Koripallo.com

Suomen Kovatasoisin NBA FANTASY 2018 - 2019: "Vielä kerran pojat!"

Viestejä
9 123
ROAD TO PLAYOFFS

Edessä on "stretch run" eli viimeiset neljä peliviikkoa ennen säälipleijareita ja kolmen viikon Elite 8 rutistusta. Paljon on vielä fantasya siis pelaamatta, mutta tiettyjä asioita voidaan jo linjata.

Kärkikaksikko tulee hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan Ossi ja Trancey, jotka kamppailevat keskenään Number 1 seedistä. Molemmilla on nyt etukäteen ajateltuna helpot vastustajat seuraavat kaksi viikkoa, jonka jälkeen tiukemmat pari viikkoa rutistusta lopullisesta paremmuudesta. Ossilla lienee clincher keskinäisten kohtaamisten ansiosta, joten Tranceyn pitäisi kyetä näillä näkymin 4-0 saldoon ja Ossin jäädä 2-2 saldoon, jotta ykkösseedi livahtaisi Chiefseille.

Ossi kohtaa kahdessa viimeisessä matsissa Ninton ja Kottiin joita molempia kiinnostaa suuresti Top4 sijoitukset ja vähintäänkin Top6 sijoitukset, ettei kohtaloksi tule "kuoleman tiketti" säälien kautta suoraan vs. Trancey tai Ossi. Tranceylla myös vastassaan Kotti, jonka lisäksi viimeisellä viikolla Kik. Näillä näkymin Kikin pitäisi olla silloin terveenä, mutta tämän kauden aikaisempien kokemusten perusteella tuollainen skenaario on tässä vaiheessa hyvin epätodennäköinen.

Kolmos- ja nelossijoista kamppailee isompi joukkio managereita. Kik on tällä hetkellä kiinni 10-5 rekordillaan kolmossijassa, mutta loukkaantumistilanne huomioiden edessä on hyvin suurella todennäköisyydellä vähintään kahden viikon tappioputki Killestä ja spudia vastaan.

Vitali kohtaa "keskikastin" jengejä eli spudin ja hoetjen, joten helppoa ei tule olemaan. Näillä näkymin myös Vitali dippaa 0-2 rekordilla ennen keskinäistä kohtaamista toiseksi viimeisellä viikolla Kikin kanssa. Tuossa ottelussa voidaan tosiaan ratkaista Top6 sijoituksia heidän osaltaan. 0-3 rekordilla operoivalla on hyvin suuri todennäköisyys livahtaa jopa sääleihin asti, koska viimeisellä viikolla molemmilla on vastassa kovat operaattorit (Kik vs. Trancey ja Vitali vs. Nintto). Oletetaan näille herrasmiehille seuraavia rekordeja:

Kik: 10-9 (häviää Vitali) tai 11-8 (voittaa Vitali)
Vitali: 9-10 (häviää Kik) tai 10-9 (voittaa Kik)

Tämä kai menisi siis Vitalille keskinäisten perusteella (jos tuo on clincher, ej pysty tietämään) JOS hän voittaa keskinäisen.

Takaa nousua ovat tekemässä Kottii, Nintto ja spud. Näistä Kottii ottaa 2 voittoa automaatiolla seuraavilla viikoilla, mutta kohtaa kärkikaksikon Ossi & Trancey viimeisillä viikoilla. 10-9 loppurekordi vaikuttaa todennäköiseltä. Nintolla on nyt tärkeä matchup hoetjea vs, jonka jälkeen helpompi Lätkä ennen Ossia ja ehkä jo tervehtynyttä Vitalia. Odotusarvo Nintolle 3-1 eli loppurekordi 11-8.

spudin tilanne on kaikista paras, koska hänellä on pankissa miltei varma 4-0 loppurekordi Vitali-Kik-Killes-Pejton suoralla. 12-7 vie hänet kirkkaasti kolmossijalle.

hoetjella tekee tiukkaa, mutta toisaalta Nintolle häviämisen jälkeenkin hänellä on erittäin realistiset mahkut 9-10 saldoon. Vitali-Homppa-Lätkä ei ole pahin kaikista loppuohjelmista. Toki 7-10 voi kääntyä myös 7-12 loppurekordiin, joka olisi tasosisa Lätkän ja hompan kanssa mikäli nämä hoetjen päihittävät.

Lätkä-Antti ottanee voiton pejtonista toiseksi viimeisellä viikolla, mutta Ossi & Nintto ennen sitä ovat liian kovia paloja. 6-12 rekordi ennen viimeisen viikon showdownia hoetjea vastaan.

Hompalla on tekemätön paikka Tranceyta ja Ossia vs. ja vain Killestä vs. on tulossa voitto näillä näkymin viimeiseltä viikolta. Keskinäinen hoetjea vastaan on tärkeässä roolissa. 6-12 rekordi hänelläkin todennäköinen pois lukien hoetje-kohtaaminen.

Pejton on DONE. Ei enää voittoja loppukaudesta. Killes nousee 4-12 rekordiin, mutta mistä manageriton jengi vääntäisi tarvittavat sinapit voittaakseen loput kolme peliä, joka veisi Killeksen myös tuohon maagiseen 7-12 rekordiin. Ej mistään.

Eli tässä odotettu loppujärjestys:

1. Ossi
2. Trancey
3. spud
4. - 7. Kik/Vitali/Nintto/Kotti

Tämä vääntö on täysin auki. Nintto ohut suosikki neloseksi.

8. - 10. hoetje, Lätkä, Homppa

hoetje ohut ennakkosuosikki, mutta kaikki ratkeaa näiden kolmen keskinäisissä otteluissa kahdella viimeisellä viikolla. Kaikki menossa kuitenkin poffs, mutta viimeiseksi jäävä saa vastaansa BEAST-tason vastustajan ym. nelikosta.

Puolivälierissä Ossille "helppo" hoetje/lätkä/homppa. Tranceylle sitten vähemmän mukawa vastus, mutta selkeä ennakkosuosikin status silti. 3 (spud) vs. 6 ja 4 (Nintto) vs. 5 sitten täysin auki olevia ottelupareja.
 
Viestejä
9 123
Jälkijoukoissa kompasteltiin siihen malliin, että näyttää pudotuspelien osalta tältä:

1. Ossi
2. Trancey
3. spud
4. Kik
5. - 7. Nintto, Kottii, Vitali

hoetje myös kurkistelee siihen malliin, että Top6 kiinnostaa. Katsotaan riittävätkö paukut ohittamaan kaksi kolmesta edellä olevasta. Tällä viikolla vastassa helppo Vitali.

8. hoetje
9. - 11. Pejton, Homppa, Lätkä
12. Killes

Pejton otti ISON askeleen pudotuspelejä kohti voittamalla Kottiin. Nyt ovat niin Homppa kuin Lätkä-Anttikin selkä seinää vasten. Hompalla tiellä haastavahko Ossi ja Lätkälläkin Nintto. Helppoa ei tule kummallakaan olemaan. Pejton on kuollut ennen kuin maanantain pelit ovat loppuneet, koska Trancey ei anna armoa.
 
Viestejä
9 123
Pitkästä aikaa voisi katsoa joukkueen tilannetta, kun alkaa miehet palailemaan sairastuvalta. On kyllä ollut Kikillä yksi koko KP.Comin liigahistorian epäonnisin vuosi menossa. Huonotuurisin manageri par excellence confirmed!

TEAM ANALYSIS - KAAKINKAAN KOLMOSPUSSYT

PG: Sato, Rotsier

Hehe. Pointtiosasto imee paskaa syvyytensä osalta. Sato toki operoinut avauksessa jokaisen waiverdolsunsa arvoisesti 85 tasolla. Wizardsilla sujuu eikä ole mitään syytä epäillä menon tuosta laantuvan. 4-4-4 otteluohjelma tarjoaa SOLID pelit myös pudotuspeleihin.

Rozier on ollut deluxe stash, mutta näillä näkymin treidiä ei tällä kaudella tapahdu. 70 fapo janari, ei voi minkään. Toki Kyrien satunnaisen säännölliset poissaolot nostavat aina yksittäisten viikkojen fapotuoton odotusarvoa huomattavasti. Ei mitään syytä hylätä Rozieria ainakaan ennen pudotuspelejä. Katsotaan sitten siellä mistä ne tarvittavat pelit revitään, jos treidiä ei ole tapahtunut ja Kyrie pysyy kunnossa.

SG: Bradley Beal, Lou Will, General Soreness, Jösse Rikartinen / Levert, Sato

"Muutama heittävä takamies!"

Beal ja Lou ovat niin kermaa, ettei ole oikein mitään järkeä kumpaakaan kaupitella. Beal Last 30 112 ja Lou Will 97. En näe kenenkään maksavan käypää hintaa kummastakaan. Jimmy Butler on pyörinyt treidineuvotteluissa ja on edelleen saatavilla. Hinta löytyy katsomalla Last 30, ehkä pisteen kaksi voi injury pronesta vähentää. Jösse saa mädäntyä rosteriin 74 fapon Last 30 keskiarvonsa kanssa. HAISTA VITTU JÖSSE!

Beal ja Lou toki molemmat pyörittävät pointin paikkaa omassa jengissään OIKEASTI ja kyllähän tuosta on tilastollistakin dataa. Eipä vaan ESPN:llä näy reagointia asiaan, joten ei woi minkään.

SF: LeVertin Karies, Kenrich Williams, TJ Warren / Buntler, Jösse

Hekotuttaa SF-osasto. Mukavasti yhteensä 2 taalan hinnalla LeVert ja Kenrich sisään. Ensin napsahti "boogiestyle" uutinen eetteriin heti kohta noston jälkeen, että Karies back ennen AS-taukoa. Warma 80 siitä upsidella maaliskuulle. Ja riski Kenrichin kanssa näyttää koko ajan paremmalta, kun Pelicans tankkaa minkä ehtii ja ehkä myy AD:n vasta kesällä. Sehän tarkoittaisi sitä, että "näillä" mennään kun Mirosta tuskin pickiä kummempaa vaihdossa otetaan. Ei mitään syytä olla peluuttamatta Kenrich Williamsia 35 minuuttia per peli. Poika operoi tupla-tuplan automaationa ja ryydittää sitä kolmos-, blokki- ja stiilikategorioilla. Warma 90 kunnes toisin todistetaan.



Warren lepäilee AS breikkiin saakka ja lopettaa vuoden väkevästi tankki-Sunsin scoring leaderina. Warma 85 rest of the way.

PF: Nikola Mirotic, Julius Randle, Monster Harrell / Warren

Harrell hyytynyt 95 pelaajaksi. Kismittävää. Randlea ja Miroa kauppaillaan, mutta eiköhän pojat siitä emergoidu oli osoite mikä tahansa. Miro toki vähän huolettaa, kun mestarikaliiberin jengi ei välttämättä ihan yhtä suurta roolia anna kuin Pelicans. Kai sitä Buddy+Dunn kaksikolla olisi voinut jonkun paremmankin kasiviitosen hankkia. Vittu.

C: Dre, Boogie / Harrell, Randle

Liigan paras sentteristö bar none. Dre nakuttaa taas 115+, vaikka Jokic onkin miehen ohittanut ja olisi loppuviimein ollut se parempi valinta draftissa. Boogie 25 min 75 fapo eli 30 min 90 fapo. Kelpaa taalalla.

Pudotuspeleihin on tulossa sellaista 45-47 peliä. Top dogeista Harrell, Dre, Beal, Lou tarjoavat neljää peliä per viikko. Butler ainoa 3-3-3 top dogeista ja Miro+Randle osoite vielä tuntematon. Boogiella 2 pelin viikko, mutta niin on myös viiden pelin viikkokin ja lepuutuksista ei ole ollut mitään puhetta.

Tavoitteena on hakea 3 peräkkäistä viikkoa 90 fapo keskiarvoa täydet 43 peliä ja katsoa riittääkö se mihin. Moni muukin jengi voi yli 90 fapon vetäistä tällä kaudella any given week, joten ripaus tarvitaan tuuriakin.

Treidien osalta olen valmis neuvotteluihin laajallakin spektrillä, mutta Jimmy Butlerin 100 fapo potentiaali yhdistettynä tuplapositioon olisin ensimmäisenä liikuttelemassa. Bealistakin voidaan puhua, kunhan hinnasta päästään sopuun. Hinta on 115 fapo.
 
Viestejä
9 123
Anthony Davis - Pascal Siakam

Erittäin kontroversi treidi, jossa rookiemanageri Vitali paskoi housuunsa AD:n ympärillä pyörivän villin huhumyllyn paineessa. Davisin arvo on tällä kaudella ollut fantasyhistorian korkein minkään pelaajan ylläpitämä, 142 fapoa. Tuo on kymmenen pistettä korkeampi kuin tähän mennessä korkein Westyn triplatuplakausi, joten todella poikkeuksellisesta tilanteesta on siinäkin mielessä kyse. Vitali on myymässä ylivoimaisesti kaikkien aikojen kovinta fantasypelaajaa ja toiseen suuntaan olisi matkaamassa Pascal Siakam, jonka kausikeskiarvo on 82 pistettä ja Last30 arvo 85,5. Näin ollen voidaan arvioida hänen arvonsa menevän johonkin tuohon väliin, kenties 84 pisteen paikkeille. Kysymyksessä on siis "solid" pelaaja, jonka keskimääräinen tuotto on aika lailla keskiarvossa kohtuullisen hyvän fantasyviikon kanssa.

Luonnollisesti tässä treidissä siis pitäisi pystyä arvioimaan Anthony Davisin loppukautta ja todennäköisyyttä shutdownille, joka tekisi tästä treidistä järkevän Vitalin kannalta. Shutdownin mahdollisuus on todellinen, mutta onko se todennäköinen? Mikä on treidin todennäköisyys tässä vaiheessa ja kuinka suurella todennäköisyydellä Pelicans istuttaisi Davisia maaliskuussa? Onko koskaan ennen liigan historiassa ollut vastaavaa tilannetta, jossa ehkä koko liigan paras pelaaja joutuisi koirankoppiin kesken kauden. Miten liiga ja Adam Silver reagoisi tähän?

Spudillehan treidi on käytännössä 84 jampan vaihto joko 110-140 haitarilla pelaavaan AD:hen tai 84 jampan vaihto 77.5 fapoiseen (waiverilta todennäköisesti tällainen korvaaja löytyisi) eli joko voittaa 25-55 pistettä tai häviää 6.5 pistettä. Tällä spektrillä mielestäni ei-pelaamisen todennäköisyyden pitäisi olla aika korkea ja pelaamisen todennäköisyyden matala, koska eroa best ja worst case scenariolla on hyvin paljon nimenomaan toiseen suuntaan.

Lakers-treidin todennäköisyys: ???
Lakersissa pelaamisen todennäköisyys: 100%
Pelicansissa pelaamisen todennäköisyys: ehkä 50%

Kaiken järjen mukaan todennäköisyys sille, että AD vielä tällä kaudella pelaa on korkeampi kuin 50%.

Tämä tarkoittaisi, ettei 84 fapoa ole riittävä korvaus miehestä tänään.

Ehdotan spudille ja Vitalille uusia neuvotteluita, kenties 2-for-1 tyylisiä. Spudin pitää ottaa enemmän riskiä treidin tapahtumiseksi Pascalilla.

1-for-1 treidissä toiseen suuntaan siirtyvän pelaajan arvon pitää alkaa vähintään numerolla 9. En osaa tässä vaiheessa ottaa kantaa jälkimmäisen numeron riittävästä arvosta.

PS. Tietenkään AD - Jösseä en olisi tehnyt itse.

Tuomio: VETO
 
Viestejä
9 123
Pari muistutusta kaikille:

1) Olemme Anti Tanking League eli tahallaan häviämistä ei kannateta. Tästä johtuen pudotuspelit, kuten viime kaudellakin, pelataan valintaprosessilla.

Sääleissä 7. sijoittunut saa valita vastustajansa 9. ja 10. rankatuista. Kahdeksanneksi sijoittunut pelaa toista joukkuetta vastaan.

Varsinaisissa puolivälierissä 1. rankattu saa valita vastustajansa sijoilta 5. - lucky losers. Toiseksi sijoittunut sitten jne. Nelonen pelaa yli jäänyttä 5. tai huonommaksi sijoittunutta joukkuetta vastaan.

Välierissä sitten seedin mukaan.

2) Trade deadline on muutaman viikon päässä.

3) Nyt on tuplapeliviikko, mutta pelimäärä on silti 45 ja flexit käytössä POIKKEUKSELLISESTI JOKO TÄLLÄ TAI ENSI VIIKOLLA. Eli voit nostaa flexin nyt ja pitää jengissä kaksi viikkoa. TAI säästää noston ensi maanantaihin ja nostaa tarvittaessa flexin ensi viikolle. Vain yksi nosto siis käytössä, mutta saat päättää käytätkö nyt vai ensi maanantaina. Nerokasta? Tietenkin.

4) Positioperjantai saattaa olla tulossa vielä ennen pudotuspelejä tai sitten ei.

5) Teemapäivä mahdollisen positioperjantain lisäksi on tietenkin Trade Deadline Day.

6) "Fantasya Waimon Kanssa" Season Finale ja kauden viimeiset Power Rankingsit ovat myös tulilla ennen runkosarjan päätöstä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille managereille.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
9 123
NBA TRADE DEADLINE ANALYSIS - VAIKUTUKSET JOUKKUEEN PELAAJIEN ARVOON

Pientä uutta sarjaa, saa muutkin tehdä halutessaan. Nopea ja vaivaton. Eli arvioidaan mikä oli vaikutus pelaajien arvoon "infamous" NBA Trade Deadlinella.

Andre Drummond: 0 Fapo

Ej vaikutusta joukkueen ykköskoiraan. Joku janari lähti ja joku tuli, mutta Dre still Dre.

Bradley Beal: 0 Fapo

Bradleyta ei myyty, mutta Otto Porter myytiin. Tilalle tuli Jabari. Käytännössä ei vaikutusta Bealin jo ennestään erinomaiseen tilanteeseen.

Jimmy Butler: Miinus 0-5 Fapo

Tobias Harris tuli, mutta ekoissa peleissä tuota ei ole voinut vielä nähdä Jimmyn arvossa mitenkään. Välillä on jytkytelty ja välillä on otettu vähän iisimmin. Ihan kuin aikaisemminkin. Voisi otaksua, että neljä Top Dogia jengissä tarkoittaisi kaikille vähän miinusta. Tähän mennessä Ben Simmons on ollut suurin häviäjä vanhoista Phillyläisistä. Tobias tietenkin koko poppoosta.

Julius Randle: Plus 10 Fapo

Mirotic lähti wittuun. AD:n loppukausi on höntsäilyä... Julle Real Deal. En näe MITÄÄN syytä miksei olisi monster rest of the way. Viime yönä 135 fapo. Hekotuttaa.

Monster Harrell: Plus 5 - 7,5 Fapo

Topsukka lähti ja Gortat korvattiin Zubacilla. Tuntuu siltä, että Clippers panostaa yhä enemmän loistavaan second unittinsa varaan eli Lou Will + Monster OPERETING. En uskalla ihan kymmentä pistettä antaa, mutta ehdottomasti 100 fapon keskiarvoa odotellaan loppukaudelta. Eazy.

Nikola Mirotic: -5 Fapo

Vaikein arvioida, mutta oma odotusarvo Pelicaaneissa oli 87,5 - 90 fapo ja rooli oli aika hyvä. Buxissa täysi kysymysmerkki peliaika, mutta kaikki viittaisi miehen olevan tärkeä osa palapeliä. Torjuntavoitto olis 82,5 fapo, mutta olen valmistautunut myös 80 fapo alitukseen. Ei woi minkään, jos huono tuuri tulee kylään. Mirossa on toki potentiaalia olla Buxin uusi Ilyasova eli wajukki 20/10 operaattori off the bench. Jäämme odottamaan jännityksellä.

Lou Williams: +15 Fapo

Myhäillyttää. 85 Lousta tuli instant 100 fapo janari, kun Tobias LÄHETETTIIN VITTUUN. On tämä ihanaa.

Jösse Rikartinen: 0 Fapo

TJ Warren: 0 Fapo

CARIS LEVERT: 0 Fapo

DeMarcus Cousins: 0 Fapo

Terry Rozier: 0 Fapo

Tomas Satoransky: 0 Fapo

Kenrich Williams: WITTU SATA FAPO!

Kenrich isoin hyötyjä trade dl:nä. Pelicans laittoi hommat pakettiin tältä kaudelta ja tank moden päälle. Mikäs sen mukawampaa multicat operaattorina kuin pelata loppuvuosi wajukkiminuutit +35 ja operoida, Operoida, OPEROIDA, OPEROIDA, OPEROIDA NIIN MAAN WITTUNA! Warma 90 ja 100 fapo upside.

New_Orleans_assigns_Kenrich_Williams_to_NBA_G_League-1000x600.jpg


Koko jengin arvo nousi sen +20 ja siihen vielä Kenrichin jos ajatellaan waiverilta löytyvän 80 hyvällä tuurilla niin 10 päälle, eli 30 fapo saatiin plussaa. Sen kun jakaa pelaajien lukumäärällä niin tulee semmoinen 2 pistettä kokonaiskeskiarvoon eli jos koko jengin ka. olisi ollut ennen trade dl 88 niin nyt seon 90.

Mukawaa.
 
Viestejä
9 123
Saatiinpa vielä Trade Deadlinelle kunnon hulinaa, kun ensin lauantaina nähtiin 3 treidiä ja sunnuntaina illan huipennukseksi yhteensä 5 treidiä. Jos ei muisti aivan petä niin oli kysymyksessä ehkä liigan historian 3. tai 4. aktiivisin trade dl. Solid.

Kik Jams tavoitteli uudelleenmuokkausta pointtiosastolle, jossa Satoransky ja Rozier olivat hyvin yksinäisinä. Kun positioperjantaikaan ei saanut traktiota aikaan liigan jäsenistössä oli aika lähteä treideille ja waivereille.

Ensimmäisenä sovittiin Tranceyn kanssa...

TJ Warren <-> Kris Dunn

TJ oli käynyt hieman tarpeettomaksi kauden edetessä, kun joukkueeseen ilmestyi waiverilta Kenrich - Caris kaksikko joilta molemmilta löytyy SF-positiot. Periaatteessa perttiin tulisi pisteissä, jos Warren osaisi pysyä kunnossa. Mutta eihän se osaa ja nytkään ei ole varmaa tietoa paluuajankohdasta, joten "oma poika" Dunn sisään. Dunnilta toivotaan lähinnä kahta asiaa:

1) Pysy kunnossa
2) Tee 75 fapoa.

Ei pitäisi olla liikaa pyydetty.

Waivereissa oli jotain kontroversiä, mutta nekin saatiin lopulta läpi. Elf Payton ei matkannut Kaakinmaalle vaan meni Hoetjelle selvästi korkeammalla bidillä. Ei voi minkään ja etiäpäin.

Lopulta illalla yllättävä yhteydenotto Lätkä-Antin suunnalta materialisoitui vielä viime minuutin treidinä...

Terry Rozier <-> Darren Collison

Aika lailla tasan fapoissa, mutta Collison tuonee varmempaa tuottoa jolle onkin käyttöä näin pudotuspelien alla ja varsinkin pointtiosastolla. Toivotaan Kyrien kunnossa pysymistä ja onnea Lätkälle loppukauden vääntöihin "omat pojat" teemalla.

Kolmospussyt pudotuspeleihin:

PG: Tomas Satoransky, Kris Dunn, Darren Collison

Pääasia, että pää pysyy pinnan päällä. Sato napsuttelee 85 tuntumaan ja Dunn/Collison 80 tuntumaan.

SG: Lou Will, Bradley Beal, Jimmy Butler, Jösse Rikartinen / Sato, LeVert

Ihan decent leveys. Lou siellä 100 fapo paikkeilla, Beal 115, Butler 90+ ja Jösse 80.

SF: Kenrich Williams, Caris LeVert / Buntler, Jösse

Jössen ja Buntlerin takana Kenrich yllättää positiivisesti 90 fapo keskiarvoilla. Enpä tämmöisen nimen olemassa olemista olisi koskaan uskonut saavani selville, mutta tässä sitä ollaan "hipster pick of the year" meiningillä. Caris parantelee ottelutuntumaansa vielä viikon pari, jonka jälkeen sitten pudotuspeleissä warmaa 80 tuottoa.

PF: Monster Harrell, Julle Randle, Niko Miro

SF/PF menetys Warrenissa kirpaisi hieman, JOS tulee injureita. Muuten ihan sama. Harrell hassuttelee satkua ja Randle lähellä myös. Niko Miro toinen peli Buxissa limited minutes 97 fapo. Eiköhän sieltä sinne 85 tasolle taas kiritä.

C: Boogie Cousins, Dre Drummond / Monster, Julle

Ei kelvannut Nintolle Cousins - Robinson. Jo on aikoihin eletty! Viime pelissä jysähtikin sitten 116 fapo. Siitä se lähtee. Dre ollut jotain 140 ja lähellä league leading meininkejä pari viikkoa. Kelpaa.

Ihan decent vireessä ollaan ja lähdetään pudotuspeleihin hakemaan 90 fapo viikkokeskiarvoa. Hattua päästä sitten sille janarille, joka vielä korkeammalta vetää.

Tällä viikolla ehkä PR ja FWK herkkua luvassa!
 
Viestejä
9 123
Sihautetaanpa yksi Maku Brewing ja laitetaan Playoffs MB Power Rankings tulille...

Ihan ensimmäisenä pitää pahoitella niiden joukkueiden osalta, jotka eivät tälle listalle päässeet. Aikaa on rajallisesti ja realismi on se ettei kovin monella joukkueella ole mahdollisuuksia kärkikahinoihin tällä kaudella. Joten Lätkä-Antti, Killes, Homppa, Pejton, hoetje... Pahoittelut, mutta tällä listalla ei teitä nyt mainita. Kuten alla olevalta taulukolta voidaan todeta, on kisassa mukana enää käytännössä 5 joukkuetta.

ok.jpg


Vitali kusi mahdollisuutensa AD Incidentiin ja lopullisesti huonoihin Trade DL treideihin.

Kottii operoi urhoollisesti, mutta joukkueen pitäisi pystyä niin laajamittaiseen tason nostamiseen kautta rintaman ettei sitä voi pitää realistisena vaihtoehtona. Kottii on ns. musta hevonen, joka voi yllättää kenet tahansa kärkiviisikosta millä tahansa viikolla, mutta kolmea kertaa putkeen hän ei kärkijengejä tule kaatamaan.

Tein vertailevan taulukoinnin joukkueiden pelaajien tasosta (mukana myös analyysit spudin ja Ninton treideistä, spud +10 ja Nintto +/- 0):

ok2.jpg


Tämän pohjalta voidaan todeta, että Ossilla ja Nintolla on eniten potentiaalia nostaa tasoaan. Nintolta löytyy mahdollinen +80 Cov sekä waiver bullet holsterista. Ossilla on kolme paskaa waivertason pelaajaa, jotka voi upgreidata SEKÄ Capela&Jammu kaksikko joilta voi odottaa tasonnostoa viimeisen viikon parin tekemiseen. Toki Millsapin ja Deadmonin meininki 90-100 fapon tuolla puolen voi kääntyä koska tahansa toiseen suuntaan. Onnistuneita waivernostoja kuitenkin tällä hetkellä katsottuna. Sama pätee Paska-Batumiin, joka sai kuin saikin kauden kääntyessä loppusuoralle nostettua itsensä 80 fapo tasolle.

Ninton todelliset "enablerit" menestykselle ovat nuoret isot miehet. Kikin liian aikaisin "warmaksi 100" tietämä Robinson jytkyttelee täysin valtoimenaan, kuten myös nuoret PF:t Lauri ja Marvin. Ninttoa hekotuttanee se, että mikään ei indikoi tuon jytkyttelyn loppumista.

Spud sen sijaan operoi absoluuttisella aallonharjalla tällä hetkellä. Joukkueessa on paras kärki eikä käytännössä lainkaan paskaa, vain 1 pelaaja on jööterin puolella eikä yhtään 70 tason operaattoria. Voi miltei sanoa varmaksi, että spudi voittaa mestaruuden joukkueen jatkaessa tällä suorittamisen tasolla. Se, operoivatko Horford, Turner, Young ja Ross yhtä hyvin rest of the way on sitten toinen asia.

Trancey nauttii tällä hetkellä Rubion jokakeväisestä "surgesta" sekä sisään treidaamansa Buddy Hieldin operoinnista. Myös waiverilta on tarttunut hyvää Fariedin ja Valan merkeissä joiden arvo tuntuu olevan warmaa 90. Iso kysymys lienee Embiidin terveys. Jos mies palaa paukuttelemaan 3 peliä per viikko yli 110 tasolla voi Tranceyn jengi nousta mestaruuden vaatimalle 90+ tasolla. Sitä tasoahan ei tähän mennessä ole käytännössä lainkaan nähty toisin kuin muilta kilpakumppaneilta. Aihio on kuitenkin onnistuneiden treidien, waivernostojen ja draftaamisen puolesta olemassa.

Kik Jams on vetänyt nyt kolme viikkoa putkeen +90 ja se olisi tarkoitus myös jatkossakin. Itseluottamus on kuitenkin karissut muiden jengien wajakkimaista operointia seuratessa ja realismia on valitettavasti Kikin kannalta se ettei 90 fapo operointi todennäköisesti riitä mestaruuteen. Kaikkien aikojen kovatasoisimman fantasykauden voittaminen vaatii vähintään yhtä 95 fapo viikkoa, todennäköisesti jopa kahta tai pahimmassa tapauksessa kolmea.

Kikin joukkueessa ei varsinaisesti ole suonenwetoja, mutta epävarmuustekijöitä on. Jatkaako Cousins nousujohteista operointiaan vieden tuottonsa 90 fapo tasolle? Onko tosiaan niin, että Kik voi laskea mestaruutensa Kenrich Williamsin operoinnin varaan? Kannattaako kautensa rakentaa Dre Drummondin kaltaisen idiootin varaan? Nostaako Caris LeVert itsensä +80 tasolle seuraavan kahden viikon sisällä? Saako Nikola Mirotic homman toimimaan Bucksissä näin lyhyellä varoitusajalla? Mitä tekee Kris Dunn?

Periaatteessa 90 fapo taso on näidenkin kysymysten vastausten ollessa osittain kielteisiä takuuvarma, mutta pystyykö joukkue ottamaan tarvittavat askeleet 95 fapo tasolle? Potentiaali on olemassa, mutta loukkaantumisten ja wajukkikertoimien johdosta tuo askel on vaikeampi kuin koskaan.

Mestaruuskertoimet:

5. Trancey 8,25

Jengi operoi maksimitasollaan miinus Embiid ja vanha sananlasku sanoo "Never Trust The Process". Shokkiennustus, mutta runkosarjan voittajan veto ei riitä tällä kaudella mestaruuteen saakka. Piikki jää puuttumaan.

4. Kik Jams 6,5

Ei woi minkään. Kikki oli monta viikkoa parhaissa asetelmissa, mutta muut jengit vain tulivat ohitse. Tässä vaiheessa kautta hipsteriys kääntyy itseään vastaan ja joukkue joka on Dunnin, Kenrichin tai Jösse Rikartisen varassa ei waan yksinkertaisesti woi woittaa. Joku kolmesta viikosta päättyy alle 90 fapo mahalaskuun. Luultavasti noutaja tulee välierissä ja finaaliviikolla Kikki iskee pöytään 102 fapo pronssiottelun merkeissä. Ei paljoa lohduta.

3. Ossi 5,0

Never count out Ossi. Harden voi koska tahansa aloittaa 150+ fapo operoinnin ja kantaa Ossin takaisin mestaruuskantaan. Capela nostanee tasoaan vielä jonkin verran Hardenista huolimatta (ei kuitenkaan aikaisempaan 100 fapoon) ja Ossi saattaa löytää waiverilta helmiä tuomaan tarvittavia pelejä sisään pudotuspeliviikoilla. Ossi olisi kakkossuosikki ELLEI miehen tekemisen taso olisi romahtanut DeRozan treidiin. Ossi ei ole ollut sama manageri tuon takaiskun jälkeen ja epäilen saman flegmaattisuuden kaatavan hänet myös pudotuspeleissä. Waiverit vaan eivät napsu kohdalleen tai jäävät ottamatta kokonaan => Virhemarginaalin ollessa näin pieni ei Ossi väistele luoteja edes Jammun avulla kolmea viikkoa putkeen.

2. Nintto 3,75

Nintto cruisaa ja vielä on potentiaalia parantaa. Kolmen nuoren ison miehen jytkypotentiaali tuntuu tällä hetkellä parhaiten ylläpidettävältä "supporting cast fire":ltä, jonka lisäksi Cov + waivernosto voivat vielä boostata keskiarvoja 2-3 fapolla. Nintolla on täysin realistinen sauma ottaa historiallinen mestaruus.

1. spud 2,45

It's happening. Kaksi viikkoa putkeen yli 95 ja 90. Sitä ennen 86, 89, 86... Horford REAL DEAL, Turner REAL DEAL, Trae REAL DEAL, Giannisilla vielä yksi vaihde jäljellä... Trade DL treideistä +10 fapo tuottoa. Spudi ON 95 loppukauden ja muiden pitää kaivaa todella syvältä lähemmäs 100 fapo per viikko kaataakseen makustelijat.

Lavallinen olutta muuttuukin Maku Brewing Panimokierrokseksi koko kp.com nba fantasyn manageristolle? Spudin mestaruus on koko liigan mestaruus.

Nerokasta.

tenor.gif

spudi juhlimassa 2018-2019 MB Fantasyn mestaruutta

7DtkXF.gif

spudi ja Kikki maistelemassa kotimaisia panimotuotteita
 
Viestejä
9 123
Pudotuspelit menevät siis näin:

1. kierros: 1. - 6. lepää, 7vs10 ja 8vs9, näiden voittamista tulee 7. ja 8. rankatut

2. kierros: 1. vs valitsemansa vastustaja sijoilta 5. - 8., 2. vs. valitsemansa... jne.

3. kierros: [1. vs. "valitsemansa"] vs. [4. vs. "jäljelle jäänyt"], [2. vs. "valitsemansa"] vs. [3. vs. "valitsemansa"]

4. kierros: Finaali
 
Viestejä
9 123
Elämässä kuten fantasyssakaan harvoin nähdään onnellisia loppuja. Jokainen vuosi elämästäsi voi olla se viimeinen ja voit vain rukoilla seuraavaa tulevaksi. Sama koskee myös Suomen Kovinta Fantasyliigaa. Aikamme planeetan päällä on rajallinen eikä kukaan tiedä varmaksi mikä porttien tuolla puolen meitä odottaa. Näiden saatesanojen myötä toivotan teidät tervetulleiksi "Fantasya Waimon Kanssa" Season Finaleen!

FANTASYA WAIMON KANSSA PART 5 - "ILLUUSIO ONNESTA"

Waimo: "Kikki! Lähdetäänkö leffaan, että ehditään hakemaan herkut Lidlistä ensin?"

Kik: "Waiverit olis juuri... Mutta joo. Kyllähän ne ehtii katsoa myöhemminkin. Ei ne niin tärkeitä ole! Jätän puhelimenkin kotiin ettei tule vilkuiltua kesken elokuvan. RAKAS! Mennään!"

Waimo: "Kikki! Ihana!"

20fysyt.jpg

"Waimo ja partansa ajanut, elämässä ryhdistäytynyt Kikki menos leffaan"

*Leffan jälkeen*

Waimo: "Rakas... Olet niin muuttunut mies viime viikkojen aikana. Olet täydellinen! Otat huomioon, et käytä aikaa turhiin juttuihin etkä ota edes fantasya liian tosissaan. Tiesin aina, että kaiken sen alta löytyy mun unelmien mies. Olit aina komea ja älykäs, mutta nyt olet niin paljon kaikkea muutakin..."

Kik: "Miehen elämässä tulee aika, kun pitää lopettaa pelleily ja alkaa kantamaan vastuuta. Meidän perhe on tärkempi asia kuin mikään muu. Ja sitä paitsi fantasykausi tulee kotiin kuitenkin. Olen nero ja hoidan homman vaikka vasemmalla kädellä niitä wajakkeja vastaan..."

Waimo: "Olet NIIN PARAS fantasypelaaja! RAKAS TULE TÄNNE HETI!"

bill-hader-amy-schumer-kissing-in-central-park-04.jpg


*H-HETKI*

Waimo: "Lapsivesi tuli..."
Kik: "Nyt mennään. Tilaan taksin."

*Sairaalassa...*



Lääkäri: "Tilanne on hallinnassa, mutta meidän tarvitsee aloittaa synnytys välittömästi. Valmistelkaa potilas leikkaushuonetta varten. 3 mg kipulääkettä suoraan suoneen, epiduraali..."

Waimo: "Kikki... Mitä tapahtuu?"
Kik: "Ei hätää, kaikki menee hyvin. Ei mitään hätää."

*15 minuuttia myöhemmin*

Lääkäri: "Aloittakaa elvytystoimenpiteet..."

dead.jpg


Waimo: "Kikki! Kikki!"
Kik: "Älä katso... Jumala paljoa en ole pyytänyt, mutta nyt pyydän..."

Fade-to-White-Example.gif


*Seuraava päivä...*

Waimo: "En pysty nielemään... Annatko vettä? Kikki? Kikki? Kuuletko? Antaisitko vettä?"

giphy.gif

Kik: *95 fapo keskiarvon pitäisi riittää 85% todennäköisyydellä kuolleen vauvan voittoon joka viikko. Jos Boogie operoi 95 tasolla ja Levertiltä saa 80-82.5 laajentuneet mustat pupillit ja peluuttaa 2 peliä... Collison tulee kentälle yhteen ja Dunnin pitäis penkillä. Flexiltä jos saa sinipunertavan ihon 80 tuoton 3 peliä... Sen pitäis riittää siihen, kunhan vaan Dre jatkaa pienet sormet niin pienet vähintään 115...*

*Kotona viikkoa myöhemmin*

Waimo: "Sä et pidä itsestäs tarpeeksi hyvää huolta! Pelaat vaan sitä vitun pleikkaria ja räpläät fantasya tuntikausia. Nyt syötkin ihan pelkkää paskaa, lihavalmisteita, eineksiä ja valmistuotteita... Sä tapat ittes tuolla menolla. Et voi syyttää ketään muuta, kun saat diabeteksen tai syövän... Mä lähden täältä, jos tää homma ei muutu nyt!"

Kik: "..."

Waimo: "Kuunteletkö sä mua? Lopeta se nakin ahtaminen naamaan ja PUHU MULLE! KUUNTELETKO SÄ?!?!?!?"

Kik: "VITTU!!!! KUUNTELEN!!! KUUNTELEN KOKO AJAN!!! On se HELVETTI, jos aikuinen mies ei saa tehdä mitä itse haluaa! Sun ei tarvi huolehtia musta, pärjään ihan vitun hyvin ilman sun nalkuttamistakin! Ei saatana voi olla, että ennen miehen piti ryypätä itsensä pöydän alle viikoiksi ja hakata vaimoa ennen tämmöstä PASKAA! Nyt ei vittu voi syödä yhtä pakettia nakkia, ottaa paria Maku Brewingiä ja vähän rentoutua fantasyn parissa saadakseen samoja ultimaattumeita. VITTU! Nyt loppuu! Mä en sitä vauvaa tappanut, se oli joku ihan..."

tumblr_pag3w9YtCB1qeiy6vo1_640.gif

Waimo: "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA....!!!!!!!"



Waimo: *epäselvää muminaa...*

Kik: "Waimo... En kuule... en kuule mitä yrität sanoa. Heh. Mitä teen lattialla? Autatko mut ylös... Waimo?"

Waimo: *muminaa...* "Jumala... Paljoa en ole pyytänyt..." *muminaa*

Kik: "Sun kädet... Verta. Oletko vahingoittanut itseäsi? Sun ei pitäis tehdä sitä vaikka onkin paha olo. Mutta... Tää oli mun syy. Sanoin tosi väärin. Olen tosi pahoillani ja haluan pyytää anteeksi... En tarkoittanut sitä... Hetkinen..."

1514249-7.jpg

Kik: "Miksi mun kädet on veressä? Voi rakas, mitä olet mennyt tekemään...?"

Waimo: "TURPA KIINNI!"

giphy.gif


Kik: "OK!"

*tuntia myöhemmin*

Waimo: "Anteeksi rakas. Anteeksi anteeksi anteeksi! En ymmärrä mikä minuun meni. Voi Luoja, olen tuhonnut kaiken... Koeta kestää, ambulanssi on tulossa ihan koska tahansa. Yritä jaksaa rakas..."

Kik: "Ei hätää... Kyllä tästä selvitään. Ei mitään hätää... Mutta, voisitko tehdä palveluksen?"
Waimo: "Tietenkin, mitä vaan..."
Kik: "Laitatko mun kokoonpanon minteriin loppukaudeksi. En välttämättä itse enää pysty. Tekisitkö sen mun puolesta vielä?"
Waimo: "Tietenkin rakas, mitä vaan sun puol... WUFF! WUFF!! WUFF!!"

SlimyBlackAnglerfish-small.gif


Kik: "Mitä wittua...? Hetkinen. Vekkuli? Oletko se sinä poika? Mun oma Vekkuli! Siis... Waimoa...ei koskaan ollutkaan...?"

GoodPaleGoat-max-1mb.gif

"HEKOTUTTAA"

End Of Season 1.

Kiitokset kaikille lukijoille matkasta tähän asti. Tapaamme jälleen rajan toisella puolella.

Reilumman ja Oikeudenmukaisemman Fantasyn Puolesta,
Liigamanagerinne
Kik Jams
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
9 123
Ossi ylittänyt takarajansa tulevan poffs-vastustajan valinnan osalta. Annetaan uniselle mesikämmenelle aikaa tiistaihin klo 20 saakka, jonka jälkeen #1 valintavuoro siirtyy Tranceylle ja #2 Kik Jamsille. #3 vuoro menisi tällöin spudille ja Ossille jää muna käteen.

Valinta toimitetaan jossain muodossa LM:n tietoon ja se sisältää sijoilta 5. - 10. neljä (4) nimeä, jotka Ossi haluaisi vastaansa.

Myös Trancey voi toimittaa oman nimilistansa minulle. Mitä pikemmin sitä parempi, mutta sama takaraja koskee myös Tranceyta.
 
Viestejä
9 123
Ossi ja Trancey julkistaneet listansa:

Ossi: 1 - Pejton 2 - hoetje 3 - Vitali

Ossi käytti valtaansa ja valitsi vain kolme nimeä.

Trancey: 1 - Vitali 2 - Pejton 3 - hoetje 4 - Kottii

Trancey julkisti oman listansa facebookissa messengerissä.

Kik Jams: Nin... Hetkinen.

giphy.gif


Mitäs, mitäs.

tenor.gif


1. Homppa
2. Nintto

i
 
Viestejä
342
Hävyttömän hiljaista ollut allekirjottaneen puolelta täällä koko kauden, melkeinpä jopa anteeksiantamattoman hiljaista. Kuitenkin tärkein, eli playoffit alkaa tänään todenteolla säälipoffien päättyessä Homien ja Vitalin kaataessa omat vastustajansa.
Tämän viikon matchupit:
2K Monster vs Keskuspuiston Pussihousut
spudin makustelijat vs Knights of the pink taco
Kaakinmaan Kolmospussyt vs LA Leakers
Kansas City Chiefs vs Kottii Oldschool

Kuukausi sitten muutettu 43 pelin gamelimit sekoitti allekirjoittaneen suunnitelmat aivan täysin ja muutama hutitreidi tulikin tästä syystä tehtyä. Ensi kaudella voitaisiin sitten sopia kaikki tämmöiset asiat jo heti kauden alussa.

Käydäänpäs vähän läpi Tranceyn ja allekirjoittaneen rosteria player-by-player vertailussa, arvot laskettu suurinpiirtein last 30 mukaan:
PG13 vs Rudy Gobert
- molemmilla 4 peliä, PG 120 Gobert 110 = +40 KCC
Embiid vs Doncic
- 3 peliä molemmat, Embiid 110 Doncic 100 = +30 KCC. Mukawasti Embiid pelikuntoinen juuri poffien alkuun...kaikkien aikojen huonoin manageri jne jne.
Booker vs Griffin
- 3vs4 peliä, molemmat 95 = +95 KO
Sabonis vs Porter
- 3 peliä, 90 faboa molemmat = tasan. Mukawasti Sabonis pelikuntoinen juuri poffien alkuun...kaikkien aikojen huonoin manageri jne jne.
Hield vs Adams
- 4 peliä molemmat, 95/90 fabo = +20 KCC
Conley vs Kawhi
- 2/3, 100/95 fabo = +85 KO
Vala vs Powell
- 2/3, 85/85. Powell ollut ihan liekeissä, voipi olla toki 70. Last 30 kuitenkin 90 paikkeilla. = +85 KO
Winslow vs Ingles
- 3/4, 80/85 = +100 KO
Wiggins vs McCollum
- 3/3, 80/85. Wiggins injury, pelaamisesta ei takeita. = +15 KO
Tucker vs Beverley
- 4/4, 80/85 = +20 KO
Rubio vs AD
- 4/3, 75/85. AD:lla toki yksi back-to-back joten huilaa saletisti toisen. Rubio ruled out maanantaille jo. Oletuksella 3+2 peliä = +55 KCC
Smart vs Rondo
- 3/4, 80/80. Rondo toki täysi arpa, Ingram done, Ball done, Lebukka huilaa. Miksi Rondo pelaisi? Noh, mennään tällä oletuksella +80 KO
Ish Smith vs Delon Wright
- 4/2, 75/80. Jostain pitää pelejä todennäköisesti karsia, ja täältä osastolta löytyy ainakin allekirjoittaneen vahva vaihtoehto. We will see. =+140 KCC
Kaminsky vs Jamal Murray
- 3/3. 75/75. Murray oikeasti allekirjoittaneen paskin pelaaja last 30? Wow. No faking can do. = = = =

= 3980 vs 4185 miinus ylitetyt pelit päästään noin 3830 vs 4025 tulokseen.

WäliErät täältä tullaan ! Kik Jamsin 68 peliä vastaan...
1-BBT_ZPaQIuw5YUqiQ1FXew-1080x588.png
 
Viestejä
66
Välierät nintto vs spud


Playoffsit käynnistyvät, nintto keikkunut koko kauden ennakkosuosikkien osastolla siinä missä makustelijat nousivat eliittiryhmään vasta viimeisillä viikoilla. Viimeiset viikot ovat kuitenkin osoittaneet laskevaa käyrää, joten mielenkiintoinen matchup lienee luvassa…Tähän on tähdätty koko kausi ja hiihtotermein nyt tarvitaan kolme tolppaa putkeen.

51806eca1b5d49bea882136c84ecca9b.jpg.webp



Aikaisemmat kohtaamiset:

Viikko4
Tacot 2964fp - makustelijat 3588

Viikko15
Tacot 3845fp - makustelijat 3821gp

p3uc2.jpg



Pelaaja pelaajalta

Makustelijat Last30:

Giannis 3x 126fp
Vuce 3x 116fp
Lowry 3x 107fp
Trae 3x 102fp
Fox 3x 92fp
Horvordi 2x 91fp
Spenska 4x 89fp
Turner 3x 86fp
Oubre 3x 84fp
Kuzma 2x 80fp
Ross 3x 75fp
Carroll 4x 76fp
Redick 3x 66fp
LeVert 3x 61fp


Redick ensimmäisenä liipasimella kun on tarvetta operoida. LeVert yllätysvalmiina penkiltä, onhan huomioitava ensi viikolla ruhtinaaliset 2peliä. Kuzmalta odottelen 1-2peliä, joten waiverillä lienee asiaa tällä viikolla. Last30 selvästi yläkanttiin osastolla Lowry, Fox, Horford ja Spenska, joten pudotusta lienee tulossa.


Tacot:

Jokeri 114fp
ROBINSON 107fp
Lauri 100fp
LaVine 98fp
Walker 96fp
Harris 94fp
Ayton 88fp
Gordon 80fp
Bogda 80fp
Skrööder 79fp
Sexton 69fp
Hart 55fp
Covington 0
Bagley 0


Oletan, että Bagley ja Covi ei pelaa, LaVine pelaa. Ninton jööteriosastolla piilee potentiaalia, 90-100fapon osasto mielestäni melko epävarmaa. Voi toki heilua reilusti ylöspäinkin.


Kumulatiivinen Day 2 Day ennuste:

Vaikuttaisi siltä, että menee down to the wire. Mukawa spekuloida viikonlopun waivernostoja samalla kun katsellaan viikonlopun Drammenin sprinttiä. Waimo mukawasti viikonlopun maailmalla, joten voi keskittyä täysillä fantasyyn.

Maanantai: Nintto 404 - makustelijat 516
Tiistai : 1041 - 794
Keskiviikko: 1288 - 1398
Torstai: 1685 - 1875
Perjantai: 2403 - 2403
Lauantai: 2753 - 2992
Sunnuntai: 3383 - 3830

--> makustelijat välieriin.

Clbj9FGUkAAySQU.jpg


Makuterveisin,
spud
 
Viestejä
342
Day 1
Ish 72
Hield 53
Smart 68
PG 97
Tucker 73
Kaminsky 64
= 428 (oletus 525)

Beverley 82
Ingles 64
Kawhi 90
Blake 64
Adams 82
Gobert 119
= 501 (oletus 560)

Aikamoista shittiä molemmilta, 12 pelaajasta vain muutama pelasi omalla tasollaan.
 
Viestejä
9 123
Playoffs-perinteiden mukaisesti tuntuu aika monella vetävän chatin puolella hiljaiseksi, kun kaikki pelimerkit laitetaan keskelle.

Kolme jengiä on pystynyt pitämään tasoaan yllä ja vähemmän yllättäen siitä porukasta 3/3 kuuluu myös liigan All Time Top3 managereihin. Kottii, Ossi ja Kik vetävät 90 fapon nurkilla kvartseja. Ossi 20 peliä 88 fapo, Kotti 27 peliä 89 fapo ja Kik 20 peliä 90 fapo.

Kaikki ovat tällä hetkellä tukevasti kiinni välieräpaikassa. Ossilla tekee näennäisesti eniten tiukkaa Vitalin kanssa, joka on taistellut urhoollisesti neljäntenä managerina yli 80 fapo keskiarvon (83).

Neljännestä jatkopaikasta taistelevat tiukasti liigan sponsori spud sekä "Katoamistemppu"-Nintto. Nintto vetää solid 77 fapo keskiarvolla 22 pelin jälkeen ja spudi 75 fapo 24 peliä. Täysin auki oleva pari siis kyseessä, mutta Nintolla ovi on hieman enemmän auki tällä hetkellä. Perjantaiyö on molempien osalta MASSIIVINEN.
 
Viestejä
9 123
Välierissä mennään ja aikasti herkulliset otteluparit saatiin vaikka spud ehkä hieman "livahtikin" jatkoon Ninttoa vastaan. Giannis lunasti sunnuntaina kaikki ne odotukset joita ykköspickiin asetettiin, joten eipä tarvitse sitäkään spekuloida spudin enää sen enempää.

Välierissä meillä on kolme Grand Old Mania eli aivan alkuvuosista lähtien mukana olleet spud, Kottii ja Kik. Menestystä näistä kolmesta löytyy Kottiilta sekä Kikiltä, yhteensä 4 mestaruutta ja 2 hopeasijaa. Ossi on voittanut mestaruuden kahdesti, toinen lakkokaudella ja toinen virallisesti viime vuonna. Ossi on siis hakemassa HISTORIALLISTA back-to-back mestaruutta. Ylipäätään mestaruus ei ole kauden 11-12 ja 17-18 (7 kautta matkannut) tämän kolmikon ulkopuolelle kuin kerran ja silloin voiton nappasi Söze. Ylipäätään liigan mestaruutta ei ole voittanut kuin 5 manageria, joista vain kolme on jäljellä ja kaikki ovat nyt välierissä. Kertonee jotain näiden managereiden kivikovasta tasosta.

spud vs. Ossi

Kahden wammaisen kohtaaminen. Spudi on ejakuloinut kaikki waivernostonsa eikä Ossilla ole kuin flexi-dollareita käytössä. Periaatteessa oikeudenmukaisin ratkaisu olisi molempien osalta ollut armoton tylytys, mutta koska vanhetessaan pehmeäksi käyvä LM ei jaksa kuunnella itkemistä saivat molemmat pienen myönnytyksen kotiin päin. Spudilla on käytössä 29 taalan bullet ja Ossi sai yhden dolsun takaisin tilille eilisten waivernostojen peruutuksen myötä. Tällä tuskin on väliä, koska moraalinen finaali ja tämän kauden mestari ratkaistaan siinä toisessa välierässä...

spudi lähtee viikkoon ohuella määrällä pelejä, joten iso päätös tuleekin jo maanantaina. Haetaanko 4-5 peliä flexin kautta vai jätetäänkö puolentoista viikon bullet keskiviikolle? Lowryn ja Horfordin kuntoutuminen kentille edes muutamaan matsiin olisi elintärkeää. Plussana spudilla on Gianniksen neljä peliä, jolla hän saanee kounteroitua Ossin Hardenin aika lailla yksi yhteen. Noin muuten spudin miehistön meininki on ihan hyvällä mallilla. Lähinnä LeVert ja Reddick kaipaisivat pientä boostia lepuutusmatseja pitävän Horfordin lisäksi.

Ossilla jengi on vahvasti rakennettu välieriä varten. Harden-Capela kombo pelaa 4 peliä mieheen. Loistavaa taustatukea antaa Jabari myös neljällä ja +90 fapon tasolla. Lillard ja Simmons pitävät 3x 100-110 fapo meiningillä 18 peliä täysin priimana. Loput 25 raavitaan sitten muilta pelipaikoilta suonenwetoja toimien. Ossi on takuuvarma 85 fapo helpolla 90 fapo potentiaalilla, 43 peliä no doubt.

Spudin ensimmäinen huoli on raapia 43 peliä kasaan. Se, pystyykö jengi vetämään edes 85 tasolle Vucen 2 pelillä ja ilman Lowrya on sitten toinen kysymys. Miracles do happen, mutta harvemmin kp.com nba fantasyssa.

Arvio: Ossi etenee finaaliin.

Kik vs. Kottii

Slugfest. Kottii on yrittänyt vähetellä mahdollisuuksiaan, mutta onhan tämäkin joukkue hyvässä valmiudessa välierissä. Kawhilla potentiaalinen neljän pelin viikko yhdistettynä Jamppa Murrayn 4 peliin, Fuck Griffenin 4 peliin, Doncicin 4 peliin ja eritoten Gobertin neljään peliin tekee joukkueesta todella iskukykyisen. Kawhin lepuutus tapahtuu nyt maanantaina jos on tapahtuakseen ja Doncicilla on pientä huolta ollut polven kanssa, mutta "liigan onnekkain" Kottii selviää näistä tavallisesti tiukan paikan tullen minimaalisella damagella.

Yhdentekevä 80 fapon (löytyy waiverilta) CJ McCollum lähti jo mäkeen, mutta potentiaalia joukkueesta löytyy aina sinne 100 fapoon. On täysin herran hallussa mitä AD tekee 20 minuutilla per peli ja onnistuuko Potto Orter jytkyttelemään 110 fapo keskiarvolla kolme peliä. Joukkue tuskin jää tällä viikolla alle 90 fapo keskiarvon eikä vapaamatkustajia ole laisinkaan.

Kik Jamsin tilanne on erilainen. Pelejä riittää yllin kyllin, mutta heikkoja lenkkejä on liikaa. Miroticia tai Dunnia ei voi päästää kentälle missään olosuhteissa ja koko viritelmä on pelkästään Kikin huippuammattimaisen fantasyvelhouden varassa. Saadaanko Maxi Kleberiltä tai Jaakko Pöötteliltä löydettyä juuri ne oikeat pelit viikon varrelta jolloin fapot kiipeävät 80 tuntumaan tai ylikin? Tuskin kukaan muu manageri voisi edes haaveilla 90 fapon ylittämisestä tämän miinakentän kanssa, mutta jos joku niin Kik Jams siihen saattaa pystyä. Luvassa on huikea seikkailu. Kiinnittäkää turvavyönne ja lähtekää mukaan ikimuistoiselle matkalle Kikin Waiver Hipstereiden kanssa.

Arvio: Mikään muu kuin Kottiin selkeä voitto olisi jättiyllätys. Jos Kik kairaa tästä voiton on se kaikkien aikojen uskomattomin yksittäinen uroteko fantasyn historiassa. Eli => Kottii jatkoon.
 
Viestejä
342
Kik vs. Kottii

Slugfest. Kottii on yrittänyt vähetellä mahdollisuuksiaan, mutta onhan tämäkin joukkue hyvässä valmiudessa välierissä. Kawhilla potentiaalinen neljän pelin viikko yhdistettynä Jamppa Murrayn 4 peliin, Fuck Griffenin 4 peliin, Doncicin 4 peliin ja eritoten Gobertin neljään peliin tekee joukkueesta todella iskukykyisen. Kawhin lepuutus tapahtuu nyt maanantaina jos on tapahtuakseen ja Doncicilla on pientä huolta ollut polven kanssa, mutta "liigan onnekkain" Kottii selviää näistä tavallisesti tiukan paikan tullen minimaalisella damagella.

Yhdentekevä 80 fapon (löytyy waiverilta) CJ McCollum lähti jo mäkeen, mutta potentiaalia joukkueesta löytyy aina sinne 100 fapoon. On täysin herran hallussa mitä AD tekee 20 minuutilla per peli ja onnistuuko Potto Orter jytkyttelemään 110 fapo keskiarvolla kolme peliä. Joukkue tuskin jää tällä viikolla alle 90 fapo keskiarvon eikä vapaamatkustajia ole laisinkaan.

Kik Jamsin tilanne on erilainen. Pelejä riittää yllin kyllin, mutta heikkoja lenkkejä on liikaa. Miroticia tai Dunnia ei voi päästää kentälle missään olosuhteissa ja koko viritelmä on pelkästään Kikin huippuammattimaisen fantasyvelhouden varassa. Saadaanko Maxi Kleberiltä tai Jaakko Pöötteliltä löydettyä juuri ne oikeat pelit viikon varrelta jolloin fapot kiipeävät 80 tuntumaan tai ylikin? Tuskin kukaan muu manageri voisi edes haaveilla 90 fapon ylittämisestä tämän miinakentän kanssa, mutta jos joku niin Kik Jams siihen saattaa pystyä. Luvassa on huikea seikkailu. Kiinnittäkää turvavyönne ja lähtekää mukaan ikimuistoiselle matkalle Kikin Waiver Hipstereiden kanssa.

Arvio: Mikään muu kuin Kottiin selkeä voitto olisi jättiyllätys. Jos Kik kairaa tästä voiton on se kaikkien aikojen uskomattomin yksittäinen uroteko fantasyn historiassa. Eli => Kottii jatkoon.
Ei jumalauta, miten sä voit karistaa ennakkosuosikin viitan harteilta tämmöisellä paskanjauhannalla. Ensinnäkin CJ oli last 30 noin 90, aiemmin kaudella vedettiin jo +90 fabon Oladipon polvet solmuun. Tähän lisätään Luka DTD, Kawhi huilaa joka viikko 1-2 peliä, Griffin last 30 siellä 80 paikkeilla, Porter siellä 80 paikkeilla, Jamal Murray "top dog" myös ~80. Tässä tämän "liiga onnekkaimman" lähtökohdat välieriin. Mites siellä Kik?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös