Koripallo.com

MM-karsinta: Suomi - Bulgaria, 25.2.2018

Viestejä
2 156
Avataan tämäkin...

Suomalaista korisfania koetellaan nyt hiukan muutaman lihavan vuoden jälkeen. Syksyn kisojen nosteen ja Markkasen huikean NBA-avauksen jälkeen Susijengi on ollut tänä talvena huomattavasti hajuttomampi ja mauttomampi kuin edes pelättiin ja nyt toisen alavireisesti kulkevan karsintarupeaman kanssa Markkanenkin tuntuu vähän jäätyneen NBA:ssa.

Niin kuin julkisuudessakin on jo muutamaan kertaan toistettu, tämän päivän Bulgaria-ottelu on todella tärkeä - ellei Islanti sitten pudota Bulgariaa jatkosta. Olisi erinomaisen tärkeätä päästä jatkoon ilman, että taskussa on tappio molemmille oman alkulohkon joukkueille (jos jatkoon menee Tsekki ja Islanti, niin näin on). Ja toki jo ihan Suomen oman jatkoonpääsyn kannalta ylipäänsä joitakin pelejä pitäisi pystyä myös voittamaan. Häviö Bulgarialle tänään ei vielä pudota Suomea jatkosta, mutta tekee kyllä mahdollisen jatkosarjan tarpeettoman vaikeaksi projektiksi.

Toivottavasti tänään löytyy ns. rivimiesten joukosta ratkaisijoita. Pystyisikö Lindbom, Madsen tai Kanervo pukemaan liiderin saappaat jalkaansa ja kantamaan joukkueen tämän kynnyksen yli? Nyt olisi hieno aika nousta esiin ja näyttää, että ykköspelimiesten takaakin löytyy vastuunottajia.

Suomi on joutunut pelaamaan eritoten tämän viikonlopun pelit todella vajaamiehisenä kun pelaavasta ideaalikokoonpanosta puuttuu kuusi pelaajaa (ei vain Koponen, Salin ja Markkanen vaan myös Murphy, Lee ja Nuutinen) - sellaiseen Suomen tapaisen pienen korismaan materiaalin kapeudella ei näy olevan varaa. Mitään uutisia sen enempää Euroliigapelureiden kuin loukkaantuneiden pelaamisesta ei ole tainnut näkyä - eli ilman mentäneen tänääänkin?

Tän päivän yleisömäärä Nordiksella paljastanee myös Susijengi-ilmiön suhteellisuuden. Pahoin pelkään, että tämä menestyshullu kansa jää kotiin katselemaan murtomaahiihtokisojen seitsemänsiä uusintoja ennemmin kuin lähtee kannustamaan Suomea Bulgariaa vastaan. Toivon kovasti olevani väärässä.
 
Viestejä
2 304
Suomi saa tulla toimeen ilman Koposta ja Salinia, mutta Vezenkov pääsee vahvistamaan Bulgariaa. Se että Barcelona päästää yhden, mutta ei toista on kyllä varsin kyseenalaista hommaa.

Tänään tosiaankin tarvitaan sitä kuudetta pelaajaa lehtereille. Sanomattakin on selvää, että illan peli on elintärkeä jatkoa ajatellen.
 
Viestejä
511
Näköjään Vezenkov tullut lopuksi vielä mukaan.

Ne hiihtoa töllöttävät vanhukset ei kuitenkaan missään olosuhteissa tulisi korista paikan päälle katsomaan, että ei sikäli mitään vaikutusta. Olemattomalla medianäkyvyydellä sen sijaan on. Iltalehti etenkin veti eilen rankasti yli hiihtoliiton maksusta niskasen voiton hehkuttamisen. Tajutkaa jo viimeisetkin että Suomi on oikeasti hankala maa urheilumedian suhteen ja mitään kaunopuheita että voidaan tulla toimeen kaikkien kanssa ja että koris tai mikä tahansa palloilulaji hyötyisi hiihdosta ei kaivata. Yksin ei tätä saada kyllä murrettua, mutta yhdessä muiden palloilulajien kanssa.
 
Viestejä
1 759
Suomi saa tulla toimeen ilman Koposta ja Salinia, mutta Vezenkov pääsee vahvistamaan Bulgariaa. Se että Barcelona päästää yhden, mutta ei toista on kyllä varsin kyseenalaista hommaa.

Tänään tosiaankin tarvitaan sitä kuudetta pelaajaa lehtereille. Sanomattakin on selvää, että illan peli on elintärkeä jatkoa ajatellen.
Mikähän logiikka tässäkin on? Toki Petsku pelaa enemmän kuin Vezenkov, mutta ihmettelen. Tuskin Barcelonassa kaikki mafiosot edes tietävät maata nimeltä Suomi.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
2 484
Jammulta loistava alku, loi hyviä tilanteita ja koreja alussa. Huffilta nätit kaksi ajoa, mutta muuten aika näkymätön hyökkäyspäässä. Vähän pelottaa kuinka pahasti tuo hyökkäys alkoi seisoa, kun Jammu tuli vaihtoon. Ei se voi olla yhden pointin vastuulla luoda kaikki hyökkäykset, muidenkin pitäisi tehdä jotain.

D oli pääosin hyvää, varsinkin alussa. Mutta ei näitä matseja vaan voiteta, jos tulee viiden minuutin nollia hyökkäyksessä.
 
Viestejä
1 272
Se nyt tiedetään miksi Koivisto on joukkueessa (kuittina comissa joskus käytyyn keskusteluun) mutta on MAHTAVAA nähdä miten Lindbom VIIMEINKIN lunastaa niitä odotuksia joita häneen on vuosien mittaan asetettu. Nyt kun intensiteetti ja pelihuumori säilyis toisenkin puoliskon vähintään samana. Ja tosiaan, Wilson jo kymmenen passia. Näin!

Ahonen ei näillä näytöillä kelpaa edelleenkään kakkospointiksi, joten ei oo muuta mahdollisuutta kuin koittaa ajaa Seppälää sisään ja toivoa että kyllä se siitä.
 
Viestejä
1 547
Hienoa, että LIndblom jatkaa samaa rohkeutta, mitä vilautti Islannissa. Mies kypsyy vihdoinkin maajoukkuepelaajaksi.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
2 484
Koivari luonnollisesti liekeissä, mutta kyllä oli Lindbomilta liki täydellinen puoliaika. Nenoselta hyvin itsensä näköisiä minuutteja, kiva nähdä, että pääsi tällaisessa tärkeässä matsissa sisään. Ihan välttämättä ei tokalla puoliajalla heitetä kolmosia 9/20, mutta eiköhän Bulgaria niitä lähdekin ottamaan pois, mikä taas avaa tilaa muualle. Puolustus jos pitää Bulgarian tuollaisessa ~30 pisteessä, voitto tästä tulee - se on nyt tärkeintä.
 
Viestejä
511
Koivarin hurmos pelasti ensimmäisen puoliajan ja Nenosen hillitön taistelu toisen. Huh miten paljon joukkue oli Jammun varassa ja oikeastaan vähän ihmekin että ottelusta lopulta jäi voitto. Vezenkov oli kyllä huikea, Dee Bostilla ei onneksi näyttänyt olleen pelihuumoria päällä.

Ahosella ja Madsenilla ei kyllä taso riitä näissä matseissa. Kanervon itsensä ylittäminen toi jo arvokkaan voiton, muuten on kyllä vaikeaa.
 
Viestejä
2 156
Enpä olisi arvannut ylistäväni Nenosta, mutta oli kyllä loppupelistä yksi Suomen tärkeimpiä pelaajia.

Tokalla jaksolla meinasi tulla hätä kun heitot lakkasi uppoamasta eikä kenelläkään ollut oikein halua tai kykyä pelata sisään - paitsi Jammulla joka teki sitä välilä ihan älyttömistäkin paikoista. Vähän oli kyllä yleisestikin paikoin mekein koko jengiltä sellaista vastuunsiirtelyä, että harvoin näkee.

Statsit näyttää kuin ihan jonkin toisen pelin listoilta - tai vähintäänkin näyttää siltä kuin listat olis väärin päin. Oma fiilis oli, että nimenomaan Bulgaria pommitti kolmosia solkenaan ja poimi kaikista ohiheitoistaan hyökkäyslevyrit. FIBA:n tilaston mukaan kolmoset meni kuitenkin Suomelle 14/35 (40%) vs. 10/36 (27,8%) ja hyökkäyslevypallotkin Suomelle 17-10. Siltäkin tuntui, että Bulgaria oli koko ajan vapariviivallla ja heitti kaikki sisään - oikeasti 16/21 (76,2%).

Voiton lisäksi ilahdutti Nordiksen tunnelma. Reilu viisituhatta katsojaa sai aikaan hyvän kannustuksen - jos vertaa vaikkapa Tsekki-matsiin.

Meanwhile back in the jungle Islanti voitti kotonaan Tsekin yhdellä pisteellä. Menee tasaiseksi tämä lohko ja osoittaa, ettei Suomi hävinnyt ihan surkealle jengille Reykjavikissa. Jatkopaikka näyttää nyt kaikin puolin omissa käsissä olevalta, ja vieläpä realistiselta, koska suhteellisesti ottaen Suomen pitäisi vahvistua eniten kesän peleihin. Ikävä puoli on, että mikäli (ja kun?) muut jatkoonmenijät (olettaen siis suomen pitävän Bulgarian takanaan) on Islanti ja Tsekki, Suomelle tulee jatkolohkoon mukaan vähintään yksi tappio kumpaakin vastaan. Se ei suoranaisesti helpota jo valmiiksi ikävän vahvan jatkolohkon kolmen parhaan joukkoon änkeämistä.
 
Viestejä
2 156
Piti vielä vilkaista noita statseja - ja kyllähän ne vahvistaa aikalailla sen, mitä monet tässä on jo silmämääräisesti todenneet.

Kärjessä:

Koivisto 28 min. +/- +22, teho 16
Wilson 31 min. +/- +13, teho 26
Lindbom 30 min. +/- +9, teho 7
Nenonen 16 min. +/- +12, teho 7
Huff 33½ min. +/- +1, teho 13

Toisessa päässä skaalaa:

Madsen 10½ min. +/- -12, teho 1
Kanervo 15 min. +/- -13, teho 3
Ahonen 8½ min. +/- -6, teho 0


Bulgarian puolella Vezenkov teki 28 pistettä, heitti kolmoset 5/9 ja raapi 10 levypalloa (teholuku 24 ja +/- tilastokin tappiopelissä pyöreä nolla).
 
Viestejä
511
Voittamalla Islannin ja Tsekin asetelmä muuttuu huomattavasti, tähän päälle luotetaan että Bulgaria voittaa kotonaan Islannin. Keskinäisillä Islanti lähtee kuoroon ja Bulgariasta jää voimaan molemmat voitot.

Iltalehti ja iltsanomat ei huomioinut susijengin matsia mitenkään, ainoa uutinen heille koko maailmassa on jo toista päivää joku niskasen hiihto. Äärimmäisen koomista ja mielenvikaista sekä epätoivoista ja siihen vastaus on noiden lehtien totaalinen boikotointi.

Yli 5200 tuolla ilmalla ja lipunhinnoilla sekä mainostuksella oli erittäin hyvä. Hyvälle tasolle vakiintunut kannattajakunta huolimatta tuloksista.
 

T.S

Viestejä
2
Voittamalla Islannin ja Tsekin asetelmä muuttuu huomattavasti, tähän päälle luotetaan että Bulgaria voittaa kotonaan Islannin. Keskinäisillä Islanti lähtee kuoroon ja Bulgariasta jää voimaan molemmat voitot.
Eikö jatkolohkoihin jää voimaan kaikki ottelut riippumatta siitä ketkä menevät jatkoon?
 
Viestejä
337
Kesällä siis kaikki pelaajat mukana ja ilmeisesti vastassa Tsekki vieraissa ja Islanti kotona. Islannista odotan sellaista 30-40 pisteen murskavoittoa. Tsekkiä vastaan tulee erittäin tasainen ottelu huolimatta siitä että Suomi hyötyy vahvistuksistaan enemmän. Satoransky vahvistaa Tsekkiä yhtä paljon kuin Markkanen Suomea ja ilmeisesti Vesely ei ole pelannut karsinnoissa tähän mennessä ja kotiyleisö auttaa Tsekkiä. Voitot voi siis hyvinkin mennä 1-1 kesällä.

Nyt pääasia on se että päästään tästä jatkoon ja saadaan 6 lisäpeliä. Minusta mahdollisuudet päästä MM-kisoihin alkavat olla aika alhaiset joten pääfocus pitäisi olla siinä että Suomi saa 6 kansainvälistä lisäpeliä karsinnoista joka ei ole ollenkaan varmaa. Jos tästä alkolohkosta tiputaan suoraan jatkosta niin se vasta olisi katastrofi lajin näkyvyyden kannalta ja voisi jollain tavalla tuhota sen pienen korishypen joka on saatu aikaiseksi. Mielestäni nämä ovat erittäin tärkeät karsinnat koriksen tulevaisuuden kannalta Suomessa vaikka kisoihin ei päästäisikään, kunhan tästä lohkosta selvitään jatkoon.

Ahonen ei näillä näytöillä kelpaa edelleenkään kakkospointiksi, joten ei oo muuta mahdollisuutta kuin koittaa ajaa Seppälää sisään ja toivoa että kyllä se siitä.
Mikäköhän Ahosta vaivaa? Ura ei ole mennyt ainakaan eteenpäin viime aikoina.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 156
Iltalehti ja iltsanomat ei huomioinut susijengin matsia mitenkään, ainoa uutinen heille koko maailmassa on jo toista päivää joku niskasen hiihto. Äärimmäisen koomista ja mielenvikaista sekä epätoivoista ja siihen vastaus on noiden lehtien totaalinen boikotointi.
Ei näy kärkiotsikkoina, mutta sentään jossakin.

IS: Susijengi turvautui jälleen tuttuun aseeseen – Bulgaria nurin elintärkeässä MM-karsinnassa ja
Petteri Koponen ei päässyt Susijengiin – seurakaveri oli kaataa Suomen: "Epäurheilijamaista!"

IL: Riemukas kasvojenpesu! Susijengi kaatoi Bulgarian jännitysnäytelmässä

T.S sanoi:
Eikö jatkolohkoihin jää voimaan kaikki ottelut riippumatta siitä ketkä menevät jatkoon?
Ei.

Jatkolohkossa jää voimaan vain pelit niiden kanssa jotka myös päätyvät jatkokarsintaan eli jatkosta pudonneiden kanssa pelatut pelit pyyhkiytyvät pois.
 
Viestejä
337
Jatkolohkossa jää voimaan vain pelit niiden kanssa jotka myös päätyvät jatkokarsintaan eli jatkosta pudonneiden kanssa pelatut pelit pyyhkiytyvät pois.
Taidat olla väärässä.


Tässä kerrotaan säännöt ja ei mitään mainintaa että tuloksia pyyhitään pois.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 778
Tänään Q3 Bulgaria 30p....30.8.2014 Q1 USA 31p. Eikö tuo ole edes jonkinlainen parannuskohde? Bulgaria ei taida olla vertailukelpoinen USAn kanssa? Tehtiinkö kolmannella neljänneksellä esimerkiksi huonoja valintoja?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös