Koripallo.com

Susijengi EM-kisoissa 2022

Viestejä
48
Jos Suomi ei pääse eroon hitaasta hyökkäyksiin lähdöstä, niin häviää kaikki alkusarjan pelit. Kaistat täytyy saada täyteen ja painaa täysillä. Vastustajien puolustukseen pitää iskeä kun se ei ole päässyt ryhmittäytymään. Niin teki Israel ja samanlaisella tyylillä pelaavat muutkin lohkon joukkueet. Puolustuksessa yksilöillä tulisi olla tehtävät selvillä ja joukkuepuolustukseen tulisi löytyä erilaisi variaatioita sekoittamaan vastustajan peliä. Unohdetaan MM-karsinnat. Nämä kisat ovat aivan erillaiset kun mukana maailman parhaita pelaajia.
 
Viestejä
657
Israelin Blatt pelasi kyllä huikean pelin. Eliminoi Sasun täysin ja Sasun huilatessa piti myös Edonia otteessaan. Siinä sivussa antoi 10 koriinjohtavaa syöttöä.

Kovasti mediassa myös puhuttu, että Ollia olisi kaivattu. Varmasti näin. Missään ei ole kuitenkaan mainittu, että Israelilta puuttui Suomea vastaan kolmanneksi eniten minuutteja kellottanut sekä 16/8 tilastot tehnyt isomies Roman Sorkin. Pelasi 2 minuuttia, mutta vaihtoi sen jälkeen verkkarit päälle. Eli vaikka näitä poissaoloja on, niin niiden taakse ei voi mennä, sillä niitä on ihan jokaisella maalla.
 
Viestejä
2 415
Voi voi. Kyllä tämä Israel -peli oli nyt monella osa-alueella tosi huono peli. Toki ensimmäinen neljännes oli hyvää pelaamista ja kaikki näytti todella hyvältä. Mutta sen jälkeen oikeastaan vastustaja alkoi iskeä kovemmin kiinni tuohon meidän heikkoon kohtaan eli pelinrakenteluun.

Edellisen Israel -pelin jälkeen kirjoitinkin, että pidän Israelia suosikkina tähän peliin. Tampereella meillä oli kesän paras kolkkipäivä ja Israel yleensäkin hankala match-up meille. Toki meillä eilenkin oli hyvä kolkkiprosentti (38,7%), mutta siinäkin näkyy Madsenin kolme perättäistä kolkkia jotka saatiin vähän yllätyslahjana.

Mutta kyllä meidän pelissä oli isona ongelmana pelinrakentelu, josta on tullut kirjoitettua jo useasti. Meillä 18 menetystä ja Israelilla 9 menetystä. Maxhuni 5, Lauri 3, Madsen 3, Jantunen 3. Hitaisssa hyökkäyksissä peli useasti puuroutuu ihan täysin. Varsinkin kun nyt vastustaja oli scoutannut kaikki meidän hyökkäyssetit pois. Tuohon meidän pelinrakenteluun nyt varmasti kaikki vastustajat tulevat keskittymään. Kova paine pallolliseen, niin meille tulee 15-20 menetystä/peli.

Todella isosti oltiin Laurin varassa, että peli pysyi edes tasaisena. Toivottavasti Lauri jaksaa tänään Puolaa vastaan samalla energialla. Vähän tuo jännittää, kun nba:ssa Lauri on ollut useasti vähän huonolla energialla back-to-back -peleissä. Nkamhouaa kyllä tarvittaisiin. Virhevaikeuksiin joutuminen on myös vaarana peleissä.

Israelin Blatt pelasi kyllä huikean pelin. Eliminoi Sasun täysin ja Sasun huilatessa piti myös Edonia otteessaan. Siinä sivussa antoi 10 koriinjohtavaa syöttöä.

Juu. Ja Blattilla myös +13 plusmiinuksena. Israel puolusti Salinia tosi hyvin ja siihen auttoi myös, että Salin itse heitti ohi kaikki helpotkin paikat.

Jos Suomi ei pääse eroon hitaasta hyökkäyksiin lähdöstä, niin häviää kaikki alkusarjan pelit. Kaistat täytyy saada täyteen ja painaa täysillä. Vastustajien puolustukseen pitää iskeä kun se ei ole päässyt ryhmittäytymään.

Joo. Tuo tulee olemaan ehdoton edellytys, että puolinopeisiin pitää pyrkiä aina kuin mahdollista. Eilen hidas hyökkäys oli todella huonoa. Toki se on vaikeaa kaikille, kun scoutilla pystytään vaikeuttamaan hyökkäämistä.

Jonkun peliaikaa kolmikosta Huff, Palmi ja Little voisi myös vähän nostaa, jottei joukkue väsy täysin lohkon viimeisissä peleissä. Tosin tärkeintä Puolaa vastaan on että se voitto otetaan keinolla millä hyvänsä ennen välipäivää, jotta mahdollisuudet lohkon kakkossijaan säilyvät.

Little on kyllä nyt vielä vain oppimatkalla. Tuskin voidaan laittaa pelaamaan isompia minuutteja, varsinkin kun pelinrakentelussa meillä suurimmat ongelmat. Mutta tietysti toivotaan Mirolle kuitenkin onnistumisia. Samoin Huffille ei voi oikein ajatella isompia minuutteja kuin eilisen tyylinen 10min. Mutta Huffinkin on melkein pakko pelata tuon verran kun Nkamhouaa ei ole. Toivotaan että ei tule sitä virhevaikeus -peliä, jossa Huffille pitää antaa 20-25 min.

Jos Seppälä ei pelaa tänäänkään, niin se tarkoittaa isoa vastuuta Maxhunille ja onnistumisia vaaditaan. Maxhunilla on paha tapa pelata heikkoja vaihtoja. Eilenkin kolme ekaa neljännestä olivat ihmeen vaisua.

Puola -peli taitaa olla jo pakkovoitto, jos halutaan olla taistelemassa lohkon kakkossijasta. Suomen lohkon nelonen saa todennäköisesti Kreikan vastaansa ja kolmonen saa Italian tai Kroatian vastaansa.. Kroatiakin on nyt todennäköisesti paljon parempi kuin kesäkuussa. Heille on tullut vahvistuksina Dario Saric ja jenkkipelaaja Jaleen Smith (takamies, Saksan finaalien mvp, eilen 23pts Kreikkaa vastaan). Smith on Kroatialle varmasti aika lailla "täsmähankinta", kun Suomea vastaankin takamiesosasto oli heikoin lenkki.
 
Viestejä
657
Mites muuten kisakatsomot näin Suomessa ja nyt ensiksi vaikka Helsingissä? Onko mitää virallista tai edes epävirallista mestaa mihin jengi kokoontuu? Olis hauska kattoa matseja isommalla jengillä.

Tuliko tähän vastauksia tai oliko eilen porukkaa missään?
 
Viestejä
726
Maxhuni on monessa mukana. Tulee virheitä, epäonnistumisia, pallonmenetyksiä ja toisaalta sitten hommaa vastustajille virheitä, tekee ratkaisevia koreja, on joukkueen paras syöttäjä jne. Eilenkin hänen syötöistään pari meni hukkaan, Madsen löi korirautaan varmat pisteet jne. Upesti filmasi 2 kertaa putkeen samalle israelin pelaajalle virheen, tosin sen jälkeen israelin jenkki teki Edonille saman. Pitkät heitot kadonneet. Maxhuni ja Madsen ainoat Laurin jälkeen jotka pääsi kaksinumeroisille pisteille.

Samalla lailla Jantunen on pelissä mukana, eilen hänelle sattui loppuun valitettavasti synkkä vaihe ja kaikki mahdollinen meni huonosti.

Ylivoimaisista Markkanen piti tasonsa, avainpelaajista Maxhuni, Jantunen ja Madsen onnistui. Salin epäonnistui ja varmaan sen takia tuli tappio. Koponen oli myös pelissä mukana. En laske Valtosta enää avainpelaajiin, häneltä on tullut 1 sellaiseen rooliin merkittäväksi matsi ja matseja ollut melko paljon. Se ja Nkamhouan poisjäänti nakertaa kokonaistasoa, ei siihen tarvita kuin yhdeltä noista edellämainituista huono peli ja aletaan häviämään matseja mitkä pitäisi voittaa.

Joukkuelajeissa muuten ne heikoimmat lenkit vaikuttaa yllättävän paljon. Mitä enemmän heitä on sitä mahdottomammaksi turnaukset menee. Yksittäisiä karsintamatseja voi voittaa, mitä kapeammalla joudutaan turnauksissa pelaamaan sitä raskaammaksi se niille pelaajille käy ja heiltä loppuu bensa.

Odotukset tämän päivän matsiin on todella matalat, tappio niin turnaus alkaa olemaan ohi jo ennenkuin se oikein edes alkoi.
 
Viestejä
5 495
Jos Suomi haluaa voittaa, niin takureiden on pystyttävä paljon parempaan. Eilen Suomelle tuli katastrofaalisen paljon (turhia) pallonmenetyksiä, eivätkä takurit saaneet luotua etua itselleen eivätkä muille. Tänään pallo on saatava nopeammin liikkeelle.

Olisin toivonut Littlelle enemmän peliaikaa, koska hänellä olisi ollut riittävästi nopeutta ja fysiikkaa haastaa Israelin takureita. Jotta Suomi voi kisoissa napsia voittoja, on jonkun pystyttävä luomaan etuja kaarella. "Pallo Markkaselle ja sormet ristiin" -taktiikka on toiminut yllättävän monta kertaa, mutta ei se kyllä mikään kestävä hyökkäystapa ole.
 
Viestejä
577
Jos Suomi ei pääse eroon hitaasta hyökkäyksiin lähdöstä, niin häviää kaikki alkusarjan pelit. Kaistat täytyy saada täyteen ja painaa täysillä. Vastustajien puolustukseen pitää iskeä kun se ei ole päässyt ryhmittäytymään. Niin teki Israel ja samanlaisella tyylillä pelaavat muutkin lohkon joukkueet. Puolustuksessa yksilöillä tulisi olla tehtävät selvillä ja joukkuepuolustukseen tulisi löytyä erilaisi variaatioita sekoittamaan vastustajan peliä. Unohdetaan MM-karsinnat. Nämä kisat ovat aivan erillaiset kun mukana maailman parhaita pelaajia.

Melkein nauratti kun Poikola asiantuntijana sanoi ennen peliä, että kentällä toisensa kohtaavat kaksi erinomaista suunnanmuutosjoukkuetta. Omiin silmiini Suomi on tuossa kategoriassa melko heikko.
 
Viestejä
5 495
Omiin silmiini Suomi on tuossa kategoriassa melko heikko.

Sama. Ei Suomi ole pystynyt juoksemaan kenttää sen jälkeen, kun Koponen alkoi kärsiä vammoista. Koponenhan se suurin syy aikaisemmin on ollut siihen, että Suomi on ollut niin murhaavan tehokas etenkin puolinopeissa.
 
Viestejä
657
Melkein nauratti kun Poikola asiantuntijana sanoi ennen peliä, että kentällä toisensa kohtaavat kaksi erinomaista suunnanmuutosjoukkuetta. Omiin silmiini Suomi on tuossa kategoriassa melko heikko.

Täysin samaa mieltä. Tuovin aikana on ehkä vielä korostunut tämä hidas ja todella organisoitu pelaaminen, mutta Suomi ei todellakaan ole mikään suunnanmuutosjoukkue.
 
Viestejä
27
Olenko tulkinnut yhtään oikein kun näkisin Salinin olevan nykyään vähän heikompi puolustaja kuin ennen parhaimmillaan? Ja tämän johtuvan luultavasti juoksukuormasta hyökkäyspäässä?
 
Viestejä
439
Sama. Ei Suomi ole pystynyt juoksemaan kenttää sen jälkeen, kun Koponen alkoi kärsiä vammoista. Koponenhan se suurin syy aikaisemmin on ollut siihen, että Suomi on ollut niin murhaavan tehokas etenkin puolinopeissa.
Pystyisi, mikäli kunnollinen pointti tai sen puute ei olisi pullonkaulana. Nythän Suomen iso pää olisi vielä aiempaa ideaali nopeiden ja puolinopeiden juoksemiseen, Markkanen, Madsen ja Nkamhoua kykenevät juoksemaan kenttää ja viimeistelemään raudan yläpuolelta paljon paremmin kuin vaikka Junnu Lee koskaan pystyi. Ehkä Littlen nopeammat hoksottimet antavat mahiksen juosta enemmän taas tulevaisuudessa, Maxhunista ja Seppälästä siihen ei oikein ole.
 
Viestejä
2 415
Melkein nauratti kun Poikola asiantuntijana sanoi ennen peliä, että kentällä toisensa kohtaavat kaksi erinomaista suunnanmuutosjoukkuetta. Omiin silmiini Suomi on tuossa kategoriassa melko heikko.

Sama. Ei Suomi ole pystynyt juoksemaan kenttää sen jälkeen, kun Koponen alkoi kärsiä vammoista. Koponenhan se suurin syy aikaisemmin on ollut siihen, että Suomi on ollut niin murhaavan tehokas etenkin puolinopeissa.

No kyllähän Suomi edelleen on hyvä juoksemaan kenttää. Eilen fast break points: Suomi 23 ja Israel 7. Lähinnä Suomen isot miehet tekevät Suomen hyväksi juoksemaan kenttää. Markkanen, Madsen ja Jantunen ovat useimmiten merkittävästi nopeampia juoksemaan kenttää kuin vastustajan isot.
 
Viestejä
3 498
Melkein nauratti kun Poikola asiantuntijana sanoi ennen peliä, että kentällä toisensa kohtaavat kaksi erinomaista suunnanmuutosjoukkuetta. Omiin silmiini Suomi on tuossa kategoriassa melko heikko.

Ei minkään joukkueen ole pakko olla hyvä "suunnanmuutosjoukkue" , joukkue valtsee oman pelitapansa. Mutta se että asiantuntija kutsuu Suomea hyväksi suunnanmuutosjoukkueeksi on jo aika paksua.
 
Mikä siinä niin paksua on? Israel toki on hyvä suunnanmuutosjoukkue, mutta jos miettii tämän kesän muita vastustajia niin ei Suomea voi ainakaan huonoksi suunnanmuutosjoukkueeksi kutsua.

MM-karsinnoissa tänä vuonna vain yhdessä pelissä Suomella on ollut vastustajaa vähemmän fast break pointseja. Vaikka toki tuo tilasto yksinään ei olekaan hyvän suunnanmuutosjoukkueen mittari.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös