-kaudella rotaation laitamilla yhdessä NCAA:n parhaista joukkueista. Se on varmasti ihan mainio paikka kehittyä tuossa uravaiheessa. Sitten jos rooli ei tuosta laajene tuleville vuosille niin johtopäätöksiä täytyy tietysti tehdä. Tämä on se Baylorin kaltaisen koulun iso riski: jos ensi vuoden freshmanit ohittavat Miron rotaatiossa niin tarjolla on helposti NCAA-ura mallia Valtonen. Jos taas pystyy kasvattamaan omaa rooliaan vuosi vuodelta a la Nkamhoua niin ympäristö tarjoaa varmasti ensiluokkaiset mahdollisuudet kehittyä.
 
Viestejä
551
Mitä ainakin itse olen yrittänyt Miro Littleä ja Bayloria sivuavilla kommenteillani tuoda esille ei ole se, että yrittää ei saa tai että lentoliput kotiin kannattaa varata jo etukäteen ja sijoittaa matkalaukkuun siihen pelikenkien viereen, vaan kannustaa realistiseen ja suhteelliseen tilannekuvaan omista taidoista, ominaisuuksista ja kehityskohteista. Joukkueen valinta oman peliroolin kannalta tuossa ikävaiheessa on jossain määrin aina sattuman kauppaa, mutta Littlen kohdalla päätös joukkueesta tehtiin ainakin aivan liian aikaisin ja todennäköisesti myös hieman liian optimistisesti.

Kaikkensa yrittäminen on huippu-urheilussa ihan peruslähtökohta, eikä sitä tarvitsi mielestäni sen kummemmin alleviivata, vaikka toki ihmisten välillä on eroja siinä, miten he kaiken peliin laittamisen ymmärtävät ja sitä elämässään toteuttavat.

Toivon vilpittömästi Miro Littlelle ja - nyt hieman kavahdan itsekin kansallistuntoani - kaikille muillekin suomalaiskoripalloilijoille mahdollisimman hyviä koripallouria ja elämää muutenkin. Samaa muuten kaikille koripallo.com palstalaisillekin! Yrittämisen ja sata lasissa menemisen lisäksi koripalloilijan tai kenen tahansa muunkin täytyy parhaiten kehittyäkseen kuitenkin olla myös sopivassa ympäristössä. Baylor voi vielä ajan mittaan sellaiseksi Littlelle muotoutua, mutta eilenkin pelatussa pelissä B12-konferenssin keskikastin joukkuetta vastaan hän pelasi vain pari minuuttia. Littlen peliajan lisääntymiselle ei ole näköpiirissä oikeastaan mitään perusteita tällä hetkellä ja jos käy, niin kuin todennäköistä on, tulee kausi sujumaan pääasiassa fyysisten ominaisuuksien ja heittotekniikan kehittämisen parissa.

Tärkeitä ajankäytön kohteita nuo edellämainitutkin koripalloijalle ovat, mutta sitä tärkeintä ajankäytön kohdetta - kentällä oloa - olisi takuuvarmasti ollut tarjolla NCAA-peleissä tänäkin vuonna, jos joukkueen valinnassa olisi käytetty hieman enemmän harkintaa ja malttia.
 
Viestejä
3 535
Tässä Miron kehitysvaiheessa täytyy huomata että tuon Baylorin kauden lisäksi Miro on 4-5 kk Susijengin toiminnassa mukana, ja ainakin siellä kaveri on isossa roolissa. Baylorin kausihan on oikeastaan syyskuusta - huhtikuuhun.
 
3PO

Viestejä
195
Ilmeisesti unohdetaan se tosiasia, että ei ensimmäisen vuoden pelaaja saakaan peliaikaa niin paljon kuin nuo 2-4 vuoden opiskelijat, ellet ole tosiaan LeBron. Ensimmäisen vuoden opiskelijat saa siellä 0-5 minuuttia peliaikaa ja muu pitääkin käyttää itsensä yksilötaitojen kehittymiseen. Seuraavana vuotena se on siellä 5min-15min riippuen miten hyvin kehittynyt. Voi olla, että se ei lisäänny, jos siihen ei ole aihetta.

Baylor on kova yliopisto ja jos pelaat keskimäärin (kuten Little nyt) lähes 9min per peli, niin se on jo kova.

Toki, kuten tuossa todettu niin haaste on pysytellä kehityksessä matkassa. Uusia nuoria tulee rinnalle ja pitäisi kyetä aina nostamaan tasoa. Heikommassa yliopistossa se onnistuu hiukan "helpommin", vaikka ei jenkeissä taida yhdessäkään olla helppoa ja se missä se sattuisi olemaan, niin ei noteerata hirveästi.

Vaan tosiaan, siellä Suomalaiset menestyvät tällä hetkellä ihan kivasti ja myös alemmilla tasoilla. Se on vain loistavaa. Lisää tarvitaan Suomalaisia nuoria tuonne NCAA parketille ehdottomasti. Ja leuka pystyssä itsevarmana.
 
Viestejä
551
Ensimmäisen vuoden opiskelijat saa siellä 0-5 minuuttia peliaikaa ja muu pitääkin käyttää itsensä yksilötaitojen kehittymiseen.

Baylor on kova yliopisto ja jos pelaat keskimäärin (kuten Little nyt) lähes 9min per peli, niin se on jo kova.
-Elliott Cadeau, UNC: 22.7mpg
-Aden Holloway, Auburn: 22.1mpg
-Garwey Dual, Providence: 21mpg
-Morris Ugusuk, South Carolina, 14.4mpg

-Miro Little, Baylor, 8.7mpg

Listaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka, mutta jätetään tällä kertaa katsaus vertailukelpoisiin kansainvälisiin takakentän pelaajiin isojen konferenssien joukkueista.

Littlen peliajasta on hyvä myös huomata, että se on kertynyt suurimmaksi osaksi "helppojen" pelien lopuista siinä vaiheessa, kun ottelut ovat jo olleet ohi. Little sai myös pre-season peleissä (joiden minuutit eivät keskiarvoissa tietenkään näy) aika mukavasti peliaikaa, siis silloin kun kokoonpanoja testattiin ja pelaavaa rotaatiota hahmoteltiin. Pre-seasonin ja aina helpohkon alkukauden jälkeen Little on pelannut kolmessa B12-pelissä 4 minuutin, 0 pisteen, 1 levypallon ja 0 syötön ottelukohtaisilla keskiarvoilla.

Baylor on kova yliopisto, siellä pelaavaan kokoonpanoon pääseminen on kova saavutus. Näin on! Mutta olisiko ollut kuitenkin kovempi, jos Little olisi jo tällä kaudella ollut joukkueessa, jossa rooli olisi ollut pallollinen ja minuutit tuolla parissakymmenessä?
 
3PO

Viestejä
195
Tämä on mielestäni vähän miten sen arvottaa ja lopulta mieltää.
Baylorissa toisena vuotena nouseminen isoihin minuutteihin ja siellä onnistuminen, takaa varmasti hyvät jatkot vaikka sinne NBA draftiin.

Tässä tapauksessa uskon, että luotto omaan tekemiseen on ollut korkea ja ajatus nimenomaan siinä, että ensimmäisellä kaudella ei isoja minuutteja kerry. Pääsee hommaan käsiksi, on tuttu naama kovassa ja hyvässä yliopistossa. Tätä kautta kaikki efortti seuraavalle kaudelle ja raivaa läpi itsensä isompiin valoihin.
Näin uskoisin tuossa olevan ajatus.

Huonommassa joukkueessa jos et menesty heti, olet aika nopeasti sivuraiteilla. Ja sen jälkeen ei samalla tavalla noteerata.
Ja tuolla kun sattuu vielä kehnot joukkuekaverit ja et saa mistään mitään apuja, niin soppa valmis. Siihen on kehno huudella, että olen oikeasti hyvä. Vaikka pelaisit sen yli 20min keskiarvolla.

Siinä tapauksessa, jos olet keskiverto pelaaja tai haet jotain ponnistusta eteenpäin, mutta et vielä "hehkutettu" pelaaja, niin silloin tuo 20min ja kehnompi yliopisto olisi se ylivertaisesti paras. Toki tuskin silloin kauhean koviin yliopistoihin pääsisikään, mutta pelkästään jo ajatuksena.

Joten ehkä ei ole "vääriä" polkuja tai voi kukaan sanoa toimiiko typerästi.
On vain erilaisia polkuja, joista jokainen valitsee itselleen sillä hetkellä sen parhaimman reitin. Samalla kuunnellen niitä osaavia henkilöitä sivussa, joilla kokemusta.
 
Viestejä
551
Tässä tapauksessa uskon, että luotto omaan tekemiseen on ollut korkea ja ajatus nimenomaan siinä, että ensimmäisellä kaudella ei isoja minuutteja kerry. Pääsee hommaan käsiksi, on tuttu naama kovassa ja hyvässä yliopistossa. Tätä kautta kaikki efortti seuraavalle kaudelle ja raivaa läpi itsensä isompiin valoihin.
Näin uskoisin tuossa olevan ajatus.

Huonommassa joukkueessa jos et menesty heti, olet aika nopeasti sivuraiteilla. Ja sen jälkeen ei samalla tavalla noteerata.
Ja tuolla kun sattuu vielä kehnot joukkuekaverit ja et saa mistään mitään apuja, niin soppa valmis. Siihen on kehno huudella, että olen oikeasti hyvä. Vaikka pelaisit sen yli 20min keskiarvolla.

Siinä tapauksessa, jos olet keskiverto pelaaja tai haet jotain ponnistusta eteenpäin, mutta et vielä "hehkutettu" pelaaja, niin silloin tuo 20min ja kehnompi yliopisto olisi se ylivertaisesti paras. Toki tuskin silloin kauhean koviin yliopistoihin pääsisikään, mutta pelkästään jo ajatuksena.
Tuossa Helsingin Sanomien jutussa kirjoitetaan näin:

Odotuksista poikenneen alkukauden aikana Little kertoo pärjänneensä hyvin ja saaneensa kaiken irti roolista, joka hänelle on annettu. Pienempi peliaika on tarjonnut Littlelle mahdollisuuden treenata enemmän ja kovempaa kuin koskaan ennen.

”Tykkään katsoa kaikkia asioita positiivisesti”, hän sanoo.

Jos joku asia ei mene ihan niin kuin tällä hetkellä toivoisi, se aukaisee aina jonkun toisen oven.”

Mieltää asiat miten vain, niin kyllä tuossa selvällä suomen kielellä sanotaan, että alkukausi ei ole mennyt Littlen omien odotusten mukaisesti.

Mielipiteeni, joka tuntuu eroavan monien muiden vastaavasta, on että tähtiin kurkottaminen ja kovimpaan mahdolliseen joukkueeseen pääseminen ei ole kehittyvälle pelaajalle tavoitteista se jaloin, vaan tärkeintä on päästä mahdollisimman sopivaan ympäristöön. Tämä yleensä tarkoittaa yksinkertaisesti runsasta peliaikaa mielekkäässä roolissa. Useat NBA:n kärkivaraukset, jotka tosin Littlen kanssa eri kategoriassa pelaajina ovat, menevät pelaamaan nimenomaan isojen konferenssien keskikastin joukkueisiin, jopa heittopusseihin, ison peliajan perässä.

Nähdäkseni Littlen sitoutuminen Bayloriin tapahtui vuoden liian aikaisin, ajankohtana jolloin pelipaikkakohtaisesta kilpailusta Baylorin sisällä ei voinut sanoa vielä mitään. Näinhän jotkin muutkin huippulupaukset toki tekevät, mutta mielestäni se ei ole järkevää nykyisessä NCAA:n supersenior ja transfer-maailmassa. Joukkueen valinta on äärimmäisen vaikeaa, venyttää päätöksen tekemisen miten pitkälle tahansa, mutta kyllä onnistuneen valinnan todennäköisyys on suurempi puolta vuotta kuin puoltatoistavuotta ennen kauden alkua.

PS Tuo uuden oven aukaiseminen on mielestäni ihan hieno motto, mutta itse en nyt oikein ymmärtänyt, mikä toinen ovi tässä on Littlelle auennut. Ainut, mikä itselle tulee mieleen ovat parantuneet mahdollisuudet joukkuekavereiden kannustamiseen. Tai ehkäpä sitten Little on harjoitellut pelipäivinä ylimääräisiä tunteja, näin asia varmaan on.
 
Viestejä
2 462
Mitä ainakin itse olen yrittänyt Miro Littleä ja Bayloria sivuavilla kommenteillani tuoda esille ei ole se, että yrittää ei saa tai että lentoliput kotiin kannattaa varata jo etukäteen ja sijoittaa matkalaukkuun siihen pelikenkien viereen, vaan kannustaa realistiseen ja suhteelliseen tilannekuvaan omista taidoista, ominaisuuksista ja kehityskohteista.
Mielipiteeni, joka tuntuu eroavan monien muiden vastaavasta, on että tähtiin kurkottaminen ja kovimpaan mahdolliseen joukkueeseen pääseminen ei ole kehittyvälle pelaajalle tavoitteista se jaloin, vaan tärkeintä on päästä mahdollisimman sopivaan ympäristöön. Tämä yleensä tarkoittaa yksinkertaisesti runsasta peliaikaa mielekkäässä roolissa.
Omat "luuseri"-viittaukseni taas eivät olleet sinulle kohdistettuja, vaan tälle eräälle nimimerkille, joka päätti vaihtaa härkkimisen kohdetta, kun Markkasen kauden parhaan yksilöottelun jälkeen ei siinä ketjussa oikein varmaan keksinyt mitään kirjoitettavaa...

Mutta jos nyt Littlen olisi pitänyt valita joukkue, missä takuuvarmasti / luvattuna saa 20+ minsaa... niin joo, silloin varmaan saisi sen 20 minsaa. Ei se kovin kilpailullinen ympäristö olisi tai pitäisi laittaa ihan sitä viimeistäkin prosenttia itsestään likoon - kun olisi valittu sopivan keskinkertainen jengi, missä voidaan antaa tuollaisia takuita.

Jos nyt siis neuvo Mirolle on
a) ole realistinen (=et oo kyllä niin hyvä, että pääsisit Baylorissa edes pelaamaan)
b) älä kurkota tähtiin

niin... kyllä tuo nyt sittenkin vähän siltä luuseroinnilta tuntuu.

Sinne tähtiin ei pääse, jos niihin ei kurkota.
 
Viestejä
551
@Markkasen asuntolaina kirjoittaa usein aika herkällä liipaisimella perustuen usein jotakuinkin heikohkoihin signaaleihin ja voittopuoleisesti tietenkin negatiivisesti.

Mutta mitä Miro Littleen tulee, niin hänen ennustuksensa reilusti yli vuoden takaa niin peliajan kuin roolinkin suhteen Baylorissa ovat osuneet maaliin oikeastaan aika täydellisesti. Joissain piireissä tällaista ennustuskykyä perusteluineen kutsuttaisiin asiantuntijuudeksi.

On toki myös niin, että rikkinäinen kello on oikeassa kaksi kertaa päivässä ja vastakkaisiakin esimerkkejä kyseisestä kirjoittajasta löytyy useita. Tämä virhearvoiiden tekeminen pätee tietysti useimpiin tänne kirjoittaviin, itseeni eritoten, mutta harvat kirjoittavat tyylillä, jossa nämä erheet ajanmittaan paljastuisivat.

Itse en muuten neuvoisi ketään kurkottamasta tähtiin, mutta en myöskään ikinä typistäisi viestiäni tuollaiseen yksinkertaistukseen. En myöskään näe ristiriitaa tähtiin kurkottamisen ja peliajan mahdollistavan kovan konferenssin joukkueen välillä. Tämä on turhaa jälkiviisautta ja tietenkin puhdasta spekulaatiota, mutta esimerkiksi Indiana Hoosiers olisi tällä kaudella todennäköisesti ollut Littlelle parempi joukkuevalinta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3 037
Mutta olisiko ollut kuitenkin kovempi, jos Little olisi jo tällä kaudella ollut joukkueessa, jossa rooli olisi ollut pallollinen ja minuutit tuolla parissakymmenessä?
Olisi. Kouluvalinta ei onnistunut, se on mielestäni ihan selvä juttu. Tämäkin lausunto voi vielä kosahtaa omaan nilkkaan, ja toivonkin että niin käy, mutta mielestäni olisi ollut ensisijaisen tärkeää saada kunnolla peliaikaa heti ensimmäisellä kaudella. Toivottavasti oikeasti on olemassa se hopeareunus, että pystyy harjoittelemaan paljon ja laadukkaasti, eikä ensi kaudella ole kukaan edessä rotaatiossa. Tsemppiä Mirolle!
 
Viestejä
3 535
Toivotaan ettei Mirolle kuitenkaan kävisi samalla tavalla kuin edelliselle Baylorin suomalaiselle. Jari Vanttajan ura taisi lopahtaa lähes kokonaan kun tuli valittua liian kova ympäristö.
 
Viestejä
177
Olisi. Kouluvalinta ei onnistunut, se on mielestäni ihan selvä juttu. Tämäkin lausunto voi vielä kosahtaa omaan nilkkaan, ja toivonkin että niin käy, mutta mielestäni olisi ollut ensisijaisen tärkeää saada kunnolla peliaikaa heti ensimmäisellä kaudella. Toivottavasti oikeasti on olemassa se hopeareunus, että pystyy harjoittelemaan paljon ja laadukkaasti, eikä ensi kaudella ole kukaan edessä rotaatiossa. Tsemppiä Mirolle!
Kyllä varmasti löytyy Miron tontille huippulahjakkaita taitavia pallonkäsittelijöitä, joille on luvassa isoa roolia. Olen katsonut muutaman noita yliopistopelejä, niin Baylor on mielestäni väärä paikka Mirolle ja ihan vaan sen takia, että ei tule saamaan minuutteja ja vaikka saisikin, niin taidot/nopeus eivät riitä haastamaan kilpakumppaneita.

Ja taas kerran voi todeta, että toivottavasti olen myös väärässä
 
Viestejä
3 535
Baylor on juuri ilmoittanut signanneensa 24 alkavalle kaudelle 2 viiden tähden (=parasta A-luokkaa) takamiestä eli ei tule helpottamaan jatkossa tuo minuttien saaminen.
Toisaalta, Sara Bejedi, oli Floridassa aluksi aika pienessä roolissa - nyt meno on melkoista.
 
Eli ymmärtääkseni tällä hetkellä kokoonpano ensi kaudelle näyttää takakentän osalta tältä:

Freshman Rob Wright (**** / 2024 luokan 9. paras PG ESPN: mukaan)
Freshman VJ Edgecombe (***** / 2024 luokan 3. paras SF ESPN:n mukaan)
Freshman Jason Asemota (**** / 2024 luokan 10. paras SF ESPN:n mukaan)
Sophomore Miro Little (**** / 2023 luokan 13. paras PG ESPN: mukaan)
Junior Langston Love (**** / 2021 luokan 7. paras SG ESPN:n mukaan)
Senior Jayden Nunn

Ensinnäkin selvää lienee, että Jakobe Walter lähtee Edgecombin tieltä NBA:han. Ja vastaavasti seuraavaksi kaudeksi Edgecombin tilalle hankitaan joku vastaava aivan kärkilupaus.

Toiseksi, en näe oikein syytä miksi Love tai Nunn siirtyisivät Baylorista mihinkään, joten tuo comboguard paikka lienee ensi kaudella myös aika tukossa. Langston Loven voisin kyllä jossain määrin nähdä siirtyvän ensi kaudeksi johonkin toiseen kouluun, jossa olisi luvassa kiistaton tähden rooli, mutta voidaan tuota roolia tämän kauden näyttöjen osalta Bayloristakin tarjota. Näitä liikkumisia on tietenkin aika mahdoton arvioida.

Little kannalta tärkein muutos ensi kaudeksi lienee RayJ Denniksen valmistuminen tänä keväänä. Tämä jättää pelinrakentajan tontin käytännössä tyhjäksi. Littlen pitäisi nähdäkseni kyetä tuo vapautunut tontti ensi kaudeksi valtaamaan edes osittain tai muuten käy kylmät.

Valitettavasti Big-12 on kuitenkin niin kova konferenssi, että minun on vaikea uskoa, että Baylor lähtisi ensi kauteen käytännössä kahdella kokemattomalla pelinrakentajalla - Wrightilla ja Littlellä. Ja tuohonkin edellämainittuun lauseeseen sisältyy isohko oletus siitä, että Little edes nähdään Baylorissa pallollisena pelaajana.

Itse ennustaisin, että Baylor hakee transfer-ikkunasta kokenutta pelinrakentajaa vielä ennen kesää ja antaa Littlen ja Wrightin kamppailla sitten kakkospointin paikasta. Mutta jos on niin, että Littleä ei nähdä Baylorissa tällä hetkellä pallollisena pelaajana, niin sitten johtopäätöksen pitäisi olla selvä - transfer muualle.
 
Viestejä
5 505
Hyvää pohdintaa! Samansuuntaisia ajstuksia itselläkin. Toista tällaista kautta Littlellä ei ole varaa vetää. Se tarkoittanee siirtymistä muualle.
 
En usko, että Littleä nähdään koskaan , ainakaan Baylorissa pallollisena pointtina, mutta kakkospointin paikasta kannattaa taistella yrittää tuoda siinä roolissa parhaat puolet esiin. Toki todella hyvä 2 pointti on yleensä kova heittäjä, mitä Miro ei ole, muttataistelutahdolla eteenpäin :)
 
Viestejä
3 535
Osaako Lev hieman kertoa noista NCAAn nykyisistä transfersäännöistä, joskus piti muistaakseni istua vuosi pelaamatta, ainoastaan jollain erikoispykälillä saattoi siirtyä suoraan toiseen kouluun, Mutta onko tuosta "karanteenista" luovuttu tai onko sitä helpotettu.
Olisiko Mirolla siis mahdollisuus siirtyä jonnekin muualle ja olla heti edustuskelpoinen?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös