Koripallo.com

Susijengin tulevaisuus - miten otetaan seuraava askel?

Viestejä
1 547
Toivottavasti Erik Murphy saadaan mukaan seuraaviin karsintapeleihin. Hän olisi selkeä vahvistus isoon päähän, jossa pelkät korisliigapelaajat eivät vaan ole riittävän kilpailukykyisiä Euroopan huippuja vastaan, kuten Ranskaa vastaan nähtiin. Murphy on kuitenkin pelannut Euroopan parhaimmissa sarjoissa ja tehnyt tälle vuodelle sopimuksen Koposen tavoin Saksan liigaan. Loukkaantumisista toipuminen on kai pitänyt hänet sivussa maajoukkuehommista. Hän edustaa tällä kaudella Frankfurtia.
Erkki ei ole vieläkään oppinut puolustamaan oikealla tekniikalla (kädet ylös!), koska virhevaikeudet tulivat taas eteen eilen.
 

Liigafani

Ehkä näin, mutta Erik Murphy on kiistatta Suomen tällä hetkellä paras nelos-/vitospaikan pelaaja, jonka nimi ei ole Lauri Markkanen.
Taisi unohtua Tuukka Kotti. Ehdottomasti paras tällä hetkellä. Sitten ehkä Tuukan levon ajaksi Murphy, mutta hänellä kuten pikkuveljelläänkin on tuo mainittu paha kahdenkäden puolustusongelma, jonka tuomari voi heti viheltää virheeksi. Liigassa vajaan yhden kierroksen jälkeen on suomalaisten senttereiden järjestys pisteissä/tehoissa: Kotti 10/24, Sandberg 9/14, Nuolivirta 7/11.
Kun sarja etenee odotan suomalaisista nousevan: Nenonen, Huolila, Vanttaja.
Maajoukkueelle on hasteellista se, että liigassa 4-5 paikan alottajat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ulkomaalaisia vahvistuksia ja sama pätee vielä nousijaehdokkaisi luettaviin D1A joukkueisiin. On aika haasteelista nuoren nousta eritoten 5 paikalle, missä isot ukot painii.
NCAA.ssa ei taas edes juurikaan käytetä enää eurooppalaista selkä korille pelaavaa 5:sta.
 
Viestejä
2 567
Taisi unohtua Tuukka Kotti. Ehdottomasti paras tällä hetkellä. Sitten ehkä Tuukan levon ajaksi Murphy, mutta hänellä kuten pikkuveljelläänkin on tuo mainittu paha kahdenkäden puolustusongelma, jonka tuomari voi heti viheltää virheeksi.
Onhan Tuukalla ja Erikillä eri vahvuudet ja täysin erilaiset pelaajat. Tuukka on ollut iät ja ajat Susijengille elintärkeä puolustuspäässä ja on siinä roolissa edelleenkin tärkeä palanen. Hyökkäyspäässä Murphy on selvästi paras, ja hänen monipuolisuutensa tulee olemaan erittäin tärkeä lisä Suomelle tulevissa otteluissa, etenkin nyt kun pelataan ilman Markkasta. Murphyn alkukausi Frankurtissa on ollut varsin lupaava ja esim. Eurocup-ottelussa Torinoa vastaan näytti ihan eri pelaajalta kuin miltä hänen pelaaminen parina viime vuotena on näyttänyt. Molemmat Murphyt tuovat ilmiselvästi Susijengiin jotain erittäin arvokasta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 567
Hyökkäyspäässä Murphy on selvästi paras, ja hänen monipuolisuutensa tulee olemaan erittäin tärkeä lisä Suomelle tulevissa otteluissa.
Murphyllä tänään 26 minuutissa sellainen 33 pisteen (kakkoset 8/10, kolmoset 5/6, vaparit 2/3) ja 7 levypallon ilta Torinoa vastaan!
 
Viestejä
462
Hyviä näkemyksiä VeeMäkillä triplatuplan jaksossa 30. Osui minusta aika ytimeen monessa jutussa
- Venäjä pelin romahdus oli ajan kysymys, eikä tommoinen peli ole paikka kouluttaa junnuja
- Pallollisia ratkaisijoita puuttuu
- Liikaa junnataan samaa pelisysteemiä.
- Henkka vaihtoon jos ja luultavasti kun MM-kisapaikka jää haaveeksi ja uusia tuulia kehiin
- Onko jenkkiyliopisto oikea paikka suomipojille, jossei siellä pääse pelaamaan?
- Ketkä on tulevaisuuden avainpelaajat. Short-list on lyhyt.
 
Viestejä
291
Miten Tomas Murphy on pärjännyt? Olisiko hänellä potentiaalia susijengiin? Olen seurannut hänen uraansa yhtä paljon, kuin koripalloliitto. Eli ei mitään hajuakaan.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 42
Viestejä
2 534
Miten Tomas Murphy on pärjännyt? Olisiko hänellä potentiaalia susijengiin? Olen seurannut hänen uraansa yhtä paljon, kuin koripalloliitto. Eli ei mitään hajuakaan.
Murphy on hyökkäyspäässä riittävän hyvä, mutta on puolustuksessa esimerkiksi huonompi kuin Kotti. Vanhin veli on parempi kolmosten heittäjä kuin nuorin Murphy. En tiedä miten Suomi voisi pärjätä Los Angelesin olympialaisissa 2028, jos Kotti ei jatka uraansa sinne asti.

Toisaalta Jantunen oli jo syrjäyttänyt Tuukka Kotin Bosnia-ottelun avauksessa! Miten teidän mielestä Jantusen puolustuspeli onnistui Bosnia-ottelussa?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
462
Ei pärjännyt Jantunen alkuunkaan Bosnian isoille miehille, niinkun ei kukaan muukaan paitsi Kotti. Hyökkäyspäässä kateissa sekä Bosnia ja Venäjä peleissä: Kuten Mäkäläinen triplatuplassa hyvin totesi, niin sumputti Suomen hyökkäyspelin, kun ei uskalla heittää edes ihan vapaista paikoista. Pahoin pelkään, ellei Jantunen kehitä heittoaan huipputasolle, että yliopistossa on kohtalona Elias Valtosen rooli penkkimiehenä. Toivottavasti olen väärässä.
Iso mörkö sentterihän tosta Suomen jengistä puuttuu. Kotti on hyvä paikkaaja ja mentori, mutta uusi mies pitäisi saada tilalle pikimmiten. Ei Murphyn eikä Jantusen paikka ole sentterinä. Menee vaan itseluottamus ja sitä kautta koko oma tekeminen sekaisin, kun saa korin alla 6-0 turpaan, niinkun kävi molemmissa karsintapeleissä nyt.
Onko Madsenista tai Odabasista tähän vai oisko Pöllä syytä kärrätä takaisin Eurooppaan? 4min peliaikakeskiarvolla Oklahomassa ei hirveesti taida kehittyä?
 
Viestejä
1 328
Onko Madsenista tai Odabasista tähän vai oisko Pöllä syytä kärrätä takaisin Eurooppaan? 4min peliaikakeskiarvolla Oklahomassa ei hirveesti taida kehittyä?

Pöllällä mielestäni sen verran henkilökohtaisen taidon kanssa tekemistä, että en usko hänen soveltuvan Eurooppaakaan sen paremmin. Katsotaan hänen kanssaan ihan rauhassa. Tottakai jos oikein hyvän diili ja varma peliaika olisi tarjolla, kannattaisi hänenkin miettiä ihan tosissaan.

Madsen ei ole sentteri. Ei hyökkäyspäässä eikä puolustuspäässä. Hänen kehityksestä olen myös hieman huolestunut. Seuraava siirto on hänelle uran tärkein.

Odabasi on sisäpelaaja, muuten häneen pätee kaikki mitä sanoin Madsenista. Kehitys junnaa paikoillaan.

Kottia on kehuttu, mutta kun olen seurannut hänen pelaamistaan maajoukkueessa ja korisliigassa, on legenda näyttänyt välillä suorastaan haluttomalta ja etenkin pallon menettäessä hänen kehonkielensä on ikävää katsottavaa. Hän on edelleen juuri ja juuri Susijengi-tason roolipelaaja joka saa olla aloittavassa kokoonpanossa aina ollessaan kunnossa. Tämä johtuu kuitenkin lähinnä muiden pelaajien tasosta, tai oikeastaan sen puutteesta.
 
Viestejä
2 534
.....Kottia on kehuttu, mutta kun olen seurannut hänen pelaamistaan maajoukkueessa ja korisliigassa, on legenda näyttänyt välillä suorastaan haluttomalta ja etenkin pallon menettäessä hänen kehonkielensä on ikävää katsottavaa. Hän on edelleen juuri ja juuri Susijengi-tason roolipelaaja joka saa olla aloittavassa kokoonpanossa aina ollessaan kunnossa. Tämä johtuu kuitenkin lähinnä muiden pelaajien tasosta, tai oikeastaan sen puutteesta.
Kotti ei ole yhtä hyvä kuin huippuvuosinaan.
EM2011 50lev, EM2013 47lev, EM2015 21lev, EM2017 17lev. Esimerkiksi Markkanen 34lev oli kotikisoissa paljon parempi kuin Kotti. Todennäköisesti Markkasen ja Kotin välinen tasoero kasvaa vuosi vuodelta suuremmaksi....
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
137
Miten Tomas Murphy on pärjännyt? Olisiko hänellä potentiaalia susijengiin? Olen seurannut hänen uraansa yhtä paljon, kuin koripalloliitto. Eli ei mitään hajuakaan.
Vetänyt 10p/5lv keskiarvoilla, eli erittäin mukavasti. Ainakin tilastojen valossa näyttäisi Murphyn kehityskäyrä parhaalta suomalaisista nuorista isoista, ehkä pl. Jantunen.
 
Viestejä
496
Tätä samaa on täällä jo pariinkin otteeseen ihmetelty, mutta missä maan alla on Odabasi? Syyskuun maju ikkunan jälkeen ei matsiakaan missään!
 
Viestejä
5 495
Susijengin seuraava askel taitaa olla pitkä horjahdus taaksepäin. Jos katsoo Märskyn pelaajien tarpomista jenkeissä, niin kovin kummoisia maajoukkuepelaajia ei taida olla lähivuosina luvassa.

Toistan tätä samaa kyllästymiseen saakka, mutta divari on täysin väärä sarja lupaavimmille 17-18-vuotiaille pelaajille. Kotit, Junnut, Huffit ja kumppanit pelasivat teinivuosinaan Korisliigaa (silloista SM-sarjaa) isoilla minuuteilla. Nyt nämä lupaavimmat kaverit höntsäävät divarissa tusinajenkkejä ja sekalaisia kotimaisia vastaan. Uskaltaisin vetää viime vuosien NCAA-taaperruksen pohjalta sen johtopäätöksen, että loikka 1A:sta NCAA:han on liian pitkä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös