Hauskahan tällaisiakin on spekuloida. Eritoten kun edellinen turnaus on vielä kesken.
@Sorkkarauta kahdeksikosta on helppo olla samaa mieltä. Laitan ne nyt vielä tähän (jonkinlaisessa pelipaikkajärjestyksessä, ei siis todennäköisyysjärjestyksessä) – lisättynä Kantosella joka mielestäni on antanut aika selkeät näytöt näissä kisoissa oikeudestaan kuulua Susijengiin.
Eli "varmat kahdeksan"
Alexander Madsen
Lauri Markkanen
Oliver Khamhoua
Mikael Jantunen
Elias Valtonen
Henri Kantonen
Sasu Salin
Edon Maxhuni
Miro Little
Tarkoittaisi kolmea paikkaa aidosti vapaana.
Vanha virsi pitää edelleen paikkansa. Yksi ”aidosti iso” olisi hyvä olla. Samoin pallovarma pelintekijä (ei tarvitsisi olla flashy, mutta sellainen jonka uskaltaa laittaa kehiin luottavaisesti sillä hetkellä kun Maxhuni on enemmän rasite eikä Littlen jalat vielä täytä saappaita). Ongelma lienee siinä, ettei kumpaakaan hahmoa oikein ole näköpiirissä. EM-kisoissa on pärjätty kohtuullisesti ilman tuota isoa (kaivattiin kyllä parissa pelissä – ja tullaan kaipaamaan), mutta rauhoittavan (sekä ratkaisukykyisen) parkettikenraalin paikalle oli sentään vielä tällä kertaa Koponen käytettävissä.
Yksi vaihtoehto isoon päähän voisi olla
Remu Raitanen. Remuhan oli kuitenkin viime kauden Korisliigan paras kotimainen pelaaja levypalloissa sekä tehoissa (yhteensä yhdeksäs, levyt ka. 7,56 / yhteensä kahdestoista, teho ka. 19,09). Kausi ulkomailla tekee parhaassa tapauksessa paljon hyvää ja on hyvinkin mahdollista, että Remu on paljon valmiimpi Susijengi-pestiin vuoden päästä. Sen sijaan en oikein jaksa uskoa
Hannes Pöllän tai
Daniel Dolencin äkkinäiseen tasonnousuun MM-kisapelaajaksi (ja kovasti toivon olevani väärässä, eritoten Pöllän suhteen).
Juho Nenonen nyt ei ole iso iso ja ikäkin alkaa painaa, mutta ihan kokemuksen ja pelikovuuden vuoksi (+ Nenonen osaa muutakin, eli laittaa palloa pussiin kaaren takaa) saattaisin olla valmis nostamaan hänet rinkiin, ainakin Pöllän ja Dolencin edellä.
Isolle paikalle: Raitanen tai Nenonen?
Koska en kuulu sen enempää ”Seppälä Fan Clubiin” kuin ”Seppälä Haters’ Clubiin”, en pitäisi
Ilari Seppälän valintaa erityisen huonona ideana, vaikka en ehkä suuresti siitä innostuisikaan. Out of the Box -ajatuksena tulee tietty mieleen takamiehien kohdalla, että hommataan
Bojan Sarcevicille pikakansalaisuus (enemmän suomalainen Bojan on kuin jokunen muu koriskansalaisuuden Euroopassa saanut pelaaja)! Talven karsintapeleissä kannattaisi varmaan joka tapauksessa antaa mahdollisuuksia myös Korisliigan terävimmille kotimaisille takamiehille sekä kokeilla että näyttää.
Takamieheksi: Seppälä tai Sarcevic?
Sitten olisi se kolmas paikka. Parhaalle mahdolliselle pelaajalle, pelipaikasta riippumatta?
Itsellekin tuo
Jacob Grandison on hiukan vieras lintu, mutta sen vähän perusteella mitä tiedän, vaikuttaa seuraavalta potentiaaliselta jättipotilta Susijengille. Illinoisin kovan NCAA-jengin pääosin avauksen pelaaja, joka pelaa ensi talvena korona-ekstra vuotensa Duken sinisissä paholaisissa! Näyttäisi / kuuluisi olevan tiukka joukkuepelaaja, joka heittää kolmosia ja puolustaa kuin terrierri. Ns. 3&D siis. Jos osoittautuu oikeasti kovaksi pelaajaksi noissa elementeissä, niin voisi olla parhaimmillaan kultakimpale sitten kun on Salinin vuoro jättää aktiivikentät?
Toinenkin ykköstarjokkaani pelaa ensi kauden korona-ekstra -kautta NCAA:ssa, eli Richmondin avauksen luottomieheksi ja ykkös-kaaripuolustajaksi noussut
Andre Gustavson. Gustavsonhan osaa myös tarjoilla palloa sekä tarpeen tullen skoratakin, mutta näyttää profiloituvan eritoten vastustajan ykkösmiesten pakkina.
NCAA-kavereista voisi ehkä heittää vielä mustana hevosena pöytään
Jeppe Granlundin. Jesper on pelannut Longwoodissa kaksi kautta ja ollut aloituksessa joka matsissa. Viime kaudella tie vei jo Maalismaniaan (jossa Khamhouan Tennessee toki vei ekalla kierroksella). Granlundin aika tullee myöhemmin, mutta hyvä on muistuttaa tuonkin kaverin olemassaolosta.
Topias Palmi lie myös ihan vakavasti otettava ehdokas MM-joukkueeseen. Ja ainahan on myös mahdollista, että
Max Besselink näyttää tällä kaudella arvostelijoidensa olleen väärässä, ja että hän on oikeasti varteenotettava joukkuepelaaja.
En usko, että valmennusjohto valitsee paikat näin yksiselitteisesti: yksi iso, yksi takuri ja sitten paras "muu". Siinä on varmaan monia muita, suhteellisia seikkoja, pöydällä pelipaikkojen ohella. Käytännössä kolme viimeistä paikkaa täyttäisikin parhaiten mielestäni jokin kolmikko joukosta: Raitanen, Nenonen, Seppälä, Grandison, Gustavson, Palmi tai Besselink.
Saapa nähdä, mitä mieltä olen vuoden päästä - tai eritoten, mitä Suomen valmennusjohto tekee.