Koripallo.com

Susijengi EM-kisoissa 2022

Viestejä
2 089
Pieti on oma suosikkini.

Meni miten surkeasti hyvänsä niin aina ollaan tyytyväisiä.

Dettmannn höpöttää mitaleista, joko miehille/naisille/tytöille/pojille/vastasyntyneille jne.

Möttölä vahvistaa valmennusta, tuli Larkaksen ja/tai Toijalan paikalle tai lisäksi (en enää jaksa laskea ns valmentajien määrää ) mököttämään.

Nyt ollaan syöksykierteessä eikä se muuksi muutu. Samoin kuin lentopallon maajoukkue.

Oli hyvä runi ja nyt ollaan Ruotsin/Norjan/Färsaarten porukassa jatkossa.

p.s tuo Jantusen ylistys on mennyt jo niin yli äyräiden kuin mahdollista. Utah ja muu Usa on niin täynnä tuollaisia grindereitä ettei laskimessa riitä 0:t laskemaan. Mutta hyvä kun siellä on.
 
Viestejä
4 066
Niin, onhan se hiema huolestuttavaa, että tästä junioriosastosta suurin osa on jenkeissä penkkiä kuluttamassa (Markkasta lukuunottamatta). Salinin ja Koposen arvo kasvaa oikeastaan sen myötä.
 
Viestejä
1 939
Minä ainakin viihdyin ottelutapahtumassa oikein hyvin :p Kaipa siinä on se, että Suomen peli on perustunut niin paljon yhteen dominoivaan pallolliseen pelaajaan. Maxhunin ollessa kentällä pallo liikkui hyökkäyspäässä välillä ihan mallikkaastikin, mutta toki hänen omat heittonsa (helansa) olivat melko karmeita. Ja puolustus.

Mutta en mä tiedä mitä yllä avautuvat sitten odottivat. Ainoat kolme suomalaista aktiivikoripalloilijaa, joilla on rutiinia pelata tän tason vastusta vastaan (ja jotka vielä ovat Susijengissä) eivät olleet kentällä. Ja se näkyi. Micke oli tässä suhteessa valopilkku. Taas.
 
Viestejä
296

Ei saa huolestua. Monta loistavaa pelaajaa harjoittelee täydellisesti mahdollisesti neljä vuotta ja ovat sitten valmiita pelaamaan tämän jälkeen.

Jantunen. Jenkkilään harjoittelemaan vai Suomessa liigaa pelaamaan...
 
Viestejä
2 089
Minä ainakin viihdyin ottelutapahtumassa oikein hyvin :p Kaipa siinä on se, että Suomen peli on perustunut niin paljon yhteen dominoivaan pallolliseen pelaajaan. Maxhunin ollessa kentällä pallo liikkui hyökkäyspäässä välillä ihan mallikkaastikin, mutta toki hänen omat heittonsa (helansa) olivat melko karmeita. Ja puolustus.

Mutta en mä tiedä mitä yllä avautuvat sitten odottivat. Ainoat kolme suomalaista aktiivikoripalloilijaa, joilla on rutiinia pelata tän tason vastusta vastaan (ja jotka vielä ovat Susijengissä) eivät olleet kentällä. Ja se näkyi. Micke oli tässä suhteessa valopilkku. Taas.

No olet oikeassa pitkälti,

Mutta miksi joukkueen edustajat höpöttävät jostain ja sitten meidän ei pidäkään odottaa mitään?

Ja jos tämän jälkeen kerromme tuntemuksiamme niin olemme odottaneet liikaa.

I am a bit confused. Kuten yleensäkin
 
Viestejä
4 066
Minä ainakin viihdyin ottelutapahtumassa oikein hyvin :p Kaipa siinä on se, että Suomen peli on perustunut niin paljon yhteen dominoivaan pallolliseen pelaajaan. Maxhunin ollessa kentällä pallo liikkui hyökkäyspäässä välillä ihan mallikkaastikin, mutta toki hänen omat heittonsa (helansa) olivat melko karmeita. Ja puolustus.

Mutta en mä tiedä mitä yllä avautuvat sitten odottivat. Ainoat kolme suomalaista aktiivikoripalloilijaa, joilla on rutiinia pelata tän tason vastusta vastaan (ja jotka vielä ovat Susijengissä) eivät olleet kentällä. Ja se näkyi. Micke oli tässä suhteessa valopilkku. Taas.

En minä nyt sen kummemmin avautunut, kunhan pohdin tulevaisuutta. Kaikkea ei tarvi aina ottaa niin vakavasti.
 
Viestejä
726
Pieti on oma suosikkini.

Meni miten surkeasti hyvänsä niin aina ollaan tyytyväisiä.

Dettmannn höpöttää mitaleista, joko miehille/naisille/tytöille/pojille/vastasyntyneille jne.

Möttölä vahvistaa valmennusta, tuli Larkaksen ja/tai Toijalan paikalle tai lisäksi (en enää jaksa laskea ns valmentajien määrää ) mököttämään.

Nyt ollaan syöksykierteessä eikä se muuksi muutu. Samoin kuin lentopallon maajoukkue.

Oli hyvä runi ja nyt ollaan Ruotsin/Norjan/Färsaarten porukassa jatkossa.

p.s tuo Jantusen ylistys on mennyt jo niin yli äyräiden kuin mahdollista. Utah ja muu Usa on niin täynnä tuollaisia grindereitä ettei laskimessa riitä 0:t laskemaan. Mutta hyvä kun siellä on.
Ei tilanne onneksi ihan noin surkea ole. Jantusesta samaa mieltä, esimerkkinä muille tsemppaamisesta kyllä käy. Maxhuni pelasi hyvin, mutta niin hänen pitäisikin osata pelata. Olemattomalla miesten maajoukkuekokemuksellaan otti itselleen tutun liiderin roolin ja juuri näinhän sen kuuluukin olla.

Itseäni ärsyttää eniten höpinä ja hehkutus jostain susipuolustuksesta, aika paperia sellainen tänäänkin oli eikä dettmann mitään koripallon taktista uutta innovaatiota ole keksinyt. Se että hyökkäysinnovaatio on kolmosten viskominen ja siihen filosofiaan tukeutuminen näkyy hyökkäyspelaamisen yksipuolisuutena.

Suomella arvottiin tai "arvottiin" loppupeleissä erittäin hyvä lohko. Olen 100% varma että Suomi halutaan EM-kisoihin fantastisen faniston takia. Islanti joka todennäköisesti tulee lohkoon on Suomeakin pienempi. Jos Suomi ei kisoihin kuitenkaan selviä niin dettmannin elinikäinen sopimus kuten aina tälläiset urheilussa koituu myös kohtaloksi ja toipumiseen menee pitkä aika.

Liettua oli juuri sellainen kuin Serbian valmentaja sanoi, isokokoinen ja kovaa pelaava fyysinen joukkue.
 
MK1

Viestejä
99

Susipuolustus on tuhoon tuomittu tuollaista vastustajaa vastaan. Sideline defence on helppo tuhota liettuan kaltaisella hyvin palloa liikuttavalla joukkueella.
 
Onko muuten Liettua lähes ainoa eurooppalainen maa, jota Suomi ei ole koriksessa voittanut? Saatan muistaa väärinkin, mutta vaikea vastus ollut aina. Ehkä Espanja saattaa olla toinen.
 
Viestejä
2 333
Liettua oli juuri sellainen kuin Serbian valmentaja sanoi, isokokoinen ja kovaa pelaava fyysinen joukkue.
Ja erittäin, erittäin taitavista yksilöistä koostuva sellainen.

Kyllä oli ilo katsella Valanciunasin suvereenia peliä korin alla. Ei sitä miestä pysäyttänyt mikään. Ja kun Sabonis pääsi vauhtiin toisella puoliajalla, niin oli kyllä kaunista katsoa miten irtautui korinalustuplauksesta pyörähtämällä ketterästi (213 cm varrellansa) 360 astetta. No nää kaverit painii konkreettisestikin "ihan toisessa sarjassa". Syy oli helppo nähdä.

Samalla kävi kyllä varsin selväksi Suomen koriksen syvyys - tai siis nimenomaan sen puute.

Mun mielestä pelissä oli kaksi suomalaista kirkkaasti yli muiden: Jammu Wilson ja Mikko Koivisto (kyllä, Mikko Koivisto: pelasi järkevästi, ei menettänyt palloja vaan teki positiivisia ratkaisuja, ei hermoillut, ei pelännyt...). Muista pelaajista lähinnä vain Seagullsin konkarikolmikko selvisi jotakuinkin ok. -arvosanalla (tosin Kotti jotui nopeasti virhevaikeuksiin, Huffilla loppui ideat hyökkäyksessä eikä Kanervollakaan ollut paras heittopäivänsä). Eli vanhukset oli Suomen selvät ykköset tässä pelissä.

Kaikki varmaan odotamme positiivisia asioita näiden hiukan nuorempien "euroopanvalloittajien" esityksistä - siis Palmin, Madsenin, Lindbomin ja Murphyn... Jokaisella oli joitakin hyviä hetkiä, mutta se optimistien odottama osoitus siitä, että Susijengiin on nousemassa uusia ratkasijoita ja vastuunkantajia jäi kyllä ainakin vielä tulematta.

Ihan nuorisolle peli oli selvästi aivan liian iso pala haukattavaksi. Ei jäänyt paljoa lapsille kerrottavaa Gustavsonin, Valtosen tai Pöllän pelistä (ellei se, että Pöllä vei yhden levarin Valanciunaksen nenän edestä ihan aidossa kamppailutilanteessa!).

Sen sijaan kumpikin nuorisojengi (vanhemmat ja nuoremmat) haki jatkuvasti ihan älyttömiä ajoja keskelle Liettuan oikeasti isojen äijien korinaluspuolustusta (tuloksena pallonmenetys) tai yritti antaa / vastaanottaa ihan liian vaikeita ulos/sisään syöttöjä (tuloksena pallonmenetys). Dettmann saattaa kehua nuoria pelirohkeudesta, mutta joissakin tapauksissa kyse voi olla myös hölmöydestä - kun siis pusketaan väkisin juttuja jotka ei vaan omalla taitotasolla onnistu.

Tuossa ylempänä ei puhuta Jantusesta ja Maxhunista. Vaikka kumpikin pelasi ihan selvästi itselleen liian kovia vastustajia vastaan, niin kumpikin näytti oikeasti hyviä otteita ja loppuun asti pelaamista joka tuotti tulosta. Olivat mielestäni kenties matsin suurimmat ilopilkut. Kovassa paikassa laittaisin edelleen (myös tämän pelin näyttöjen perusteella) mielummin kentälle kaksi Lokki-kolmikosta Kotti, Huff, Kanervo, mutta tässä pelissä paremman mielen jätti Maxhunin ja Jantusen peli.

Että pidetään nyt vaan peukkuja sille, ettei Koponen, Salin & co. lopeta koriksen pelaamista ihan lähivuosina - ja että Euroliiga päästäis kaverit edes joskus karsintapeleihin. Muuten voidaan olla askelmerkin manaamassa (toivottavasti vain väliaikaisessa) alamäessä. Juuri nyt noita Susikonkareita kun ei näytä korvaavan yksikään nuori.
 
Kuka pitää pallosta huolta, kun Koponen ja Wilson lopettavat? Ja aiheuttaa samalla myös jonkinlaista uhkaa hyökkäyspäässä? Niin paljon kuin esim. Maxhunista, Gustafssonista ja Valtosesta tykkäänkin. Kaikista mainitsemistasi asioista kyllä samaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 333
Kuka pitää pallosta huolta, kun Koponen ja Wilson lopettavat? Ja aiheuttaa samalla myös jonkinlaista uhkaa hyökkäyspäässä?
Maxhuni on vasta 21-vuotias - ja Koponenkin pelannee vielä ainakin parit FIBA:n karsinnat (jos seura siis päästää peleihin), että Maxhunilla on ihan hyvin aikaa oppia ja kehittyä lisää.

Parastahan olisi, jos Maxhuni saisi sopimuksen johonkin hyvään jengiin jossa olisi ylipäänsä korkeatasoinen valmennus, mutta myös resurssit ihan yksilökohtaiseen valmennukseen. Ja sitten pitäisi saada vastuuta ja kokemusta - mieluiten jonkun konkaripointin kaverina jolta oppia ammattimaisuutta ja ehkä vähän niitä pikkukikkojakin.

Hienoin juttuhan olisi joku keskitason europpalainen seura joka hakee saappaiden täyttäjää vanhenevalle ykköspointilleen ja jonka kanssa Maxhuni voisi opetella pelaamista vaikka pari vuotta lisääntyvällä pelivastuulla ennenkuin konkari jättäytyy eläkepäivilleen.

Kyllähän Maxhuni kehittyisi varmaan Korisliigassakin (saisi ainakin peliakaa ja pelihän on Korisliigassa ihan kohtuu hyvää), mutta jotenkin uskoisin, että tuollainen hiukan isomman seuran valmennusresurssit ja ihan vaan pelikulttuuri voisivat tehdä hyvää.
 
Juu, Maxhunihan on niitä harvoja jotka saivat I-divisioonatasolla peliaikaa, vaikka Long Beach nyt tuskin kovin kummoinen korishautomo olikaan. Ja ettei nyt negailla liikaa, niin hyvä asennehan näillä meidän nuorilla on, se on jo hyvä lähtökohta.
 
Viestejä
2 263
Lainaus Salon Seudun Sanomien toimittaja Tuunan jutusta: "– Mistään muualta et saa tällaista kokemusta kuin pelaamalla parhaimpia vastaan parhaassa ympäristössä. Siihen olemme tottuneet ja se vie eteenpäin, Susijengin ja Vilppaan Mikko Koivisto muistutti."

Matkaa on ja paljon näillä nuorilla. Toivottavasti etenkin Pöllä ottaa näistä sanoista kopin. Isoja miehiä valitettavasti ei Suomesta paljoa löydy ja vielä vähemmän koris parketeilta. Takamies kokoisia sit onkin jonoksi asti. Mutta miten seuroissa saadaan se asenne treenata nimenomaan korista mj ja kv tasolle riittäviksi talenteiksi? Näille "vaahtosammuttimen" kokoon jäävilläkin pitäisi opettaa paljon paljon enemmän röyhkeyttä ja itseluottamusta ja taitoa mitä nyt tänään nähtiin. Ja tietty se pallottomien pelaajien toiminta....

Palmi, Valtonen, Maxhuni ja Jantunen omalla tavallaan löytyy jo röyhkeyttä tehdä asioita. Mutta yksikään noista ei pysty kantamaan yksin. Jos ketään koskaan Suomen mj on yksin pystynytkään, ilman että joukkue/viisikossa ollut samaan aikaan pari muutakin kaveria jotka pystyy tekee positiivisia asioita jos kaveri ei, mutta kaveri hoksaakin asian itse ja näkee tämän toisen etc. pl. Lauri.

Paljon on matkaa.. mutta Mikon sanat lukekaas vielä uusiksi ja toivokaamme, että Suomi koriksesta löytyy fiksut valmentajat jalostamaan tämänkin matsin kokemus kehittämään pelaajia!
 
Viestejä
257
Suomen kaikki poikajoukkueet ovat tippuneet Fiban B sarjaan. Tänä kesänä tippui viimeinen A sarjassa pelannut u18 joukkue. Islanti voi hyvinkin olla ylitsepääsemätön este nyky susijengille tuleviin EM-kisoihin pääsemiseksi. Ei todellakaan näytä hyvältä. Vanha runko vanhenee, eikä vastaavan tasoisia korvaavia pelaajia ole tällä hetkellä näköpiirissä. Toisaalta valmennus saa hoitaa tehtäviään ilman tulosvastuuta, koska liiton valmennustehtävät lienevät eläkevirkoja. Mitään uudistumista ei liene odotettavissa, sillä pelaavathan kaikki poika/miesjoukkueen samalla systeemillä, joka tuottaa hyvää B materiaalitulosta. Kaikki lupaavat nuoret Märskyyn ja sitten hakemaan jenkeistä tutkinto työuraa varten. Suomikoris ratsastaa ainoastaan Markkasella, mutta kauanko tämä jaksaa kiinnostaa faneja. Markkanen ei EM karsintoihin pääse. Korisliiga tuskailee löytääkseen päteviä suomalaisia joukkueisiinsa. Toivottavasti onnistutaan voittamaan Islanti EM karsinnoissa, mutta se vaatii otteluihin mielestäni terveen Koposen , Saliinin ja Erik Murphyn.
 
Kyllä Suomi EM-kisoihin 2021 menee, mutta sen jälkeen tilanne voi olla hieman vaikea. Toisaalta koripallo on sellainen laji, että muutamalla huipulla mennään aika pitkälle, toki niitä huippuja olisi pikkuhiljaa junnuista tultava.

Eihän Liettuankaan takamiehet olleet mitään ylikylän miehiä, Koposen ja Salinin paikalla ollessa olisi takamiesten paremmuus mennyt Suomelle. Korin alla oltaisiin oltu altavastaajia toki edelleen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös