Koripallo.com

MM-kisat 2023

Viestejä
7 416
Katsoin videon vielä yhteen kertaan ja jostain syystä videolla ei Suomen kohdalla esitetä mitään rajoitteita. Ikään kuin Suomi ei olisi Euroopan maa ensinkään?
Katsoin videon vielä kymmenennen kerran. Videon alussa todetaan, että jakoperiaatteena on "jokaiseen lohkoon yksi Euroopan maa, ei yhteenkään yli kahta Euroopan maata". Tätä yleistä periaatetta voi noudattaa joko huomioimalla jo arvotut joukkueet seuraavaa jengiä arpoessa TAI siten kuin tuossa FIBA:n ratkaisussa on toimittu.

Videon perusteella:
  • Kreikka, Italia ja Saksa eivät voi mennä Espanjan kanssa samaan alkulohkoon. Tällä varmistetaan, että jokaiseen näistä lohkoista tulee ainakin yksi eurojengi ja tästä ei tarvitse enää huolehtia Suomea arvottaessa. Samalla varmistuu, että yhteenkään näistä lohkoista ei tule kolmea euroa.
  • B-, D-, F- ja H-lohkojen arvonnassa ykköskorista tulee euro jokaiseen lohkoon, minkä jälkeen todetaan, että Latvia ja Georgia menevät eri lohkoon Montenegron kanssa. Näin saadaan jokaiseen lohkoon ainakin yksi euro ja vältytään siltä, että jossain olisi kolme.
Hassua tässä virityksessä on se, että Suomeen ei kohdistu mitään rajoituksia. Niitä ei tarvita, koska kolmoskori on suhmuroitu Espanjan ohi ja on ihan sama, mihin Suomen tunkee. Samalla eurooppalaiset "isot maat" sivuuttavat toisensa alkulohkovaiheessa.

Hätäisempi voisi myös tulkita tämän niin, että Suomea ei lasketa eurooppalaiseksi joukkueeksi?
 
Viestejä
2 273

Jotenkin tuntuu, että logiikka on juuri ollut tuo "isojen eurooppalaisten" toistensa väistäminen. Ei haluta, että Espanja ja Kreikka/Italia/Saksa tulisivat samaan lohkoon.

Joko sitten ei ole haluttu suoraan sanoa tuota tai tämä "eurooppa-sääntö" on kerrottu vähän hutiloiden.

Suomi on tässä kuviossa sitten niin vähäpätöinen ja mitätön maa, että sillä ei ole väliä mihin ja monenko eurooppalaisen lohkoon se putoaa.
 
Viestejä
1 322
Onko kellään tietoa tosta Sasu Salinin loukkaantumisesta, että onko vakava tai pitkäkestoinen? Uhkaako kesäharjoittelua millään tavalla MM-kisoja ajatellen? Itselläni ei ole mitään muuta tietoa siitä kuin se että Salin on ollut nyt joitain pelejä sivussa Teneriffan peleistä. Googlettamallakaan ei oikein tuntunut löytyvän infoa.
 
Viestejä
910

Sai lonkkavamman vaarattoman näköisessä törmäyksessä 5.4 Mestareiden liigan kotiottelussa Manresaa vastaan. Fyysinen ottelu, jossa toinenkin kotijoukkueen pelaaja loukkaantui. Näin katsomosta nähtynä.
 
Viestejä
3 505
En jaksa tutustua kaikkiin arvonnan sääntöihin, mutta Suomen kannalta unelmaratkaisu olisi pääseminen Filippiinien alkulohkoon. Sen jälkeen olisi oikeasti hyvät mahdollisuudet mennä 16 parhaan joukkoon.
Kaikki muut maat ykköskorista tekevät jatkopaikan erittäin vaikeaksi.
Systeemihän on rakennettu niin että jokaiselle joukkueelle tulee ainakin 5 peliä - noin pitkää reissua ei kannattaisi tehdä kisaturistina vain kolmen alkulohkopelin takia, varsinkin kun syyskuun alku taitaa olla enemmän taifuuni- kuin rantalomakausi.
 
Viestejä
1 322
Sai lonkkavamman vaarattoman näköisessä törmäyksessä 5.4 Mestareiden liigan kotiottelussa Manresaa vastaan. Fyysinen ottelu, jossa toinenkin kotijoukkueen pelaaja loukkaantui. Näin katsomosta nähtynä.

Ok, mielenkiintoista. Pääasia ettei mitään leikkausta tarvita. Kuulostaa vähän siltä että ei tarvittaisi. Ehkä siitä oltaisiin uutisoitu isommin jos niin olisi.
 
Viestejä
1 895
En tiedä kuuluuko tänne, mutta selkeä linkki MM-kisoihin löytyy. Lähes yhtä vahva kuin Kyle Andersonin linkki Kiinaan:

Viestejä
1 895
Lohkoarvonta ruudulla la klo 15:

Viestejä
181
Suomen kannalta paras lohko olisi mun mielestä Filippiinit, Brasilia, Suomi ja Norsunluurannikko!
Suomella olisi jopa mahdollisuus voittaa lohko jos kaikki menee putkeen mutta jos ei niin saattaa olla 3 tai jopa 4!
 
Kaikki vielä näistä on eri maanosien maita mikä olisi Susijengin kannalta loistava kokemus ja harvoin näitä maita vastaan Suomi pääsee pelaamaan!
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 535
Superhyperjännittävä lohkoarvonta huomenna klo 15. Mitkä olisivat omat toiveesi ja painajaisesi?

Viestejä
1 322
Superhyperjännittävä lohkoarvonta huomenna klo 15. Mitkä olisivat omat toiveesi ja painajaisesi?

Filippiinit. Kaikki muu painajaista :).

No kakkosvaihtoehtona haluaisin siitä Brasilian korista Brasilian. Brasilia on ihan hyvä koriksessa, mutta eksoottisempi vastustaja olisi kiva, että tuntuisi vähemmän Eurobasketilta tää turnaus.

Viimeisellä korilla ei ole niin väliä mun mielestä.
 
Viestejä
181
Ja jos olisi Brasilia niin Sasu Salin pääsisi pelaamaan joukkuetoveriaan Huertasia vastaan!
Siinä olis sit Lauril seka Sasul peli mis molemmat haluu näyttää miks on joukkueensa 1 pelaaja!
 
Viestejä
4 063
Ja jos olisi Brasilia niin Sasu Salin pääsisi pelaamaan joukkuetoveriaan Huertasia vastaan!
Siinä olis sit Lauril seka Sasul peli mis molemmat haluu näyttää miks on joukkueensa 1 pelaaja!

Jännäksi menee, mahtaako tänään pari tasoittavaa riittää?

Ja en usko ollenkaan, että joku huomaisi minun perjantaina humalassa kirjoitelleen. ;)

Pitää itsekin lähteä iltapäivällä saunaan!
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös