Koripallo.com

Suomen Cup 2018-2019

Viestejä
32
BC Lepin taival Suomen Cupissa jatkui voitokkaasti

BC Nokian miesten edustusjoukkueen entisistä pelimiehistä koostuva BC Lepi otti Suomen Cupin toisella kierroksella murskavoiton 119-65 (74-38) I-divisioona A-sarjan Porvoon Tarmosta.

BC Lepi matkusti Porvooseen joulun alla jatkamaan Suomen Cup taivaltaan. Kun vierasjoukkue saapui hallille oli kotijoukkueen valmistautuminen jo hyvässä vauhdissa ja paikalle oli saapunut myös mukavasti porvoolaisia faneja sekä itse joulupukkikin. Tuossa vaiheessa ilmassa oli vielä urheilujuhlan tunnelmaa. Sitten peli alkoi ja taika paljastui. BC Lepi heitti Cup-sääntöjen mukaisesti kymmenen kolmosta ennen ylösheittoa ja pääsi aloittamaan ottelun 21-0 johdossa. Ensimmäinen neljännes meni vanhoilla miehillä vielä bussimatkasta toipuessa, mutta sen jälkeen otteet kentällä näyttivät siltä, kun käynnissä olisi ollut isät vastaan pojat peli. Peli oli ohi ennen kuin kerkesi kunnolla alkaakaan ja 40 minuutin jälkeen taululla komeilivat lukemat 119-65.

”Vastustaja juoksi vimmatusti kuvioita, mutta ei meidän miehet kerenneet lähteä siihen hötkyilyyn mukaan. Hyvän puolustuksen jälkeen on kiva laittaa palloja toisessa päässä pussiin”, analysoi Coach Markku Koivisto ottelun jälkeen pelitapahtumia.

BC Lepistä parhaalla pistepäällä olivat tutut takakentän taikurit Joni Harjula (33p) ja Timo Riihelä (32p ja 10 levypalloa). Yli kymmenen pisteen vauhtiin ylsivät myös BC Lepin akatemiapelaaja Henri Hirvikoski (18p) sekä Matti Seppänen (12p). Lisäksi vierasjoukkueen yhdeksän miehen rotaatiossa vauhdissa torstai-illassa olivat Riku Mäkinen (8p), Jaakko Halme (8p), Jussi Rintala (4p), Antti Nikkilä (3p) sekä Mikko Koivisto (2p). Tarmolta pistemiehinä kunnostautuivat Kevin Straih (15p), Mirko Laitinen (11p) sekä Joonas Laukkonen (11p).

Kahden selkeän cup-voiton siivittelemänä BC Lepi ei pelaa kolmannella kierroksella vaan etenee seuraavaksi suoraan puolivälieriin. Vastaan tuolloin tulee Bisons-Lahti -ottelun voittaja. Lahti johtaa I divisioona A:ta puhtaalla pelillä ja Bisons on sarjassa kakkosena, joten ottelusta on ennakoitavissa BC Lepin tähänastisen seurahistorian kovin koitos.

”Erittäin laadukkaita joukkueita molemmat. Joku voisi pitää meitä altavastaajana, mutta kaksi edellistä peliä ollaan voitettu 60 pisteellä niin luultavasti ei lähdetä tuotakaan peliä häviämään. Kotiluokassa olisi kiva päästä katsomaan rikotaanko edellisen Cup-kotiottelun makkaranmyyntitilastot”, kommentoi Coach Koivisto jatkoasetelmia. Lopullinen vastustaja sekä tarkempi peliaika ja -paikka tällä spektaakkelille selviävät 9.1.2019 jälkeen.

Seuraavaksi BC Lepi kohtaa 35-vuotiaiden SM-sarjassa viime kauden finaalivastustajansa, tämän hetken Porvoon ykkösjoukkueen Räpän, lauantaina 13.1.2019 klo 13:00 Nokian Palloiluhallissa. ”Joulutauko reenataan tottakai, jotta ollaan valmiina sarjan kovimpaan kohtaamiseen”, vakuutteli Coach Koivisto vielä lehdistötilaisuuden lopuksi.
 
Viestejä
32
BC Lepin mestaruusjahti jatkuu lauantaina

BC Nokian miesten edustusjoukkueen entisistä pelimiehistä koostuva BC Lepi kohtaa huomenna lauantaina 12.1.2019 klo 13.00 alkaen viime kauden SM-finaalin uusinnassa Porvoon Räpän Palloiluhallilla. Myös Suomen Cupin tuleva vastuja on selvillä.

BC Lepin vuosi 2019 lähtee käyntiin huippuottelulla, kun seniorisarjojen kestomenestyjä Räppä saapuu Nokialle seniorikoriksen ”El Classicoksiin” tituleerattuun hegemoniakamppailuun. ”Räppä on aina kova vastustaja. Kaikki ottelut olemme kuitenkin heitä vastaan voittaneet, joten ennakkosuosikkeja olemme myös lauantaina”, toteaa Coach Markku Koivisto itsevarmasti ottelun alla. Porvoolaisten vaarallisin pelaaja on vikkeläkinttuinen ja tarkkakätinen Turo Sonkajärvi. Tulitukea Sonkajärvelle antavat vajaan 1000 ottelun pääsarjakokemuksella varustetut Mixu Holme, Jarno Nissinen, Tyrwone Still sekä Esa Mäki-Tulokas. Lisänä viimekauden kovaan nippuun Räppään on liittynyt noin 450 pääsarjaottelun Ville-Pertti Lind, joka on kova vahvistus jo ennestään vahvaan joukkueeseen.

BC Lepin seuraava Suomen Cup -vastustaja on myös selvillä. Nokian seniorikorisylpeys pääsee todenteolla mittaamaan tasonsa, kun vastaan asettuu korisliigapaikkaa havitteleva Lahti Basketball. Vastustaja selvisi tiukan taistelun jälkeen 1. divisioonan kärkijoukkueiden välillä, kun Lahti Basketball kaatoi LoKoKo Bisonsin 80-76.

Lahti Basketballia tähdittävät korisliigasta tutut Vesa Mäkäläinen, Ilkka Vuori sekä Sami Ikävalko. Näistä Mäkäläinen ja Vuori ovat BC Lepin nuorelle lupaukselle Henri Hirvikoskelle tuttuja menneiltä koriliigakausilta niin vastustajina kuin joukkuetovereina. ”Heräsin aamulla kello 0700, otin ruutuvihkon käteen ja listasin poikien heikkoudet paperille. Niitä on ja vielä useita, joten tiedetään mistä puristetaan, että peli saadaan sekaisin”, kommentoi junioiri-ikäinen Hirvikoski tulevan vastustajan avainpelaajia.

”Vieläkään kukaan ei ole ottanut Cupin ennakkosuosikin viittaa meiltä, joten otetaan tästä kova päänahka ja aletaan keskittymään mahdolliseen Vilppaan kohtaamiseen”, päättää Coach Koivisto. Suomen Cupin aikataulu ja pelipaikka selviävät myöhemmin suoritettavassa arvonnassa.
 
Viestejä
6 444
Arvottiinko muuten Lahti - Lepi -ottelun pelipaikka? Näyttäisi olevan Lahdessa. No, sitä mukavammalta se voitto lahtelaisista tuntuu.
 
Viestejä
32
BC Lepille kärkikamppailusta tärkeä voitto

BC Nokian miesten edustusjoukkueen entisistä pelimiehistä koostuva BC Lepi starttasi miesten yli 35-vuotiaiden SM-sarjassa uuteen vuoteen 89-78 (49-35) voitolla kärkiottelusta viime kevään finaalivastustajaansa Porvoon Räppää vastaan.

Ottelu alkoi hermostuneissa merkeissä, kun kotijoukkueen heittopeli kangerteli pelin alussa. Puolustuspäässä BC Lepi oli kuitenkin valmiina ja kun vaihdosta kentälle kirmannut Riku Mäkinen viimeisteli muutaman vapauttavan korin, päästiin ensimmäiselle erätauolle kotijoukkueen selkeässä johtoasemassa 22-10.

Tämän jälkeen BC Lepi hallitsi peliä loppuun asti ja piste-ero liikkui 10-20 pisteen välissä läpi ottelun. Kotijoukkueella olisi ollut myös hyvät mahdollisuudet kaunistella pistelukemia, joilla saattaa olla merkitystä, kun finaaliareenoja valitaan loppukaudesta. Korinalusvoiman puuttuessa ja heittopelin kangerrellessa lopullinen kuolinisku vierasjoukkueelle jäi kuitenkin antamatta ja loppusummerin soidessa taululla välkkyi lukemat 89-78 (49-35). Vaikka ero jäi maltilliseksi, otti BC Lepi tärkeän päänahan, minkä lisäksi Nokian Palloiluhallin buffetti ja makkarapiste oli jälleen myyty tyhjäksi, joten kokonaisuutena vuoden aloitukseen voidaan Nokialla olla varsin tyytyväisiä.

BC Lepiltä kentällä nähtiin Timo Riihelä (24p), Riku Mäkinen (17p), Matti Seppänen (13p), Joni Harjula (12p), Jaakko Halme (10p), Jussi Rintala (9p) sekä Lauri Laihanen (4p). Nokian ikämiehet olivat liikkeellä harvinaisesti vain seitsemän miehen kokoonpanolla sekä varsin pienellä miehistöllä, kun joukkueen noin 450 kiloinen ja kuusimetrinen sentterikolmikko Mikko Koivisto, Antti Nikkilä sekä Olli Ahvenniemi edustivat joukkuetta muilla tantereille. Myös Räppä oli hieman siipirikko ilman kahta avausviisikon miestään, mutta vieraiden tähtikolmikko Jarno Nissinen (21p), Esa Mäki-Tulokas (20p) ja Mixu Holme (18p) onnistuivat kuitenkin pitämään pelin suhteellisen tasaisena ja taistelemaan eron siedettäväksi ottelun lopussa.

Coach Markku Koivisto oli ottelun jälkeen lopputuloksesta varovaisen tyytyväinen, mutta näki myös tarvetta hienosäätöön ennen seuraavaa ottelua: ”En tiennyt, että tämän ikäiset miehet voi mennä ylikuntoon joulutauolla, mutta näköjään sekin on mahdollista. Mäkinen jätti parit reenit väliin ja oli tänään hyvällä pelipäällä. Täytyy varmaan muidenkin antaa herkistellä ennen Lahti-ottelua.”

Seuraavaksi BC Lepi kohtaakin Suomen Cupin puolivälierässä Korisliigaan nousua tavoittelevan ja I-divisioona A-sarjaa suvereenisti johtavan Lahti Baskeballin. ”Suomen Chicagossa on hyvä korisbuumi päällä ja hieno tapahtuma siellä tulossa. Mitalit kaulassa palattiin aina Lahden Easter -turnauksesta junnuina kotiin, joten eiköhän me ennakkosuosikkina tuohonkin taisteluun lähdetä”, Coach Koivisto jatkoi.

Lahti Basketball – BC Lepi pelataan tiistaina 29.1. klo 19:00. BC Lepi järjestää vierasotteluun fanibussin, jonka lisäksi ottelua voi seurata Elisa Viihteen Sport -maksukanavilta.
 
Viestejä
32
BC Lepin taival Suomen Cupissa katkesi Lahdessa

BC Nokian miesten edustusjoukkueen entisistä pelimiehistä koostuva BC Lepi haastoi I divisioona A:n kärkijoukkueen Lahti Basketballin, mutta taipui lopulta.

I divisioona A:n kärkijoukkue Lahti Basketball ei antanut 35-vuotiaiden SM-sarjassa pelaavan BC Lepin yllättää, vaan vei välieräpaikan reilun tuntuisella 102–83-voitolla. Loppulukemista huolimatta kamppailu ei ollut alusta asti Lahden hallintaa. ”Lepi tuli hyvällä jalalla peliin ja kokemus näkyi heidän otteissaan. Toisella puoliajalla saimme oman pelimme käyntiin ja rullasimme voittoon. Tiukka kamppailu”, summasi vahvan ottelun pelannut ja tehot 15/7/7 syöttöä kirjannut Lahden kokenut Vesa Mäkäläinen.

BC Lepi pääsi otteluun kuuden pisteen etumatkalta heitettyään tasoitusheitoista kaksi kolmosta sisään. Suomen Cupissa kahden eri sarjatason joukkueen kohdatessa alemman sarjan joukkue saa heittää ennen ottelun alkua 10 kolmosta, jotka jäävät voimaan ottelun alkaessa.

Lahti sai pelin käynnistyttyä nopeasti juonen päästä kiinni, mutta ottelun ensimmäinen puolikas edettiin lähes kori korista ja puoliajalle lähdettiin tasalukemissa 45–45. ”Jos ei edes tyhjään kenttään osuta, niin kuinka me voidaan koripallopeli voittaa”, pohti Coach Koivisto omiensa suoritusta. ”Hieno tapahtuma ja ihan hyvä peli meiltä kaiken kaikkiaan”, Koivisto jatkoi.

Tauon jälkeen Lahti löysi puolustuspelaamiseensa uuden vaihteen ja Lepi joutui vaikeuksiin. Heittojen kolistessa rautoihin kotijoukkue karkasi eikä antanut entisten korisliigapelaajien tähdittämän Lepin nousta enää mukaan otteluun. ”Vaikea peli, joka kuitenkin voitettiin. Nyt suunnataan katse eteenpäin ja seurataan, ketä vastaan pelataan seuraavaksi”, Lahti Basketballin päävalmentaja Petri Velling totesi.

Lahden tehomiehiin kuuluivat Mäkäläisen ohella joukkueen korkeimman pistesaldon kirjannut Hannes Koskinen (17/7) sekä Jarred Jones (15/8). Tasaisesta joukosta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Otto Aalto (13/5), Henry Pwono (10/9) ja Eemeli Lampén (10/4).

BC Lepin tehokkain oli liki 38 minuuttia uurastanut ja peräti 29 pistettä ja 15 levypalloa tilastoinut Timo Riihelä. Joni Harjula tahkosi tehot 19/6/7 syöttöä. ”20 minuuttia jaksoimme, sitten iski väsy. Ei ole sattumaa, että Lahti on Divari A:n kärjessä. Taidossa ei välttämättä niinkään hävitty, mutta kunnossa sitäkin enemmän”, totesi kautensa tappion myötä päättänyt BC Lepin nuori ja lupaava Henri Hirvikoski (8/2). BC Lepin muut korintekijät olivat Jaakko Halme 9 p, Matti Seppänen 7 p, Jussi Rintala 6 p, Riku Mäkinen 3 p ja Lauri Laihanen 2 p. Antti Nikkilä jäi tällä kertaa pisteitta, mutta Iso-Antti kunnostautui oman pään korin alla sekä Lahden mäkimontussa asti tuntuneilla skriineillä.

BC Lepin kausi jatkuu 35-vuotiaiden miesten SM-sarjassa tuikitärkeällä ottelulla viime kaudesta erittäin voimaakkaasti vahvistunutta Torpan Poikia vastaan lauantaina 9.2.2019 Palloiluhallilla klo 19.30. Ottelussa pelataan finaalipaikasta sillä ToPo johtaa sarjaa puhtaalla pelillä kaadettuaan kotonaan nokialaiset aiemmin syksyllä 99-85 kovilla tehoilla Liigassa ja divarissa pelanneen Ronnie Clarkin johdolla.
 
Viestejä
2 238
Joo.. mahtoiko olla "lämmitetyt ja jäähdytetyt" arvontapallot käytössä Suomen cup arvonnoissa?

Arvonnat: Vilpas 0 Muut 4 :)
 
Viestejä
557
Onko Vilpas pelannut yhtäkään kotipeliä?
 
Viestejä
3 084
sit jos saa toivoa niin viikonloppupeli, tulisi Pyynikkikin viimein korkattua...
Viime kaudella liigafinaalien G7 oltaisiin pelattu maanantaina, kun sunnuntai-iltana olisi alkanut jääkiekon MM-finaali klo 21.Eli eiköhän tämä joku tiistai pelata klo 16:45
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös