Koripallo.com

Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Viestejä
1 168
Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Varsin pitkään naisten koriksen kanssa hommia paiskineena jaan edellisten kirjoittajien huolen. Toisaalta, rehellisesti sanottuna, en pysty mitenkään kääntämään syyttävää sormea pelkästään liiton suuntaan. Uskon että naisten koris lähtee isompaan nousuun sillä työllä jota seuroissa tehdään.

Ensiksi tarvitaan sitoutuneita pelaajia ja valmentajia. Siihen päälle tarvitaan kunnolliset olosuhteet ja rahaa. Toki myös osaamista eri osa-alueilta.

Seuraavina askelina voisivat olla naisten SM-sarjan tason nosto ja samalla suomalaisten huippujen ulkomailla pelaaminen enenevässä määrin. Kotimaan sarjan parantamiseen tarvittaisiin lisää rahaa niin että aikuisikäiset pelaajat voisivat panostaa tuntuvasti nykyistä enemmän treenaamiseen.

Kaiken tämän tekemiseen tarvitaan ihmisiä jotka ovat valmiita tekemään työtä naisten koriksen eteen. Suurelta osalta pienellä korvauksella tai ilman korvausta - koska kyse ei ole ammattilaistoiminnasta. Näistä tekijöistä on pula.

Liitto voisi varmasti panostaa enemmän naisten korikseen, mutta ennen kaikkea normaalia seuratyötä tarvitaan että asiat korjaantuvat. Pelkkä kakun koristelu ei riitä.
 
Viestejä
78
Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Niinpä niin! Oman seuran "isot miehet" haluavat olla esillä ja paistatella mahdollisella julkisuudella.
Rohkeampaa otetta ja ammattimaiset ihmiset seurojen ulkopuolelta täytyy saada mukaan.
Harvempi miesten liigan mark.vastaavista on pitkäaikainen seuraikoni!!!
 
Apua

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Seuratason amatööriys pelaa tyttöjenkin laariin; vanhempivalmennus on motivoitunut myös tyttäriensä pelitaitojen edistäjänä. Liiton ja maajoukkuetoiminnan näköalattomuus sitten nostaa tien pystyyn.

Ainoa valonpilkahdus on ollut Antti Koskelaisen kunnianhimoinen ja järjestelmällinen työ HBA-tyttöjen kanssa Pohjois-Haagassa. Hänen toimintansa on ollut tavoitteellista, motivoivaa ja myös yksilöurheilullisesti suunniteltua. Voisiko hänet saada naispuolen valmennuspäälliköksi?
 
pakkohan se on

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Apua sanoi:

Hyvin kirjoitettu, Antti.
 
Pelaaja pula

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Kaiken ydin on vähäinen pelaaja määrä.
Ei riitä urheilullisia lajiin panostavia tyttöjä kovin monta. Jos panostat pitää pelaajan vaihtaa seuraa. Pääkaupunkiseudulla vain kaksi tarjoaa mahdollisuuden. Maakuntien pelaajat jäävät väkisin pienemmälle huomiolle. Näkisin, että mj toiminta on koko Suomea käsittävä ei vain pääkaupunki ja PHYK.
 
Saimaan Torppa

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

"Jos panostat pitää pelaajan vaihtaa seuraa"

Ja miksi kukaan panostaisi - tyttöjen korisharrastus juniorina ei koskaan voi Suomessa päättyä aikuisiällä kliimaksiin, eli koripallon pelaamiseen ylimmällä sarjatasolla AMMATTILAISENA, tai edes oikeasti puoliammattilaisena. Poikien puolella on parhailla mahdollisuus tienata jotain myös suomessa mutta ko. kannustin puuttuu naisten puolelta täydellisesti.

IHME on, että täällä yleensä saadaan harsittua jonkinlainen naisten sm-sarja kasaan - tosin peliminuuteistahan puolet menee "ammatikseen" pelaaville ulkomaalaisille, joista osa ei edes ole vahvistuksia millekään organisaatiolle.
 
Apua

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Niinhän se on, muttei jokaista keskustelua tarvitsisi ampua alas tällä argumentilla. Monessa muussa lajissa ei palkoista olla kuultukaan ja silti huippuja löytyy.
 
Viestejä
1 547

Monessako mussa JOUKKUElajissa?
Yksilö- ja parilajeissa hyvä yksilö ja manageri synnyttävät ammattilaisuuden, mutta joukkuelajeissa täytyy olla riittävä määrä kovatasoisia yhdessä. Siinä se ongelma.
 
Apua

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Aivan, mutta Suomi ei ole maailma. Joukkueita maailmaan mahtuu monen tasoisia ja oppia voi hakea myös sieltä, jos rahkeet riittävät.

Silti peräänkuuluttaisin organisoitua uraohjausta parhaille pelaajille tai miksei kaikille halukkaille. Nyt urasuunnittelu on pelaajan omissa käsissä.
 
Sisäpiiriläinen

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Uraohjausta löytyy kyllä pääkaupunkiseudun akatemiassa, mutta kuulemani mukaan vain pojille - hyvä, että edes heille. Tyttöjen osalta heidän on tällä hetkellä joko itse tai vanhempien avulla hoidettava asiaa. Jälleen palataan resursseihin. Kuka sitten uraohjauksen tekisi? Koulu, jolla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei ole mitään tekemistä koriksen kanssa? Liitto? Seura? Peräänkuuluttaminen on aivan oikein, mutta sitten pitäisi löytää tekijät....
 
Apua

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Eikös siellä liitossa istu aika monta äijää ja jokunen rouvashenkilökin. Liitto taisi olla asialla poikien uraohjauksen kanssa.
 
Sisäpiiriläinen

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Hyvä idea, mutta kun uraohjauksesta ja - kehityksestä pitäisi kai jotain ymmärtääkin - se, että on liitossa töissä ei välttämättä anna valmiuksia. Kouluttautumalla tietty pystyy ja tietoa hankkimalla - tai sitten ulkoistaa tämän ihan ammattilaisille, mutta tämä taas maksaa... Toisaalta, eikähän kunnon uraohjaus maksa itsensä takaisin ajan saatossa.
 
Apua

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Eikö voisi kohtuudella olettaa että KORIPALLOliitossa joku tietäisi jotakin
KORIPALLOilijan uramahdollisuuksista? Ja varmasti tietääkin, onhan poikien uraohjaus järjestetty nimenomaan liiton taholta.
 
Sisäpiiriläinen

Vs: Missä infoa joukkueista ja pelaajista?

Näin voisi OLETTAA....
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös