Koripallo.com

Naisten divari 2019-2020

Viestejä
131
Pelaajakehityksen rinnalle kaivataan mielestäni enemmän joukkueita jotka kilpailisivat sarjoissa tosissaan. Näin saataisiin niitä paikkoja jossa ne kehitetyt juniorit voisivat tulevaisuudessa pelata. Tähän tarvittaisiin tahtoa sekä seuroilta että liitolta jonka strategisissa painopistealueissa on naiskoripallon kehitys - jos yhtään oikein muistan liiton johtohenkilöiden sanoja.

Tästä vahvasti samaa mieltä. Tällä hetkellä ei ole mitään yhtenäistä linjaa tai tahtotilaa sen suhteen, että tyttö- ja naiskoripalloa saadaan oikeasti vietyä eteenpäin. Voisiko seurojen päävalmentajat ja vaikka maajoukkueiden valmentajat koota yhteen miettimään mitä näille asioille voidaan tehdä?

Hyppy liigaan tarkoittaisi pelaajapuolella 2-3 jenkin hankkimista ja Turkuun tulisi varmasti muutama kotimainenkin vahvistus (yliopistokaupunki). Eli siinä ei olisi ongelmaa. Rahan hankkiminen olisi tietenkin toinen juttu, mutta siihen käsittääkseni olisi ollut taustavoimia tarjolla. Mutta ei kelvannut.

Sen verran useamman seuran taustaryhmissä olleena tiedän vaan sen, että ulkopuolelta on erittäin helppo huudella miten yksinkertaisesti nousutavoitteet ja liigassa pelaaminen on mahdollista saavuttaa. Tosiasiassa useimpia seuroja pyöritetään vain muutaman ihmisen työpanoksella ja heille (hallitukselle) tippuu myös seuran edustusjoukkueen asioiden hoitaminen. Moni seuratoimija on jo valmiiksi väsynyt. Viime vuonna Nokialla oli tavoitteena nousu. No, nousua ei tullut ja edelliselle valmentajalle annettiin kenkää. Tällä kaudella uuden valmentajan alaisuudessa ei olekaan nousu tavoitteena. Veikkaisin, että nousuhaaveiden järjettömyys on tajuttu taustaryhmässä sielläkin.

Varmasti kukaan ei kiellä uusia, halukkaita toimijoita tulemaan mukaan toimintaan. Jos ottaa puhelimen kouraan ja soittaa vaikkapa puheenjohtajalle tai joukkueenjohtajalle, niin jokainen seura ottaa mielellään uusia käsipareja tekemään hommia. Se onkin sitten vaikeampaa, jos se oma apu on jollain tavalla sidonnaista tuloksiin, koska niiden saavuttamiselle ei voida asettaa takeita. Jos nyt vaikka seuralle X tarjotaan varainkeruuapua mikäli se nostaa edustusjoukkueensa liigaan, niin mitä tehdään siinä tapauksessa, jos liiganousua ei seuraavan kauden aikana tapahdu? Ne samat vähäiset ihmiset tekevät töitä kieli vyön alla, jotta voisivat ehkä mahdollisesti saada tulevilla kausilla apua taustahommiin, mutta sitten sitä ei saadakaan. Eli jatketaanko liiganousun yrittämistä niin kauan, kunnes viimein ollaan "sen arvoisia", että apua viitsitään antaa? Mielestäni jokainen seura tarvitsee apua jo ennen mahdollista nousua, koska joukkue pitää isolta osin rakentaa jo divarivaiheessa. Ja vaikka panostusta pistettäisiin divarissa proggikseen lisää, niin sekään ei takaa sitä nousua ja ihmiset voivat kokea oman panostuksensa valuvan hukkaan. Siksi tarvittaisiin nimenomaan niitä tukijoita toimintaan lisää, jotka olisivat valmiita auttamaan joukkuetta ja seuraa tilanteessa missä tahansa. Se edesauttaisi mielestäni menestymistä parhaiten eikä keinotekoisiin tulostavoitteisiin sidotut avuntarjoukset. Kuka tahansa väsyy ja leipääntyy, kun joutuu tekemään hommia liian pitkään yksin. Hallituksen jäsenet, pelaajat, valmentajat, joukkueenjohtajat... Aivan kaikki. Harvemmin ne ihmiset ovat väsyneitä, joille tarjotaan aktiivisesti apua.

Mikäli tuo yliopistokaupungin vetovoima olisi noin mustavalkoista, meillä pitäisi koko ajan olla Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa naisten liigajoukkue. Rekryäminen ei valitettavasti ole ollenkaan niin yksinkertaista. Esimerkiksi Forssassa ei ole yhtikäs mitään, mutta sinne saadaan houkuteltua useita hyviä aikuispelaajia. Pitkälti se kiteytyy manageri Jyrki Tulanderiin, joka pystyy hoitamaan puitteet kuntoon. Jokainen seura tarvitsisi yhden Tulanderin, niin alkaisi homma luistaa paremmin.

Lisäksi liiganousun tavoitteleminen epämääräisellä "kyllä me sitten saadaan tänne ulkopuolelta pelaajia"-ajatuksella kosahtaa välittömästi päin pläsiä. Mitä sitten tehdään, kun niitä pelaajia ei saadakaan? Miten voidaan rakentaa suunnitelmaa pelaajien varaan, joita ei vielä ole olemassa muuten kuin teorian tasolla? On myös huomoitava, että kaikki mahdolliset halukkaat eivät ole liigatasoa. Harjoitusten pyörittämiseen tarvitaan enemmän kuin 2-3 jenkkiä ja pari ulkopuolelta tulevaa. Tässä mielestäni Pyrinnöllä on parhaat edellytykset rakentaa toimiva proggis liigaan. Riennon ja Nokian oma pelaajatuontanto on vaatimatonta sekä määrällisesti että laadullisesti tulevien ikäluokkien osalta. Tuskin kuitenkaan ajatuksena on, että joudutaan Vimpelin tilanteeseen, missä edustuksen harjoitusrinkiin kuuluvat kaikki U14 ikäluokasta lähtien?

Liiga on siinä mielessä haastava toimintaympäristö, että joukkueesta parhaat kahdeksan saa pelata, mutta treenirinkiin tarvitaan se noin 16 pelaajaa, jotta loukkaantumisten sattuessa voidaan koko ajan harjoitella laadukkaasti. Mistä nuo pelaajat poimitaan harjoitusryhmään ja missä pelaajat 9-16 pelaavat kehittävät minuuttinsa? Mistä saadaan ihmiset taustoille pyörittämään kotiottelut ja muut hoidettavat asiat niin, etteivät ne rasita kohtuuttomasti pelaajia tai valmentajia?

Ulkopuolelta katsottuna on myös vaikea arvioida minkälaisia pelaajatyyppejä nykyisessä rosterissa on ja mikä on heidän tahtotilansa tai kykynsä pärjätä sarjaporrasta ylempänä. Kyllähän jokaisesta divarijoukkueesta voi sen pari pelaajaa nimetä, jotka varmasti liigassa jollain tasolla pärjäisivät, mutta katsojana on mahdoton tietää miten moni on esimerkiksi valmis sitoutumaan harjoitteluun 6-8 kertaa viikossa plus pelit päälle. Mistä me voimme esimerkiksi tietää miten moni Pyrinnön nykyisistä pelaajista on oikeasti valmiita pistämään itsensä likoon mahdollisen liiganousun tapahtuessa ja treenaamaan vaikka alkuun voisi olla vaikeaa saada minkäänlaista roolia joukkueessa?

Kun eri seurojen pääkoutseja jututtaa (liigassa tai divarissa), niin todella monen kehonkielestä ja sanavalinnoista huokuu väsymys. Sama pätee seurajohtajiin. Kaikilla tuntuu olevan liikaa hommaa ja turhan paljon stressiä, joka ei suoranaisesti liity edes tuloksiin. On liian pieni treenirinki, liikaa loukkaantumisia, liian vähän apuvalmentajia, liian haastavia persoonia, liian heikkoa treenimotivaatiota, liian vähän talkoolaisia... Mistä toki sitten saattaa seurata se heikko tulos ottelutapahtumassa. Suurin työ tehdään kuitenkin ottelutapahtuman ulkopuolella ja siellä ne ylivoimaisesti eniten stressaavat asiatkin ovat.
 
Viestejä
1 168

Ihan mahtavaa kamaa Tietotoimistolta. Erittäin samaa mieltä. Tuota lukiessani nostin myös näkymätöntä hattuani Jyrkille sinne Vorsaan.

Naiskoripallon kehitystyöstä: Tammivaaran Ari on käsittääkseni kutsumassa jonkinlaista rinkiä koolle aiheesta. En osaa sanoa milloin ja missä mutta Ari on omien sanojensa mukaan panostamassa asiaan.
 
Viestejä
405
Tietotoimisto summasi kattavasti kaikki esteet. Totta seuratyössä joka puolella.

Kuka olisi niin hullu, että summaisi kaikki mahdollisuudet?

Omasta mielestäni paras tapa saada uutta porukkaa ja uutta verta mukaan on se, että tavoittelee sellaista mikä tänä päivänä tuntuu mahdottomalta. Lähtee vain askel askeleelta kohti unelmaa ja sitten jonain päivänä se toteutuu. Tai sitten ei. Mutta matka erityisesti on tärkeää.
 
Viestejä
131
Naiskoripallon kehitystyöstä: Tammivaaran Ari on käsittääkseni kutsumassa jonkinlaista rinkiä koolle aiheesta. En osaa sanoa milloin ja missä mutta Ari on omien sanojensa mukaan panostamassa asiaan.

Toivottavasti tämä pitää paikkansa ja liitto alkaa Tammivaaran johdolla panostaa asiaan! Tammivaara noin muuten on fiksun oloinen sälli mitä häntä olen eri yhteyksissä tavannut. Asiallinen, johdonmukainen ja työteliäs.

Omasta mielestäni paras tapa saada uutta porukkaa ja uutta verta mukaan on se, että tavoittelee sellaista mikä tänä päivänä tuntuu mahdottomalta. Lähtee vain askel askeleelta kohti unelmaa ja sitten jonain päivänä se toteutuu. Tai sitten ei. Mutta matka erityisesti on tärkeää.

Siihen unelman tavoittelemiseenkin tarvitaan se muutama ihminen lisää, jotta kukaan ei pala loppuun. Tyhjästä on niin sanotusti paha nyhjästä. Pirkanmaalle mahtuu yksi liigaproggis (Pyrintö) ja kaksi kohtalaisen hyvin toimivaa divariproggista (Pyrintö & Nokia) rinnakkain. Pelaajia on niin iso määrä. Varsinais-Suomeen olisi hyvä saada tyttö- ja naispuolella kattavaa yhteistyötä, jonka avulla kasvatettaisiin pelaajapoolia ja mahdollistettaisiin yhä useamman tytön kehittyminen. Erityisesti Vilpas suurseurana olisi tärkeä saada tähän touhuun mukaan.
 
Viestejä
26
Mikä tekee Liigasta niin paljon raskaamman kaikille kuin Divari on? Ottelutapahtuman järjestäminen ja matkakulut vieraspeleihin tuskin. Onko ongelmana raha, joka tarvitaan kolmen jenkin palkkaamiseen?

Uutena foorumin lukijana en tiedä, kuinka puhki puitu asia jenkkivahvistukset liigassa on. Mutta veikkaisin, että aihe on luihin saakka kaluttu :) Kuitenkin ne jenkkien viemät pelipaikat ja raha on varmastikin yksi merkittävä syy, miksi kynnys Divarista Liigaan on niin suuri, että harva siitä innostuu. Seuratoimijanakin motivaatio tehdä talkoita hiipu, kun kentällä ei näy enää niitä tuttuja tyttöjä.
 
Enemmän toimintaa, enemmän saleja, enemmän pelejä, myös arkimatkapelejä. Tarvitaan ennen kaikkea rahaa. Myös sarjan perusmaksut liitolle sekä tuomarikulut korkeammat.

Palkkakulut + vahvistusten muut kulut liigassa ovat merkittävästi kovemmat kuin divarissa jossa palkat ovat lähinnä valmentajan palkat.

Kulurakenne vaihtelee merkittävästi seurojen välillä. Pohjoisempana matkakuluilla on isompi merkitys. Etelässä taas usein salit ja palkat painottuvat budjetissa aika railakkaasti.

Rahan lisäksi myös tekijöiden tarve on suurempi liigassa. Niistäkin on usein pula.
 
Viestejä
131
Kuitenkin ne jenkkien viemät pelipaikat ja raha on varmastikin yksi merkittävä syy, miksi kynnys Divarista Liigaan on niin suuri, että harva siitä innostuu. Seuratoimijanakin motivaatio tehdä talkoita hiipu, kun kentällä ei näy enää niitä tuttuja tyttöjä.

Varmasti myös tuo vaikuttaa taustatoimijoiden ja pelaajien innokkuuteen, että ne "oman kylän tytöt" ovat yhtäkkiä todella paljon pienemmässä roolissa.

Itse näkisin, että pelaajille vaikeinta on lisääntyvä tapahtumien määrä. Töissä käyvälle aikuiselle arkipelien ja aamutreenien järjestäminen ei ole ihan niin yksinkertaista, kaikki työnantajat eivät ole kovin myötämielisiä urheiluharrastuksille. Samalla pitäisi pystyä hoitamaan arjen muut asiat. Tämä on varmaan yksi syy siihen, miksi lukioikäiset ovat ylikorostuneessa roolissa liigassa. He useimmiten asuvat kotona ja vanhemmat auttavat perusarjen pyörittämisessä, lukio-opintoja on myös helpompi sovitella koriksen kanssa sopivammaksi.

Rahan rooli on tietty paljon isompi liigassa kuin divarissa. Divarikauden pystynee vetämään läpi 10 000 - 15 000 euron haarukassa. Naisten liigassa pienin palkkabudjetti (ei siis kokonaiskulut) on ToPolla 25 000 euroa. Heillähän on vain yksi amerikkalainen tällä hetkellä ja valmentajalle varmaan maksetaan myös jotain. ToPon kokonaisubudjetti nousee 100 000 euron suuruiseksi, kun otetaan kaikki muut kulut huomioon. Pienin kokonaisbudjetti on Vimpelillä 73 000 euroa. Kovimmille suomalaisillekin maksetaan jonkinlaisia korvauksia, mutta niitä tuskin saataisiin houkuteltua nousijajoukkueeseen. Kovimmat pelaajat yleensä tykkäävät pelata hiukan paremmin pärjäävissä proggiksissa tai ainakin toisten kokeneempien pelaajien kanssa.
 
Viestejä
1 168
Naisten divari palaa tauolta tänään. Joensuussa Kataja-Nokia pelissä puoliajalla tilanne 29-46. Johanna Timperi tehnyt 34 pistettä.

Tässähän voisi uutiskynnys ylittyä.
 
Viestejä
6 444
Johanna Timperi tänään 49/18 (kolmoset 8/13) ja Nokian ottelurapsan mukaan divarin kaikkien aikojen pistetaulukon ykkössijalle o_O
 
Viestejä
2 534

Hän ei ole näemmä pelannut yhtään ottelua junnumaajoukkueissa. Hänen tilastorivi on niin mielenkiintoinen, että täytyy katsoa se peli mikäli se vielä jostain näkyy.

Miten hyvä puolustuspelaaja hän on? Kuinka usein hän hankkii vastustajalle hyökkääjän virheitä? Tilastoissa ei ollut yhtään omaa virhettä tai riistoa mikä voi olla merkki "passiivisesta puolustamisesta". Timperi heitti 30kpl pelitilanneheittoja, mutta pääsi vapaaheittoviivalle kai pari kertaa (sekin voi olla ongelma)....

39min, 18lev ja pelitilanneheitot 60% ovat toki upeita tuloksia!
 
Timperi on ihan ookoo puolustuspelaaja. Ei loistelias mutta ei huonokaan. Osaa puolustaa osana joukkuepuolustusta, sijoittuu asiallisesti, ymmärtää auttamisen perusperiaatteita. Omat havaintoni perustuvat ennen kaikkea naisten divariin ja junnu-sm peleihin. Liigassa Timperin rooli jäi niin pieneksi että en oikein sen perusteella osaa sanoa juuta enkä jaata.

Hyökkääjän virheiden hankinnasta yksi kannanotto: naisten divarissa hyökkääjän virheiden poimiminen on sen verran harvinaista herkkua ettei 18 ottelun runkosarjaan kenellekään mahdu niitä kovin paljon. Se voisi olla hyvä mittari puolustuspelaamiseen mutta naisten dirressä sen käyttökelpoisuus on siinä kintaalla.

Eilinen peli kannattaa katsoa. Timperi oli sairaan kova.
 
Viestejä
1 168
Divari on palannut tauolta sarjan häntäpään kannalta tärkeillä peleillä. Puhuttaret haki eilen arvokkaan vierasvoiton Camilla Simolan tähdittämästä Hongasta. Voitto nosti vantaalaiset kuuteen sarjapisteeseen yhden voiton edelle Katajaa ja kaksi voittoa edelle Catzia. Puhuttarien loukkaantumislistan pidentyminen nostatti samalla pieniä pilviä joukkueen ylle.

Ensi sunnuntaina pelataan yksi kauden huipputärkeistä peleistä kun Kataja matkustaa Lappeenrantaan Catzin vieraaksi. Katajan voitto jättäisi Catzin selkeästi viimeiselle sijalle kuusi kierrosta ennen sarjan loppua. Kotivoitto tarkoittaisi sarjapaikkataistelun tiivistymistä entisestään.

Menneen viikonlopun pelien parasta antia oli Capitalsin esitys Pyrintöä vastaan. Laadukkaalla kokoonpanolla pelannut Helmi muistutti että Pyrintö ei pysty marssimaan sarjaa läpi helposti ilman tappioita. Nytkin Pyynikin Pimut hoitivat voiton, mutta sen eteen piti tehdä duunia.
 
Viestejä
26
Mitäs kivaa Puhuttaret ovat saaneet joululahjaksi, kun peli on alkanut kulkemaan? Kaksi voittoa jo tammikuussa kunnon vastustajista.
 
Joukkueen kokoonpano on vahvistunut. Varsinkin Namikassa sivurooliin jäänyt Wilma Lindqvist on erittäin arvokas lisä joukkueen kokoonpanoon.

Toinen tekijä on Mikko Kurki. Hän on tämän sarjan ylivoimaisesti kovin valmentaja mitä tulee CVhen. Mile pystyy repimään materiaalista liki maksimin. Se ei onnistunut heti kauden alussa vieraan jengin kanssa mutta nyt setäenergia näyttää poweriaan. Tämä syvällä kunnioituksella sanottuna.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös