Koripallo.com

Salon Vilpas 2019-2020

Viestejä
1 196
Wood on aika hidas ja kankea. Muutama koominen tilanne jo nähty. Eka oli Smallin läpiajo, jossa Wood nosti kädet ylös antautumisen merkiksi.

Korinlalla kyllä vahva ja tuo tarvittavaa levypallovoimaa.
Tuon tilanteen lisäksi jäi myös mieleen yksi ajo Kelloggilta johon Wood yksinkertaisesti vain lakosi maahan. Muuten ihan kelpo otteita, mutta ei oikein puolustuksessa kykene vaihtamaan kaarelle.
 
Viestejä
223
Wood silti 6 pinnaa ja 4 levyä 1 syöttö ja 1 blokki ihan postiivinen suoritus tähän asti toistaiseksi! suomalaisosastolle pyyhkeitä ekasta puolikkaasta eiköhän siellä keskustella taas maltillisesti kopissa
 
Viestejä
533
Kyllähän tuo Wood pelimies on, tulee vain mieleen miten kestää kaarella kun vastassa on vielä Pyrinnönkin pelaajia astetta särmempiä kundeja, tänäänkin ollut muutamassa tilanteessa todella pujottelukeppi.
 
Viestejä
1 897
Hyvä voitto vaikka ei miksikään klassikkopeliksi muodostunutkaan.

Omituista oli se että A. Lehto onnistui niin hyvin. On ollut viime vuosina Vilpasta vastaan yleensä pikkaisen pihalla.
 
Viestejä
223
Ihan hyvä peli sillä täytyy muistaa että oli Woodin eka peli kehittyy vielä varmasti! Carberry sivussa onneksi ei paha vamma pitäis olla maajoukkuetauon jälkeen taas mukana ja tänään kyllä oli kantosella ohipeli näistä huolimatta 14 pisteen voitto ja pyrsä jätettiin kotonaan 75 pinnaan! Eli ihan ok!!!
 
Viestejä
223
Ei oo todellista haanpää loukkaantu heti ja jamuni vääns nilkkansa haanpäästä oli tuominen huolissaan lehdistötilaisuudessa! Kyllä meitä koetellaan kovalla kädellä edelleen
 
Viestejä
242
Ei oo todellista haanpää loukkaantu heti ja jamuni vääns nilkkansa haanpäästä oli tuominen huolissaan lehdistötilaisuudessa! Kyllä meitä koetellaan kovalla kädellä edelleen

Jamunihan pelasi vielä nilkan loukkaamisen jälkeen joten oletin että ei pahempaa siinä. Mikä Haanpään tilanne mahtoi olla, onko kellään tietoa?
 
Viestejä
3 137
Eerikinharju ja Laine loistavaa joukkuepelaamista. Miksi Nikula ei peluuttanut Eerikinharjua haissa ollenkaan?
Varmaan helpompi pelata omassa roolissaan Vilppaan kuin Korihaitten rosterin kanssa, mutta samaan hengenvetoon todettava että täyttää roolinsa loistavasti.
Siellä oli penkilläkin aika kova nelikko verkkareissakin tänään.
Mut ei tul mittä.
 
Viestejä
242
Varmaan helpompi pelata omassa roolissaan Vilppaan kuin Korihaitten rosterin kanssa, mutta samaan hengenvetoon todettava että täyttää roolinsa loistavasti.
Siellä oli penkilläkin aika kova nelikko verkkareissakin tänään.
Mut ei tul mittä.

Varmaan onkin. Mutta olisi kyllä kiva tietää miksi mies ei päässy pelaamaan kunnolla haissa? Ainakaan taidoista tai asenteesta sen ei luulisi olevan kiinni näiden näyttöjen perusteella. Tykkään kaverin pelitavasta ja asenteesta kentällä valtavasti!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös