Koripallo.com
Viestejä
1 105
Jammu kirjoitti twitterissä (jos ymmärsin oikein), että oli saanut Katajasta "termination letterin" ilman, että kukaan johdosta oli millään tavalla ollut yhteydessä tai keskustellut hänen kanssaan tilanteesta (jatko tai ei).

Se, ettei jatkopaperia haluta tarjota on ihan ok ja seuran päätös. Se tapa millä se tehdään kertoo osaamisesta ja yleissivistyksestä. Tai enemmänkin niiden puutteesta.
En tiedä mitä keskusteluja johdon kanssa Jammu oli vielä kaivannut, mutta Karjalaisen haastattelussa aikaisemmin hän kertoi näin:

Jamar Wilson kertoo, että päätös lähteä Katajasta ulkomaille tapahtui nopeasti.

- Sain lauantaina tiedon agentiltani tästä mahdollisuudesta. Puhuimme asiasta Katajan kanssa, eikä minun tarvinnut ostaa itse sopimustani ulos, joten lähtöni ei maksanut minulle mitään. Seuran jättäminen oli vaikeaa, sillä olen nauttinut ajastani täällä. Näillä hetkillä on hankala ymmärtää, että tämä on myös bisnestä, Wilson miettii.

Ei tuo nyt siltä kuulosta, että siinä oli vaan seuran puolesta oltu mykkinä ja isketty terminaattorikirje näppiin.

EDIT muutenkin vähän ihmetyttää, että jos pelaaja sanoo saaneensa hyvän tarjouksen ja haluavansa lähteä, niin pitäisikö siinä vielä seuran puolesta jonkun tulla pitämään kädestä kiinni ja viettää terapiaistuntoa. Jos on kerran halu lähteä niin eikö tuo ole ihan paras vaihtoehto kaikille osapuolille että hoidetaan muodollisuudet nopeasti kuntoon jotta kumpikin taho saa jatkaa eteenpäin.
 
Viestejä
4 028
Koivari on laittanut miesten maajoukkueessa pussiin yhteensä 173 kolmosta (seitsemänneksi eniten) 40,7 prosentin tarkkuudella. Joten voidaan varmaan todeta, että Koivari osaa heittää myös maajoukkueessa.

Juu, minulle on myös jäänyt fiilis, että Koivari on heitellyt aika hyvin maajoukkueessa, vaikka joskus olisi ajoittain liigassa ollutkin näkymätön.
 
Viestejä
439
Jos nyt kuitenkin jätetään koulun vaihdot ja redshirt-säätämiset toivomatta... Eikös niillä NCAA-uraa voi venyttää kuuteenkin vuoteen.. ?
Ja Littlen kohdalla lyhyeksi jäänyt NCAA-ura ei välttämättä olisi negatiivinen homma, vaan päinvastoin. Potentiaalia one-and-doneksi lötyy, joten taidan toivoa pikemminkin vuoden mittaista NCAA-uraa.
 
Ai takamieheksi NBA:han one-and-done? Ehkä pikkuisen nyt jäitä hattuun.

Kaikkea hyvää miehelle tietysti ja vähintään kova ura Euroopassa toivottavasti on edessä.
 
Viestejä
439
Ai takamieheksi NBA:han one-and-done? Ehkä pikkuisen nyt jäitä hattuun.

Kaikkea hyvää miehelle tietysti ja vähintään kova ura Euroopassa toivottavasti on edessä.
Ei välttämättä suoraan pelaamaan one-and-done jälkeen, mutta jos saa kehitettyä tässä kahden vuoden aikana hypärin luotettavampaan kuntoon, niin draftiin ilmoittautuminen ei olisi välttämättä huonokaan idea, jos yliopistossa tulee vastuuta ja tehoja. Toki jos minuutteja tulee vähän ekalla kaudella, eikä varsinaisia näytönpaikkoja paineen alla anneta, niin sitten useampi vuosi NCAA:ta.

Eräs Petteri Koponenkin kävi jo 19-vuotiaana draftissa, eli saman ikäisenä kuin Little olisi ensimmäisen NCAA-kauden jälkeen. Ja ainakin omissa kirjoissani Littlellä sekä potentiaali että nykytaso on vähintään 17-vuotiaan Koposen luokkaa.

edit: Yksikin onnistunut kausi Baylorissa, Villanovassa tai Indianassa valmistanee paremmin NBA-korikseen ja nostanee enemmän draft-osakkeita kuin Korisliigan tahkoaminen Hongassa. Merkittävimmäksi esteeksi Littlen kehitykselle sen sijaan voi muodostua edessä häämöttävä ykkösdivarikausi, toivottavasti saisi keploteltua itsensä Korisliiga-joukkueeseen ensi kaudeksi.
 
Viimeksi muokattu:

Juu, minulle sopii hyvin Littlen pitkä NBA-ura. :)

Ehkä Petsku on vähän huono vertailukohta näille haaveille kuitenkin, mutta niille Eurooppa-haaveille hyvinkin. Petskun varaustahan nosti eräissä matseissa pärjääminen, on sen itsekin myöntänyt. (toki näitä "eräitä matseja" on kaikilla uransa aikana) Ja olisi tosiaan saanut kyllä sopparinkin, mutta sai aika monta kertaa enemmän Venäjältä tuohon aikaan. En tiedä, mikä oli tilanne Italian aikoihin NBA:n suuntaan 2007-12 tms, taisi ainakin oikeudet monta kertaa siirtyä.

Ja hienoja suomalaisia takamiehiä molemmat!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
439
Petskun varaustahan nosti eräissä matseissa pärjääminen, on sen itsekin myöntänyt. (toki näitä "eräitä matseja" on kaikilla uransa aikana)
Toivotaan näitä eräitä matseja Littlelle juuri ensi syksyn EM-kisoihin ja jos MM-karsinnat selvitetään kisoihin asti, niin sitten sinne 2023 syksylle. Koponen ja Jammu eivät liene ainakaan 2023 enää mukana, niin vastuuta on tarjolla.

Sitä odotellessa Littlen highlightseja ANGT Patras -turnauksesta:

Mielelläni olen väärässä tietysti. :)

Kuten usein. ;)
 
Viestejä
405
En tiedä mitä keskusteluja johdon kanssa Jammu oli vielä kaivannut, mutta Karjalaisen haastattelussa aikaisemmin hän kertoi näin:

Ei tuo nyt siltä kuulosta, että siinä oli vaan seuran puolesta oltu mykkinä ja isketty terminaattorikirje näppiin.

EDIT muutenkin vähän ihmetyttää, että jos pelaaja sanoo saaneensa hyvän tarjouksen ja haluavansa lähteä, niin pitäisikö siinä vielä seuran puolesta jonkun tulla pitämään kädestä kiinni ja viettää terapiaistuntoa. Jos on kerran halu lähteä niin eikö tuo ole ihan paras vaihtoehto kaikille osapuolille että hoidetaan muodollisuudet nopeasti kuntoon jotta kumpikin taho saa jatkaa eteenpäin.

Aika ristiriitaiset viestit on sitten lehdessä (Karjalainen, joku toimittaja haastatellut / kirjoittanut) ja twitterissä (itse kirjoittanut). Mutta kaipa se toimittaja sen paremmin on osannut tulkata :)
 
Viestejä
3 498
Ei välttämättä suoraan pelaamaan one-and-done jälkeen, mutta jos saa kehitettyä tässä kahden vuoden aikana hypärin luotettavampaan kuntoon, niin draftiin ilmoittautuminen ei olisi välttämättä huonokaan idea, jos yliopistossa tulee vastuuta ja tehoja. Toki jos minuutteja tulee vähän ekalla kaudella, eikä varsinaisia näytönpaikkoja paineen alla anneta, niin sitten useampi vuosi NCAA:ta.

Eräs Petteri Koponenkin kävi jo 19-vuotiaana draftissa, eli saman ikäisenä kuin Little olisi ensimmäisen NCAA-kauden jälkeen. Ja ainakin omissa kirjoissani Littlellä sekä potentiaali että nykytaso on vähintään 17-vuotiaan Koposen luokkaa.

edit: Yksikin onnistunut kausi Baylorissa, Villanovassa tai Indianassa valmistanee paremmin NBA-korikseen ja nostanee enemmän draft-osakkeita kuin Korisliigan tahkoaminen Hongassa. Merkittävimmäksi esteeksi Littlen kehitykselle sen sijaan voi muodostua edessä häämöttävä ykkösdivarikausi, toivottavasti saisi keploteltua itsensä Korisliiga-joukkueeseen ensi kaudeksi.

Littlen ensi kausi on mielenkiintoinen, mutta tuota divari vs Korisliiga mietiskelyä voisi hieman laventaa. Little pelaa melkoisella varmuudella +20 peliä erilaisissa maajoukkueissa ja HBA pelaa varmasti kohtuullisen hyviä kv-turnauksia jenkeissä ja kuten nyt eteläisessä Euroopassa. Eli n 30 kovaa kv-peliä seuraavan vuoden aikana.
Minä en hirveästi huolehtisi kovien pelien puutetta Littlen kohdalla. Tietysti kovien harjoituskavereiden vähäisyys päivittäisharjoituksissa voi olla ongelma. Mutta kun katsoo kaverin fysiikan kehittymistä, minä en pelkäisi edes divarikautta vielä vuodeksi. Märskyssä fysiikkavalmennus on edelleen huippua.
Baylor, Indiana ja Villanova ovat kaikki kouluja, joista voi nopeastikin ponnahtaa eteenpäin. Tai nauttia kuvioista pitempään.
Mielenkiintoinen tilanne muuten jos Suomi selviytyy Aasian MM-kisoihin - ne ovat kai syyskuun alussa ja harva koulu antaa freshmannien viivyttää koulun aloitusta. Toivottavasti Little yrittää sopia ehdokaskoulujen kanssa mahdollisesta aikatauluongelmasta.
Hyvä pelaaja jo nyt, vuoden kuluttua vielä parempi
 
Viestejä
4 028
Aasian kisoihin pääsemisen varmutta kannattaa ehkä kuitenkin hieman vielä odottaa, vaikka ihan hyvältä nyt näyttääkin. Suomella on todella hyvä tilanne toisen lohkon tulevien vastuksien suhteen, hyvät saumat päästä kolmen joukkoon. :)

Tämä oli vaa tämmöinen tylsä inhorealistinen ajatus ja joukkueiden kokoonpanothan vaihtelevat koronan myötä lähes päivittäin.
 
Viestejä
2 567
1648719637294.png

Tämä liittyy Susijengin karsintoihin siinä mielessä, että Ruotsin Jonas Jerebko suljetaan maajoukkueesta sen takia, että hän on päättänyt liittyä Venäjän punaisen armeijan joukkueeseen (a.k.a. CSKA/TsSKA). Jerebko on vähän niin kuin koripallon René Fasel.
 
Viestejä
1 503
Ruotsille on ehkä tärkeämpää, että saavat kesällä mukaan Marcus Erikssonin ja ehkä jopa Jeffrey Taylorin ensimmäistä kertaa Koperin kisojen jälkeen. Kummasti auttaa, että valmennusstaffista löytyy nykyään läheinen ystävä. Arizonan Pelle Larsson voi olla mielenkiintoinen tuttavuus.
 
Viestejä
4 028
katso liitettä 2310

Tämä liittyy Susijengin karsintoihin siinä mielessä, että Ruotsin Jonas Jerebko suljetaan maajoukkueesta sen takia, että hän on päättänyt liittyä Venäjän punaisen armeijan joukkueeseen (a.k.a. CSKA/TsSKA). Jerebko on vähän niin kuin koripallon René Fasel.

Tuntuu entistäkin mukavammalta Susijengi-fanien "jooooonas, jooooonas" -kannustushuudot Koperissa 2013.

Ja tietysti harmittaa, ettei sitä NBA-mestaruutta tullut edes Bay Arealta 2019 kesällä. :D
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 452

Susijengin III MM-karsintaikkunaan (27.6.–3.7.) kutsutut pelaajat
NimiPituusSyntynytSeura
Daniel DOLENC2051993free agent
Jacob GRANDISON1981998free agent
Shawn HOPKINS1951995free agent
Shawn HUFF1981984free agent
Mikael JANTUNEN2052000BC Oostende (BEL)
Henri KANTONEN1981997Karhu Basket, Kauhajoki
Petteri KOPONEN1941988free agent
Carl LINDBOM2061991free agent
Miro LITTLE1942004Sunrise Christian (HS, USA)
Alexander MADSEN2081995free agent
Lauri MARKKANEN2111997Cleveland Cavaliers (NBA)
Edon MAXHUNI1861998Den Bosch (NED)
Alex MURPHY2061993free agent
Erik MURPHY2081990free agent
Juho NENONEN2021987Vilpas Vikings, Salo
Olivier NKAMHOUA2032000Tennessee (NCAA)
Topias PALMI1951994Hubo Limburg (BEL)
Sasu SALIN1911991Iberostar Tenerife (ESP)
Ilari SEPPÄLÄ1881993Pitesti (ROU)
Elias VALTONEN2001999Basquet Manresa (ESP)
Jamar WILSON1851984free agent

Susijengin haastajamaajoukkue kesäkuussa 2022
NimiPituusSyntynytSeura
Antti AHONEN2022001BC Nokia
Mustapha AMZIL2082001Dayton (NCAA)
Max BESSELINK2002002free agent
Perttu BLOMGREN1952001Vilpas Vikings, Salo
Thomas EXAUCIA1952001free agent
Fede FEDERIKO2112001Pittsburgh (NCAA)
Jesper GRANLUND1962000Longwood (NCAA)
Andre GUSTAVSON1951999Richmond (NCAA)
Joona HAKAMAA1972001Karhu Basket, Kauhajoki
Okko JÄRVI1931996Phoenix Brussels (BEL)
Severi KAUKIAINEN1851998Karhu Basket, Kauhajoki
Aatu KIVIMÄKI1861997Tigers Tübingen (GER)
Lassi NIKKARINEN1861997Helsinki Seagulls
Henri PERMANTO1982001Kouvot, Kouvola
Hannes PÖLLÄ2091998free agent
Remu RAITANEN2061997KTP-Basket, Kotka
Erik SAJANTILA1952001Lahti Basketball
Teemu SUOKAS1852001Karhu Basket, Kauhajoki
Ville TAHVANAINEN1932000Bradley (NCAA)
Touko TAINAMO2052001Denver (NCAA)
Ilmari TOIKKANEN2071996Kouvot, Kouvola
Luukas VAARA2062001SIG Strasbourg (FRA)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös