Koripallo.com

Naisten maajoukkuepelit 2018

Viestejä
2 534
Suomen puolustus ei ollut riittävän hyvää. Slovenian 88p oli liikaa. Slovenian avoimet kolmosen paikat ja helpot nostot korin alta satuttivat Suomea eniten.

Suomi kuitenkin pakotti Slovenian ns. töihin. Ensimmäisen kerran Slovenia ryhdistäytyi toisessa erässä Suomen voitettua ensimmäisen erän. Toinen Slovenialaisten ryhtiliike nähtiin, kun Suomi kavensi 8p suuruiseksi.

Ihmettelin Saara Wahlgrenin valintaa maajoukkueeseen, mutta en ihmettele enää. Näemmä Wahlgrenin suurin ongelma on ollut riittävän tasokkaiden vastustajien puuttuminen. Slovenia toi Wahlgrenin vahvuudet esiin.

Kahelin ja Tulonen käyttivät jämäminuuttinsa hyvin. Suomella näyttäisi nyt olevan riittävän hyviä pelaajia. Salmisen pitää vielä saada puolustus paremmaksi ...
 
Viestejä
20

Suomella on riittävän hyviä pelaajia mutta jostain syystä he eivät ole mukana joukkueessa.
 
Viestejä
2 534
Suomella on riittävän hyviä pelaajia mutta jostain syystä he eivät ole mukana joukkueessa.
Tuon ongelman korjaaminen luulisi olevan helppoa...Onko esimerkiksi Euroliigassa tai WNBA:ssa suomalaisia pelaajia, jotka odottavat kutsua maajoukkueeseen?
 
Viestejä
2 534
Varmasti on mutta tarkoitin suomessa pelaavia naisia.
Korisliigassa pelaa 7kpl suomalaispelaajia, jotka ovat tehneet yli 10p ja 4lev keskimääräiset tilastot. Heistä 4kpl oli eilen kokoonpanossa. Muut kolme ovat Järvikangas 24v, Myllyoja 22v ja Vapamaa 28v..

Esimerkiksi joku Ella Salminen 20v on mielenkiintoinen pelaaja, mutta hän on tehnyt keskimäärin 8p ja 5lev. Keväällä nähdään parantaako Salminen ja yltääkö Forssa mitaleille...
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 547
"Maestrina" Tuukkasen osumatarkkuus on aina turhauttanut joukkuekavereita, ja niin varmasti nytkin. Järkyttävää maajoukkueessa 1/7. Mistä johtuu, etteivät PeKa-kasvatit Lehtorannatkaan onnistuneet paremmin kuin 1/6 ja Pounds 0/5 (Kuier 4/10)? Liittyykö tämä jotenkin joukkueen tai valmennuksen henkeen?
 
Viestejä
405
Maestrina" Tuukkasen osumatarkkuus on aina turhauttanut joukkuekavereita, ja niin varmasti nytkin. Järkyttävää maajoukkueessa 1/7. Mistä johtuu, etteivät PeKa-kasvatit Lehtorannatkaan onnistuneet paremmin kuin 1/6 ja Pounds 0/5 (Kuier 4/10)? Liittyykö tämä jotenkin joukkueen tai valmennuksen henkeen?

Mielenkiintoinen kysymys. Heittojen onnistuminen on hyvin paljon pienestä kiinni.

Toki vastustajan puolustamisella on erittäin iso vaikutus heittojen onnistumiseen. Kättä ja blokkia vastaan on aina vaikeampi onnistua kuin passiivista puolustajaa vastaan. Mutta on varmasti silläkin merkitystä, että miten kotoisaksi tunnet itsesi joukkueessa ja sen jäsenenä.

Nyt Suomi pelasi tyypillistä "HBA-hyökkäystä" ja silloin kun se toimii (= Bejedin viimeistely onnistuu ja nopeat kolkit uppoavat) , se on erittäin tehokasta. Sitten jos kolkit eivät uppoa tai ajot eivät onnistu, niin ollaan vaikeuksissa.
 
Viestejä
278
"Maestrina" Tuukkasen osumatarkkuus on aina turhauttanut joukkuekavereita, ja niin varmasti nytkin. Järkyttävää maajoukkueessa 1/7. Mistä johtuu, etteivät PeKa-kasvatit Lehtorannatkaan onnistuneet paremmin kuin 1/6 ja Pounds 0/5 (Kuier 4/10)? Liittyykö tämä jotenkin joukkueen tai valmennuksen henkeen?
L-L Lehtoranta ei ole saavuttanut ennen loukkaantumisia ollut tasoaan. Roosa L.
vaatisi hidastempoisempaa peliä onnistuakseen.
 
Viestejä
726
Ainakin tilastojen valossa on Bejedi ollut eilenkin aivan erinomainen. Hänen pistekeskiarvonsa korisliigassa on 23 ja hän on ainoana suomalaisena lukuisten jenkkien hallitsemassa tilastossa. Eteenpäin meneminen on ollut odotettuakin nopeampaa ja yksinkertaisesti Bejedille ja Kuierille korisliiga ei riitä enää ensi kaudella.

Tuukkasen tai kenenkään muunkaan vanhemman pelaajan isolla peliajalla ole mitään järkeä. Tappiot ovat väistämättömiä ja järkevintä on peluuttaa silloin paljon nuoria. Yksinkertaisesti vanhempien pelaajien taso ei riitä siihen että Suomi alkaisi otteluita voittamaan. Se että parhaat suomalaiset naispelaajat eli Bejedi ja Kuier on noin nuoria kertoo molemmista erittäin hyvää, mutta myös siitä että taso on ollut tavattoman vaatimaton ennen.

Slovenia kuten kaikki muutkin paitsi Suomi käyttävät jenkkipelaajaa joka nostaa joukkueen tasoa selvästi. Varmuudella lopputulos olisi ollut ainakin tiukempi jos suomellakin olisi vastaavanlainen tykki käytössä.
 
Viestejä
405
Ei se ikä ratkaise. Kyllä sekä Kuier että Tuukkanen molemmat mahtuvat maajoukkueeseen ja pelaavat sitten sen verran kuin ansaitsevat. Eilen Kuier oli fyysisesti heikko jenkkiä vastaan. Toki Tuukkasellakin oli vaikeuksia jenkin fyysisen voiman kanssa, mutta pystyi kuitenkin painimaan tasaväkisemmin. Jotta maajoukkue pärjää, niin meillä se kyllä tarkoittaa sitä, että siellä pelaavat parhaat pelaajat iästä riippumatta => tällä hetkellä maajoukkueemme naisissa on sen verran heikko, että rapakon takana olisi monta vahvistusta yliopistosarjoissa. Jos taas verrataan susijengiin, niin se ei paljoa heikkene sen myötä, että ovatko collegepelaajat mukana vaiko ei. Bejedi on nykyään sen verran hyvä, että melkein toivoo, että lähtisi Eurooppaan suoraan ammattilaiseksi. Kuierilla vuotta nuorempana on vielä lukiota ainakin 1 vuosi jäljellä.
 
Silloin kun puhutaan joukkueesta jonka taso ei riitä millään voittamaan otteluita, ainoa tie rakentaa siitä parempi on nuoret. Tässä on edelleenkin menossa rakennusvaihe ja se kestää niin kauan kuin kestää. Vaikka kyseessä onkin tulosurheilu niin tuloksia on vielä aivan turha tuijottaa. Nyt on tulossa 2 yksilöä, se on enemmän mitä 0. Se ei tietenkään riitä vielä, mutta mahdollistaa edes jotain. Tapaus kuier ei tule näyttämään samalta kuin kasvoistaan hänen pelatessaan ammatikseen, aivan samoin kuten markkanenkin nykyään. Tuollaisia slovenian jenkkejä hän tulee voittamaan ylivoimaisesti. Yliopistoissa tapahtuneista kehityksistä ja taaksepäin menoista on vaikea sanoa mitään, nyrkkisääntö tasan varmasti on pelaajan taso ennen sitä ja kertoo jo erittäin pitkälle mahdollisuuksista sielläkin. Kummankaanhan ei ole mikään pakko mennä sinne, heille löytyy ottajia jo euroopan ammattilaissarjoista ja voivat pelata wnba:ta samalla. Naisten ja miesten linjaukset ei voi olla samat koska wnba:ssa pelaaminen ei estä euroopassa tai muualla myös pelaamista. Ymmärsin että kovimpien korisnaisten ongelmana on lomattomuus, rahaa ei pyöri niin paljon että ainakaan kaikki voisi sanoa ei toiselle vaihtoehdolle.
 
Viestejä
405
Kyllä nuorista on hyvä rakentaa, mutta kyllä niiden nuorten ensin täytyy olla parempia kuin vanhat. Kuier ja Bejedi ovatkin ilmiselvästi. Varmaan sieltä muitakin on tulossa. Ja yliopistosarjoihin on mennyt monta hyvinkin lupaavaa naispelaajaa. Erityisen iloinen olen siitä, että meillä on jo jonkin verran Euroopassa pelaavia ammattilaisia. Mutta siitä ajatuksesta en luovu, että maajoukkueessa pitää pelata kulloinkin parhaat saatavissa olevat pelaajat. Aika kornilta tuntuisi se, että jollekin sanotaan, että olet liian vanha maajoukkueeseen, vaikka pesetkin mennen tullen kaikki haastajat....
 
Viestejä
20
Korisliigassa pelaa 7kpl suomalaispelaajia, jotka ovat tehneet yli 10p ja 4lev keskimääräiset tilastot. Heistä 4kpl oli eilen kokoonpanossa. Muut kolme ovat Järvikangas 24v, Myllyoja 22v ja Vapamaa 28v..

Esimerkiksi joku Ella Salminen 20v on mielenkiintoinen pelaaja, mutta hän on tehnyt keskimäärin 8p ja 5lev. Keväällä nähdään parantaako Salminen ja yltääkö Forssa mitaleille...
Kokoonpanossa kuitenkin
Kahelin 5/2 ja Walgren 8/3
Kyllä minun mielestä pitäisi olla parhaat saatavilla olevat pelaajat joukkueessa.
 
Viestejä
1 168
Kokoonpanossa kuitenkin
Kahelin 5/2 ja Walgren 8/3
Kyllä minun mielestä pitäisi olla parhaat saatavilla olevat pelaajat joukkueessa.
Aika usein kotimaan peleissä se on juuri Kahelin joka puolustaa vastustajan kovinta hyökkäyspään asetta. Hänen paikkaansa ei kannata arvioida ihan pelkästään pistetilastoa lukemalla.
 
Viestejä
916
Aika usein kotimaan peleissä se on juuri Kahelin joka puolustaa vastustajan kovinta hyökkäyspään asetta. Hänen paikkaansa ei kannata arvioida ihan pelkästään pistetilastoa lukemalla.

Wahlgrenin kovimmat ansiot ovat niin ikään puolustuksessa.

Onko jollain muuten tieto, että esim. Järvikangas ja Vapamaa olisivat olleet käytettävissä näihin matseihin? Kovasti kritisoidaan, kun eivät ole mukana, mutta entä jos valinta onkin heidän, eikä koutsin... Minä en siis tiedä, mutta tuskin kritisoijatkaan tietävät.
 
Viestejä
278
Wahlgrenin kovimmat ansiot ovat niin ikään puolustuksessa.

Onko jollain muuten tieto, että esim. Järvikangas ja Vapamaa olisivat olleet käytettävissä näihin matseihin? Kovasti kritisoidaan, kun eivät ole mukana, mutta entä jos valinta onkin heidän, eikä koutsin... Minä en siis tiedä, mutta tuskin kritisoijatkaan tietävät.[/Q
Ei taitaisi liike riittää kummallakaan e.m pelaajalle kansainvälisiin kehiin. Molemmilla sentterin nopeus kolmoispaikan ulottuvuudella.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 534
Minna Sten olisi voitu valita, jos oltaisiin haluttu kokoonpanoon hyvä heitontorjuja. Sten teki parhaana korisliigakautenaan enemmän torjuntoja kuin mitä Kuier on tehnyt yhteensä koko urallaan. Toisaalta Kuier on jo nyt parempi heiton torjuja kuin mestari Sten. Kuier voittaa Stenin juoksukilpailussa ja Sloveniaa vastaan kaivattiin luultavasti nopeita jalkoja.

Olisikohan Suomella ollut ideana haastaa Slovenia yksi vastaan yksi pelaamisessa jalalla? Puolustuksessa haluttiin laittaa painetta pallolliseen pelaajaan ja siinä ei jokainen Suomen seitsemästä takamiehestä onnistunut. Hyökkäyspäässä mm. Tuukkanen hävisi yksi vastaan yksi tilanteita.

Minusta oli positiivista, että Suomi voitti osan yksi vastaan yksi tilanteista. Harmittavasti Slovenia voitti niistä suurimman osan....

Esimerkiksi Kahelin onnistui pallon riistossa ja sitä varten hänet oli kai siihen joukkueeseen valittu. Hän epäonnistui riiston jälkeisessä lay-up korintekotilanteessa. Toisaalta olisiko edes 2p ollut riittävän hyvä suoritus, koska huippuammattilainen olisi kalastanut 2p pinnan lisäksi bonusvapaaheiton...
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
405
Koripallo on korintekopeli ja Kahelin näytti muutamassa minuutissa sen, minkä takia hänet pitäisi valita joukkueseen. Hyvä esto vastustajan korinteolle ja riisto.

Ja hän näytti heti perään sen, miksi häntä ei pitäisi valita joukkueeseen - lay up ohi.

No, muutamasta minuutista on ihan turha vetää johtopäätöksiä enkä ole montaa hänen peliään nähnyt. Mutta tilastoissa on valtava määrä nuorten maaotteluja, kova peliaika Märskyn joukkueessa liigassa ja silti aika vähän tehoja (koreja, levypalloja) koko uralla. Kiistatta kuitenkin erittäin hyvä pelaaja.

Tilastoista vaikuttaa siltä, että meillä on tässä puolikas Sasu Salin (se puolustusosa), mutta se toinen osa Sasua (kolkit, kakkoset) puuttuu. Toki aikaa on vielä kehittyä, mutta jotenkin kuvittelen, että on helpompi tehdä hyvästä korintekijästä parempi puolustaja kuin hyvästä puolustajasta parempi korintekijä.
Onkohan näin?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös