Koripallo.com

Susiladies ja EM-karsinnat 2023

Viestejä
676
Oli siten NBA, Euroliiga tai mikä tahansa sarja NCAA:n ulkopuolella ,peli perustuu todella paljon palloskriineihin, nykyään low-postissa parkkeravia senttereitä näkee vain harvoin. Katsoin kerran Indianan kotimatsia ja enkä nähnyt varmaan yhtään skriiniä, pelaajat hyökkäsivät vuorotellen 1 vs 1, ihan pappa-korista.
MIesten korisliigassa, kun yhtä selostajaa kuuntelee, niin Espanjan palloskriin action tuntuu olevan vallitseva hyökkäysmuoto. Tai ainakin hän sitä kyllästymiseen asti toistelee jokaisessa settipelissä.

Tosiasia lienee, että suurin osa peleistä sisältää palloskriinin jossakin vaiheessa ja hyökkäyksen hyvyys riippuu sitten niistä muista liikkeistä joita tapahtuu skriinin aikana tai jälkeen. En jaksa uskoa, että tästä pelityylistä mennään taaksepäin, pikemminkin skriinipelaaminen kehittyy kehittymistään. Ei kannata jumiutua menneisyyteen, eikä lukita kantojaan siitä mikä on parasta ja mikä ei. Skriinipeli ja nimenomaan palloskriinipeli on erottamaton osa tätä päivää.

Pappakorista ei kuitenkaan kannata halveerata, sillä siellä liikkuu todella vilkkaasti sekä suut, että katseet, vaikka jalka ei niin enää nousisi.
 
Viestejä
2 534
Oli siten NBA, Euroliiga tai mikä tahansa sarja NCAA:n ulkopuolella ,peli perustuu todella paljon palloskriineihin, nykyään low-postissa parkkeravia senttereitä näkee vain harvoin. Katsoin kerran University of Indianan kotimatsia ja enkä nähnyt varmaan yhtään skriiniä, pelaajat hyökkäsivät vuorotellen 1 vs 1, ihan pappa-korista.
Tässä meillä on ehkä se suurin näkemys ero. Minun näkemykseni mukaan palloskriinissä pelataan 2vs2 ja siinä liike pysähtyy mikä on erittäin huono asia. Lähtökohtana tulisi minun mielestä olla aina 5vs5 pelaaminen, jossa koko ajan liikutaan. Pidän erityisesti ghost-/slip-skriineistä, koska niissä ei pysähdytä "sammaltumaan". Palloskriinejä valmentavat eivät ymmärrä sitä seikkaa, että he antavat palloskriineillä liikaa aikaa ja tietoa puolustajille. Tästä syystä minun mielestä palloskriinipeli on "valmentajan aivopieru".

Minun tahtotilani olisi siirtää tämä palloskriinihölmöily historiaan. Toki vaikutusmahdollisuuteni asian toteuttamiseen ovat joko vähäiset tai olemattomat. Palloskriinivalmentajat ovat niitä jotka ovat lukittuneet historiaan.
 
Viestejä
657

Vanhan ajan koripallossa palloskriini oli juurikin tämä mainitsemasi staattinen 2vs2 peli. Nykyisin siihen osallistuu tavalla toi toisella kaikki viisi pelaajaa ja tilanteesta on tullut dynaaminen hyökkäyspelimuoto.
 
Viestejä
1 168

Erittäin hyviä tarkennuksia RBP(ex)iltä ja Matadorilta. Vanha peruspalloscriini-juntta on aika kaukana siitä miten erilaiset screenitoteutukset soljuvat nykykoriksen hyökkäyspelissä. Ne ovat osa hyökkäyskokonaisuutta jossa rakennetaan erilaisia toteutus / iskumahdollisuuksia.

Espanjalaista palloskriiniäksöniä voisi kai vielä suppeasti katsoen kutsua 3vs3 peliksi mutta siinäkin kahden muun pelaajan liikkumisella päädytään viiden pelaajan muodostamaan hyökkäävään kokonaisuuteen. Ainakin toisinaan.

(Onpa muuten mukava kun pelitapaan liittyvät asiat saavat välillä jalansijaa naisten puolen keskustelussa)
 
Viestejä
3 498

Jos haluaa nähdä hyviä pallottomia screenejä, kannattaa seurata muutaman pelin ajan Warriorsin Currya. Lähes jokaisessa hyökkäyksessä Curry tekee muutaman screenin isoille (vaihto aiheuttaa missmatchin) ja sen lisäksi juoksuttaa oman miehensä muutamaan isojen asettamaan screeniin. Todella paljon pallottomia screenejä.
Pallollisessa screenissä Curry ei ole ihan niin hyvä sillä lähes aina nuo osoittautuvat enemmän stattisiksi.
 
Suomalaisista pelaajista Koskimies on erittäin hyvä skriinipelaaja. Valitettavasti Suomessa ei ymmärretä miten hyvä pelaaja hän on eikä siitä syystä Suomi saa hänestä parasta mahdollista hyötyä irti.

Asiaa ei yhtään auta, että Suomi pelaa liikaa palloskriinejä. Niissä peleissä ei "kusettamisen" jalo taito pääse riittävästi oikeuksiinsa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 534
(Onpa muuten mukava kun pelitapaan liittyvät asiat saavat välillä jalansijaa naisten puolen keskustelussa)
Pohdin tätä palloskriiniasiaa uudestaan kahdesta näkökulmasta 1) puhtaasti teoreettisesta näkökulmasta 2) tilastoanalytiikan näkökulmasta.

Teoreettinen pohdinta lähti minulla liikkeelle siitä onko palloskriinipeli ylipäätään järkevä peli esimerkiksi liikkuvuuden ja tilankäytön kannalta. Ongelmia aiheuttaa myös puolustuksen mahdollisuus ennakoida tilanteita. Palloskriinitilanteessa puolustukselle jää liian paljon aikaa sekä ennakoida että reagoida.

Koripallomuseo järjesti 8.1.2017 tilastoanalytiikan luennon ja luennoitsijana toimi Mika Honkasalo. Minua toki kiinnostaa myös pelin tämä puoli. Olin ainoa koripalloihminen, joka vaivautui paikan päälle, koska toinen yleisön jäsen oli jalkapalloihminen.

Eräs asia mitä tilastoanalytiikka laskee on ne pelaajat joiden kannattaa ottaa mahdollisimman paljon heittoja. Tuota näkökulmaa palvelee palloskriini, koska sen avulla saadaan luotua heittopaikkoja halutulle pelaajalle. Tämä toimii yhtä hyvin NBA:ssa kuin junnupeleissä pelaajaisä/pelaajaäiti valmentajalle.

Oletettavasti maajoukkueessa on laskettu, että Kuierin tulisi ottaa mahdollisimman paljon heittoja. Sitten on ehkä pohdittu miten siihen tavoitteeseen päästään. Tapahtumaketju on kenties ollut sarja vääränlaisia valintoja. Lopputulos ei ole ollut kuitenkaan paras mahdollinen.
 
Viestejä
4 028
En ole varma, mutta eikös nykyiset "hand offit" olleet aiemmin lähes aina pallo-screenejä? Että ainakin siinä suhteessa vähentyneet.
 
Viestejä
405
Eräs asia mitä tilastoanalytiikka laskee on ne pelaajat joiden kannattaa ottaa mahdollisimman paljon heittoja. Tuota näkökulmaa palvelee palloskriini, koska sen avulla saadaan luotua heittopaikkoja halutulle pelaajalle. Tämä toimii yhtä hyvin NBA:ssa kuin junnupeleissä pelaajaisä/pelaajaäiti valmentajalle.

Heittäjät heittää ja keittäjät keittää.
Ja ne harvat jotka osaavat, niin ajavat myös.
 
Viestejä
36
Eräs asia mitä tilastoanalytiikka laskee on ne pelaajat joiden kannattaa ottaa mahdollisimman paljon heittoja. Tuota näkökulmaa palvelee palloskriini, koska sen avulla saadaan luotua heittopaikkoja halutulle pelaajalle. Tämä toimii yhtä hyvin NBA:ssa kuin junnupeleissä pelaajaisä/pelaajaäiti valmentajalle.

Tiedän ettei tämä nyt kirjoituksesi pointti ollutkaan. Tai ainakaan toivottavasti ei ollut. Mutta Suomen koripalloilun puolesta toivon, ettei yksikään isä/äitivalmentaja ota palloskriiniä junnujoukkueensa pelikirjaan ennen B -juniori-ikää. Jos tuota aletaan paukuttaa jo about kymppivuotiaana, niin se on vain oikotie onneen eikä tarvitse ihmetellä miksei omia pelaajia enää peleissä näy silloin kun oikeasti aletaan pelaamaan. Ja huolestuttavampaa on se, että tätä myös tapahtuu.
 
Ehkä tässä päinvastoin on se syy, että Suomessa todella harvat tytöt/naiset hallitsevat palloskriinipelaamisen? Kun tytöt tuppaavat tekemään vain sitä mitä opetetaan. Ja jos sallitaan palloskriinin pelaamista vasta lähes aikuisena (15-16-vuotiaana), niin monelle jää opettelu puolitiehen eikä ainakaan synny reaktiot selkäytimestä. Pojissa tämä ei ole ongelma, pojat tekevät niitä juttuja mitä näkevät isompien tekevän, sanoi valmentaja mitä tahansa.
 
Tuo on ihan puhtaasti kurinpitokysymys. Mikäli palloskriinin pelaaminen on kielletty niin poikien ainoa vaihtoehto on vaihtaa seuraa. Tämä on loistava uutinen, jos pitää paikkansa, että tytöt eivät ole opetelleet "roskapeliä" nimeltään palloskriini.
 
Viestejä
278

Ilmankos Suomi ei pärjää varsinkaan naiskoriksessa , kun muut pelaavat "roskapeliä" ja me vaan seistään paikoillaan ja ihmetellään ,miksei pääsekään enää vapaasti heittämään maju-peleissä vaikka jotain Pyrintöä vastaan ehtii tähtäämään sekuntikaupalla. Kotimaisten nopeus harvoin riittää edun luomiseen pelkällä nopeudella tai pituudella kansainvälisissä peleissä.
 
Palloskriinissä hajoaa tilankäytön säännöt, koska palloskriinissä kaksi pelaajaa seisoo hetkellisesti paikoillaan lähellä toisiaan.
 
Viestejä
405
Vähän laajemminkin vierastan todella paljon sellaista ajatusta, että "kielletään" jonkin pelin osa-alueen käyttö tietyn ikäisiltä. Se nyt on ihan itsestään selvää, että 10-15 -vuotiaiden treeneissä harjoitellaan perustaitoja eikä kuunnella valmentajan loputonta monologia siitä, missä kulmassa ja milloin se palloskriini kuuluu tehdä.

Mutta ihan yhtä itsestään selvää on minun mielestäni se, että fiksut 10-15 vuotiaat pelaajat pystyvät omaksumaan ja itse kokeilemaan erittäin monipuolisesti erittäin monia juttuja niin treeneissä kuin peleissäkin, jos heille vain annetaan vapaus ja vastuu siihen (vastuu on tärkeä, jos teet tyhmän ratkaisun, niin sulla on vastuu siitä, että opit siitä). Ja autetaan aina vähän oikeaan suuntaan tarvittaessa.

Koripallossa sekä henkilökohtainen taito että pelikäsitys opitaan nuorena. Ja tärkeä osa pelikäsityksen kehittymisessä (tai kehittymättä jäämisessä) on se, että kuinka paljon harjoitus- ja pelitilanteet vaativat sitä omaa tai muutaman pelaajan yhteistä harkintaa/ratkaisua.

Jos vetää viisi vuotta vaikkapa 13-18 vuotiaana "silmät ummessa" HKVT-tutkinnon suorittaneen reilusti alle 40-sen innokkaan huippuvalmentajan suunnittelemia kuvioita prikulleen toteuttaen, niin takaan että suurin osa pelaajista on sen jälkeen suoritusrobotteja, joiden ongelmanratkaisukyvyt ovat heikkoja. Varsinkin tyttöpuolella.

Näitä joukkueita näkee niin pääkaupunkiseudulla kuin maakunnissakin, nimiä en nyt viitsi mainita, mutta tuo HKVT/ nuori ikä / tyttökoripallo on hyvä vinkki. Ei toki läheskään kaikki, mutta liian monta kuitenkin.
 
Viestejä
4
Nähdäänkö suomen naisten universiadien joukkueessa uusia kasvoja?? Itse toivoisin että nähtäisiin pelaajia jotka ovat olleet junnuna mukana maajoukkueessa, mutta eivät ole pelanneet vielä esim. maajoukkue pelejä.
 
Viestejä
1 008

Onko tuo ymmärrettävä niin, että sulkisit maajoukkuejunnut pois?
 
Viestejä
4
En välttämättä sulkisi kaikkia pois listalta mutta tällä hetkellä suomessa monia nuoria lupauksia ikä haarukassa esimerkiksi 2003-1998 joista kaikki eivät edes pelaa suomessa enää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös