Koripallo.com

Susijengi EM-kisoissa 2022

Viestejä
1 106
Eikö Sarcevicia voisi miettiä Wilsonin paikalle. Mielestäni on paras kotimainen takamies liigassa ja saisi varmasti halutessaan kansalaisuuden. Tietysti ei varmaan ole Suomen valmennusjohdon bestis, joten tämä sulkenee jo reitin.
No kun nyt vaan ei ole kansalainen joten kaikki nämä ihan oikeasti superlapselliset spekuloinnit valmennusjohdon suosikeista yms. voi toistaiseksi unohtaa. Palataan asiaan sitten kun on Bojanilla kansalaisuus saatuna, kunhan nyt ensin tulisi täyteen ne vaadittavat viisi vuotta Suomessa virallisesti asumista ja pelisuoritukset kohenisivat nykyisistä.
 
Viestejä
252
Jos viittaat ketjuun Dettmannin 400-maaottelusta, niin voihan V sinun kommenttiasi.

Ensinnäkin minä aloitin ko. keskustelun omana topiccina, koska se mielestäni oli erillinen asia Susijengin EM-kisoista. Minulla ei ole mitään tekemistä ylläpidon kanssa.

Toiseksi, kommentti Dettmannin selän pesijöistä tai siitä haaveilevista on kyllä tosi mauton. Minulla ei ole Dettmannin kanssa tekemistä, eikä tarvetta häntä sen enempää puolustella kuin syytelläkään. Sen sijaan olen erittäin kiinnostunut koripallosta, Suomessa ja kansainvälisesti.

Minusta aihe oli ja on keskustelun arvoinen. 400 valmennettua maaottelua on maailmanluokassa merkittävä asia. Ainakin minusta korisniilona oli mielenkiintoista keskustella löytyykö maailmasta muita vastaavia. Olisin toki voinut siitä pelkästään itsekseni googlailla, mutta eikö keskustelupalstat ole keskustelua varten? Tällaisilla foorumeilla myös usein saadaan monen asiasta ymmärtävän muistikuvat, tiedot, näkemykset ja mielipiteet avuksi kattavamman yhteisen näkemyksen synnyttämiseksi. Sitä nytkin tuossa keskusteluketjussa tapahtui.

Dettmannista voidaan olla ja saa olla montaa mieltä. Aika tampio pitää kuitenkin olla, jos ei osaa arvostaa myös hänen saavutuksiaan valmentajana (ja koripallojohtajana), sekä sitä merkitystä, mikä 400 maaottelun rajapylvään saavuttamisella ihan kansainvälisestikin on.

Tai vaikka ei sitä itse edes arvostaisi, niin se näyttää jostain syystä olevan niin iso kipupiste kirjoittajalle, että siitä piti ihan varta vasten kirjoittaa solvausviesti tähän toiseen ketjuun. Siis kirjoittaja kiitteli ylläpitoa siitä, että Dettmannista keskustellaan toisessa topicissa, eikä näillä keskusteluilla turhaan 'häiritä' tätä keskustelutopiccia, ja hän sitten päätti tehdä tämän ottamalla Dettmannin taas esiin tässä topicissa. Tämä on jo melkoisen ristiriitaista toimintaa. Miksei voinut vaan olla hiljaa tyytyväinen asiasta?

PS: Sen verran tähän loppuun posiitiivinen kommentti, että nimimerkki 'Nikos Kallis' on aivan loistavasti valittu nimi. Hymy tulee siitä huulille. Taisin tosin tätä kommentoida jo joskus aiemmin kertaalleen.

Se nyt oli huumoriheitto, joka ei vissiin uponnut. Itteä nauratti toki kovasti. Jatkan asiantuntijana jatkossa :)
 
Viestejä
252
Jos otetaan Kotti pois, siellä on Nenonen ja Madsen isoja miehiä. Vanttajan ja Dolencin taso ei vaan riitä joukkueeseen tällä hetkellä.

Kun ei ole kokeiltu Dolencia ja Vanttajaa, niin ei sitä voi tietää miten pärjäävät. Uskosin ettei ainakaan huonomminkin ku Kotti. Pahoin pelkään, että Kottia roikotetaan vielä ainakin syksyn karsinnat mukana.
 
Viestejä
257
Jokainen näki, kuinka huonosti Suomi pelasi molemmat karsintaottelut. Sen tähden pitää veteraanien tilalle hakea ilman ennakkoluuloja uusia vaihtoehtoja. Jos ei parempia löydy, niin sitten ei löydy. Nykyisillä ikämiespelaajilla on suunta ainoastaan alaspäin haluttiin sitä tai ei. Vanhemmat koriksen seuraaja ikäluokat ovat nähneet Suomen rämpimisen B-C tasolla vuodesta 1996 vuoteen 2008 ja kilpailutilanteen ennen vuoden 1995 EM kisoja. Jos mitään uudistumista ei tapahdu sen paremmin pelaaja kuin valmennuspuolella suunta on uhkaavasti Fiban B sarjaan ( ei päästä EM kisoihin), jossa jo kaikki Suomen poikajoukkueet pelaavat. Salin täyttää ensi vuonna 30. Koponen 33. Erik Murphy 31. Suomella ei muita euroliiga tasoisia pelaajia löydy, paitsi Markkanen. Mitä ensi vuoden EM kisojen jälkeen, jos sinne päästään? Väitän, että tulee erittäin haastavat ajat olkoot se Sepin mielestä lapsellista tai ei. Se on koriksen kannalta vakava paikka. Sanotaan, että piruja ei saa maalata seinälle, mutta rehellinen kannattaa olla. Onko meillä tällä hetkellä yhtään Rannikon, Koposen, Salinin, Erik Murphyn ,Möttölän saatikka Markkasen mantelin perijää, jotka olisivat edes lähellä näiden tasoa ja, kun katsotaan edellä mainittujen lahjakkuutta. Onko?. Jantunen ehkä lähentelee, entä muut? Mielestäni niin pelaaja- kuin valmennuspuolella pitäisi uudistua koko ajan. Edes yrityselämässä ei ole enää eläkevirkoja, miksi sitten pitäisi olla jossain koriksen maajoukkuevalmennuksessa. Jos tuote ei ole mielenkiintoinen harva sitä jaksaa seurata. Seuraavien EM kisojen jälkeen saattaa tilanne olla tämä. Jokaisella on vapaa oikeus kirjoittaa tänne ja sitten vaan argumenteilla kumoamaan mielipiteitä ja esittää omia kantojaan. Toivottavasti pysytään asialinjalla.
 
Viestejä
2 534
Wilsonin EM karsintapelit olivat heikot ja kolmoslinko hän ei koskaan edes ole ollut. Ikääkin on jo 36 ja valitettavasti ikämiesten urheilullinen suunta on alaspäin.....
Se on totta, että vanhat miehet eivät iän myötä ainakaan nopeudu. Kokemuksen arvoa ei kuitenkaan kannata väheksyä. 20-vuotta sitten Suomi oli tukalassa tilanteessa, jolloin Ruotsi oli pakko voittaa eikä Suomella ollut materiaalin suhteen valinnan varaa. Siihen aikaan maajoukkueuraansa aloitteli 42-vuotias Greg Joyner. Tuossa iässä Joynerin rooli oli olla omassa joukkueessaan apupelaaja, joka puolustaa ja repii levypalloja.

Ruotsi-ottelussa Suomen valmentaja veti ässän hihastaan. Ensimmäisessä erässä penkiltä kentälle asteli Joyner eikä valmentaja enää häntä sitten vaihtoon ottanutkaan.

Ruotsi oli laatinut ovelan taktiikan Joynerin varalle. Ruotsi halusi pakottaa Joynerin heittämään pitkiä heittoja eikä häntä puolustanut kolmosen kaarella kukaan. Joyner tunnettiin Suomessa yli 60% hyppyheittäjänä. Nyt kun hän sai aivan vapaasti heittää niin pitkät kakkoset upposivat 75% tarkkuudella (6/8). Ruotsi tajusi liian myöhään, että heidän valitsema taktiikka ei toiminut. Suomi voitti lopulta tiukan ottelun.

Yritän tässä sanoa, että vaikka vanhojen pelaajien suoritustaso tasaisesti laskee niin he ovat silti hyviä pelaajia ja heitä kuuluu edelleen kunnioittaa. Esimerkiksi vuonna 2014 Huff heitti MM-kisoissa kolmoset noin 60% tarkkuudella sisään (10/17). Mikäli Suomi vielä MM-kisoihin selviää ja Huff siellä pelaa niin Huffin kolmostarkkuus on silloin alhaisempi kuin tuo 60%.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
214
Ihan tosissasi olet sitä mieltä että Dolenc ei ole tässä ja nyt parempi kuin Kotti?

Olen nähnyt tällä kaudella Seagullsin liiga-pelit sekä Katajaa että BC Nokiaa vastaan. Vanttaja ja Dolenc pistivät silmään positiivisilla esityksillään. Molemmilta hienoja väläytyksiä matseissa.

Kaikesta huolimatta, Kotti oli edellä mainituissa matseissa The Man paintissä, ja Vanttaja ja Dolenc pysyivät viime kädessä herran nuhteessa. Seagulls voitti molemmat matsit. Nokian murskalukemin.

Kotti on Seagullsin avauksen sentteri. Avauksessa vain 2 'jenkkiä'. Muut kotimaiset avauksessa täällä myöskin parjattu Kanervo, sekä Kotin ikätoveri Heinonen. Penkiltä tulee usein kuudentena miehenä myös täällä vanhukseksi jo tuomittu Huff. Tällä porukalla Seagulls on liiga-ykkönen. Vilpas aika lähellä, muut, etenkin Kataja ja BC Nokia, tulevat vasta kaukana perässä.

Kuten mainitsin, yllätyin tosi positiivisesti Vanttajan ja Dolencin kehityksestä ja suorituksista, mutta en kyllä allekirjoita näitä argumentteja, että Kotti on jo sysipaska ja ikäloppu, ja että Vanttaja ja Dolenc olisivat olleet niitä kaikille itsestäänselviä korvaajia, jotka olisi ilman muuta pitänyt ottaa Suomen kannalta tärkeimpiin matseisihin korvaamaan Kotti ja jotenkin ratkaisemaan haastava rosteritilanne.

Kotilla on kuitenkin näyttöjä Susijengistä kerta toisensa jälkeen, ja myös tällä kaudella liigasta. Vanttajan ja Dolencin näytöt ovat 'hieman' ohkaisemmat. Kirjoitin jo aiemmin, että toki heidät kannattaa katsastaa kesän leireillä, mutta ei nyt ottaa parin joukkuetreenin valmistelulla tärkeimpään mahdolliseen paikkaan. Ja vaikka heistä jompikumpi olisikin otettu mukaan, niin tuskin se Kotti olisi näistä ratkaisumatseista ensimmäisenä jätetty rannalle. Ehkä silloin olisi ennemminkin mietitty esimerkiksi Lindbomin paikkaa joukkueessa.

EDIT: Tuukka Kotin +/- Korisliigasta tällä kaudella +10.97 / ottelu. Paras Seagullsissa. Liigan tämän kauden ehkä paras vahvistus Elijah Stewart on toisena. Jos analysoidaan runkomiehistön +/- per minuutti, Kotin tärkeys korostuu entisestään. Ja muistutuksena siis se, että Seagulls on sarjajohtaja. Kotti näyttäisi siis ainakin tämän perusteella olevan sarjajohtajan tärkein mies. Aika vaikea alkaa kovin painavasti argumentoimaan, että Kotti on menneen talven lumia, ja että hänet pitäisi Susijengissa korvata jollain toisella (kokemattomammalla) kotimaisella liigapelaajalla, ainakaan liiganäyttöihin perustuen. Ehkä hän ei enää pärjää kv. kentillä yhtä hyvin kuin vielä muutama vuosi sitten, mutta ei se silti tarkoita, että pelaajat joita hän kouluttaa edelleen tälläkin kaudella liigassa korin alla, pärjäisivät.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 568
Tämä keskustelu Tuukka Kotista alkaa muistuttaa sitä, kun tietty porukka tällä palstalla halusi pitkään Junnu Leenkin pois maajoukkueesta. Silloinkin ajateltiin, että tyyliin kuka tahansa ookootason Korisliiga-pelaaja noin vaan korvaisi pitkän ammattilaisuran tehneen maajoukkuveteraanin.

Tämä Dolenc vs Kotti -keskustelu on nyt mennyt sen verran kiinnostavaksi, että pitää ottaa Dolenc ihan erikoissyyniin. Nämä kaksi kohtaavat seuraavan tuossa kuukauden päästä Nokialla.
 
Viestejä
1 106
Väitän, että tulee erittäin haastavat ajat olkoot se Sepin mielestä lapsellista tai ei.
---
Toivottavasti pysytään asialinjalla.
Jospa pysyisit itse asialinjalla. Turha laittaa sanoja suuhuni tai maalittaa minua tässä asiassa. SE on superlapsellista.
 
Viestejä
666
Kyllähän tilanne tuossa Kotti - Dolenc parissa on se, että Tuukka voi ehkä vielä puolustuspäässä olla kovempi ja kokemus lisää siellä etua. Hyökkäyspäässä Lentävä Rambo on kuitenkin jo selvästi edellä.

Se musrskatappio peli oli kokonaisuudessaan niin masentava, etten jaksanut sitä edes ajatuksella seurata, mutta kyllä minulle muistuu mieleen niitäkin matseja, jossa Dole on vienyt Kotista selvän voiton.

Onhan se varmaan niin, että ekassa maju pelissä saattaisi Dolencilla puntti tutista ja korisliigaa kovempi intensiteetti voisi tehdä olon aika tukalaksi. Kokeilematta tätä ei kuitenkaan tiedä.
 
Viestejä
533
Olen nähnyt tällä kaudella Seagullsin liiga-pelit sekä Katajaa että BC Nokiaa vastaan. Vanttaja ja Dolenc pistivät silmään positiivisilla esityksillään. Molemmilta hienoja väläytyksiä matseissa.

Kaikesta huolimatta, Kotti oli edellä mainituissa matseissa The Man paintissä, ja Vanttaja ja Dolenc pysyivät viime kädessä herran nuhteessa. Seagulls voitti molemmat matsit. Nokian murskalukemin.

Kotti on Seagullsin avauksen sentteri. Avauksessa vain 2 'jenkkiä'. Muut kotimaiset avauksessa täällä myöskin parjattu Kanervo, sekä Kotin ikätoveri Heinonen. Penkiltä tulee usein kuudentena miehenä myös täällä vanhukseksi jo tuomittu Huff. Tällä porukalla Seagulls on liiga-ykkönen. Vilpas aika lähellä, muut, etenkin Kataja ja BC Nokia, tulevat vasta kaukana perässä.

Kuten mainitsin, yllätyin tosi positiivisesti Vanttajan ja Dolencin kehityksestä ja suorituksista, mutta en kyllä allekirjoita näitä argumentteja, että Kotti on jo sysipaska ja ikäloppu, ja että Vanttaja ja Dolenc olisivat olleet niitä kaikille itsestäänselviä korvaajia, jotka olisi ilman muuta pitänyt ottaa Suomen kannalta tärkeimpiin matseisihin korvaamaan Kotti ja jotenkin ratkaisemaan haastava rosteritilanne.

Kotilla on kuitenkin näyttöjä Susijengistä kerta toisensa jälkeen, ja myös tällä kaudella liigasta. Vanttajan ja Dolencin näytöt ovat 'hieman' ohkaisemmat. Kirjoitin jo aiemmin, että toki heidät kannattaa katsastaa kesän leireillä, mutta ei nyt ottaa parin joukkuetreenin valmistelulla tärkeimpään mahdolliseen paikkaan. Ja vaikka heistä jompikumpi olisikin otettu mukaan, niin tuskin se Kotti olisi näistä ratkaisumatseista ensimmäisenä jätetty rannalle. Ehkä silloin olisi ennemminkin mietitty esimerkiksi Lindbomin paikkaa joukkueessa.

EDIT: Tuukka Kotin +/- Korisliigasta tällä kaudella +10.97 / ottelu. Paras Seagullsissa. Liigan tämän kauden ehkä paras vahvistus Elijah Stewart on toisena. Jos analysoidaan runkomiehistön +/- per minuutti, Kotin tärkeys korostuu entisestään. Ja muistutuksena siis se, että Seagulls on sarjajohtaja. Kotti näyttäisi siis ainakin tämän perusteella olevan sarjajohtajan tärkein mies. Aika vaikea alkaa kovin painavasti argumentoimaan, että Kotti on menneen talven lumia, ja että hänet pitäisi Susijengissa korvata jollain toisella (kokemattomammalla) kotimaisella liigapelaajalla, ainakaan liiganäyttöihin perustuen. Ehkä hän ei enää pärjää kv. kentillä yhtä hyvin kuin vielä muutama vuosi sitten, mutta ei se silti tarkoita, että pelaajat joita hän kouluttaa edelleen tälläkin kaudella liigassa korin alla, pärjäisivät.
En ole missään vaiheessa kirjoittanut että Kotti on sysipaska etc. Mielestäni Dolenc olisi katsastettava potentiaalisena vaihtoehtona kesällä, ihan niinkuin kirjoitit. Olet oikeassa siinä, että pareilla reeneillä vaikea päästä joukkueeseen, joten eiköhän Kotti tähän tilanteeseen ollut se paras. Mielestäni kuitenkin tällä kaudella Dolenc mennyt liigassa ohi, mutta se on enemmänkin jakajan valinta kuin ihan selkeä yksimielisyys.
 
Juu, en sinuun viitannyt tuolla 'sysipaska' kommentilla, eikä kai kukaan mukaan juuri tuota sanamuotoa käyttänyt. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan ovat tyrmänneet Kotin aika täydellisesti. Mielestäni ne ovat olleet melkoista liioittelua ja siksi tämä kirjoitus, jossa yritin laittaa asioita vähän perspektiiviin.
 
Viestejä
214
Kyllähän tilanne tuossa Kotti - Dolenc parissa on se, että Tuukka voi ehkä vielä puolustuspäässä olla kovempi ja kokemus lisää siellä etua. Hyökkäyspäässä Lentävä Rambo on kuitenkin jo selvästi edellä.

Se musrskatappio peli oli kokonaisuudessaan niin masentava, etten jaksanut sitä edes ajatuksella seurata, mutta kyllä minulle muistuu mieleen niitäkin matseja, jossa Dole on vienyt Kotista selvän voiton.

Onhan se varmaan niin, että ekassa maju pelissä saattaisi Dolencilla puntti tutista ja korisliigaa kovempi intensiteetti voisi tehdä olon aika tukalaksi. Kokeilematta tätä ei kuitenkaan tiedä.

Näistä samaa mieltä monelta osin, mutta...

Kotin tärkein rooli Susijengissä on nimenomaan sisäpuolustuksen lukko. Siinä hän on toistaiseksi ollut korvaamaton. Muut ovat siellä tehneet ne korit. Tähän puolustuksen lukko -rooliin Dolenc ei olisi tilannetta parantanut, päinvastoin. Koripalloa pelataan molempiin suuntiin ja tämä on syytä huomioida joukkuetta kootessa. Sivuhuomiona vielä, että jopa siinä esimerkkini matsissa, jossa Seagulls voitti BC Nokian murskalukemin, ja Kotti vei myös Dolencia, niin Dolencin tehopisteet olivat paremmat (pisteet, levyrit). Mutta kun analysoidaan koko pelisuoritusta (ml. puolustus, +/-), niin Kotti oli parempi.

Ja kuten kirjoitin, ne kokeilut pitää tehdä kesällä, ei silloin, kun pelataan tärkeimpiä otteluita muutamaan vuoteen. Viime kaudella Dolenc oli pitkälti loukkaantunut, eivätkä näytöt (osin sen takia) vielä nostaneet ajatuksia Dolencin ottamisessa Susijengi-rinkiin edes täällä Koripallo.comissa. Eli Dolencin harppaus uudelle tasolle on tapahtunut vasta tämän kauden aikana.

Yllä myös viittasin yksittäisten liigapelien (joissa Kotti vei sekä Dolencia että Vanttajaa) lisäksi myös Kotin koko liigakauden +/- tilastoon, joka on vakuuttava. Sarjajohtajan pelaajista paras +10,97/ottelu! En siis analysoi tilannetta pelkästään yksittäisten otteluiden perusteella. Ne ovat vain esimerkkejä. Dolencilla vastaava +/- luku on 0,34/ottelu. Niukasti plussan puolella. BC Nokian paras lukema on Lassi Nikkarisen +4,31/ottelu! Kukaan ei täällä silti ole kovaan ääneen vaatimassa Nikkarista Susijengiin. Onko hänen rasitteensa se, että valitsi HBA-reitin, joka monelle täällä arvostelevalle näyttäisi olevan punainen vaate? ;)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 290
Ja kuten kirjoitin, ne kokeilut pitää tehdä kesällä, ei tärkeimmissä otteluissa muutamaan vuoteen. Viime kaudella Dolenc oli pitkälti loukkaantunut, eivätkä näytöt (osin sen takia) vielä nostaneet ajatuksia Dolencin ottamisessa Susijengi-rinkiin edes täällä Koripallo.comissa. Eli Dolencin harppaus uudelle tasolle on tapahtunut vasta tämän kauden aikana.

Mitä näyttöjä joku Pöllä viime kaudella esitti, että se piti kesällä ottaa sinne maajoukkueeseen pyörimään? Yhden levypallon jossain koulupoikien ottelussa vai onko HBA:n kiintiöpaikat niin pyhiä ettei niitä lasketa?
 
Pöllän näytöt:
211 cm / 123 kg
Syntynyt 1998
Satsaa tällä hetkellä kaiken korikseen.
Ansainnut stipendin NCAA I-div tason yliopistossa, viime kaudella jopa kärki 50 joukkoon rankatussa.

Haluaisnpa nähdä sen (suomalaisen) valmentajan, joka olisi ihan tosissaan sitä mieltä, että tällaista kaveria ei kannattaisi pitää kesällä Susijengin leirityksessä.

EDIT: Kirjoitin tähän ketjuun aikaisemmin:
"Kun Dolenc oli saman ikäinen kun Pöllä nyt, niin hänen tilastonsa Kouvoissa olivat 3,9 pojoa & 2,3 levyriä. Jos Dettmann olisi silloin valinnut Dolencin kesäharjoittelurinkiin ja peluuttanut muutamissa treenimaaotteluissa, niin olisiko gallup1 haukkunut Dolencin paskaksi ja Dettmannin tunariksi? Vai onko niin, että nämä kriteerit haukkumisen perusteeksi on varattu vain niille pelaajille, jotka ovat valinneet HBA:n reitikseen?"

Pöllän pitäminen leirityksessä ei ole pois Dolencilta. Olen erittäin iloinen siitä, että Dolenc on noussut Korisliigan suomalaisten avainpelaajien joukkoon. Suomi-koris ja liiga tarvitsevat tällaisia suomalaisia profiilipelaajia. Vielä hienompaa, että tätä tapahtuu myös korinaluspelaajien joukossa, jota tonttia usein jenkkipelaajat dominoivat. Hienoa myös, jos Dolenc ensi kesänä haluaa sitoutua ja otetaan mukaan Susijengi-leiritykseen. Kannatan ajatusta ehdottomasti.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
666
Mutta kun analysoidaan koko pelisuoritusta (ml. puolustus, +/-), niin Kotti oli parempi.
Tällähän nyt ei ole mitään todistusarvoa. +/- on varmasti murskavoittajan pelaajilla parempi ja puolustuksen hyvyyskin voi olla subjektiivinen havainto. Olen itsekin noihin +/- tilastoihin monesti viitannut, mutta niihin vaikuttaa kyllä kovin suuresti se, kenen kanssa pelaa jne. Tätä tilastoa voi käyttää erilaisten asioiden analysointiin, mutta lukemien vertailu varsinkin joukkueiden välillä on aika vaikeaa.
 
Kyllä. +/- tilasto voi olla myös harhaanjohtava.

Jos kuitenkin tarkastellaan pitkää ajanjaksoa (esim. Korisliigan koko kausi tähän asti), niin sen käytettävyys nousee huomattavasti.

Lisäksi, kun Kotti on joukkueensa paras +/- tilastossa, niin tämä kertoo nimenomaan siitä, että muut pelaajat hyötyvät siitä, kun pelaavat Kotin kanssa samaan aikaan, ennemminkin kuin toisin päin. Jos Kotin +/- olisi aloitusviisikon huonoin, niin silloin voisi ehkä argumentoida, että Kotti ratsastaisi +/- tilastossa muiden siivellä. Nyt näin ei ole.
 
Viestejä
666
Lisäksi, kun Kotti on joukkueensa paras +/- tilastossa, niin tämä kertoo nimenomaan siitä, että muut pelaajat hyötyvät siitä, kun pelaavat Kotin kanssa samaan aikaan, ennemminkin kuin toisin päin.
Tai sitten niin, että Kotin tilalle ei ole laittaa ketään, joka pelaisi yhtä hyvin ainakaan puolustussuuntaan. Eli tulkinta riippuu muusta materiaalista suuresti. Mikä olisi tilanne, jos Kotin ollessa penkillä tilalla olisi Dolenc? Tätä emme tiedä.

Kyllähän me se tiedetään ja tunnustetaan, että Kotti on edelleen hyvä pelaaja. Käyrä vaan osoittaa jo alas.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös