Koripallo.com

Susiladyes - tulevaisuus?

Viestejä
54
Naiskoriksen suurin lupaus lähti kuin lähtikin Amerikkaan yliopistokoriksen pariin.

Toivottavasti neljää seuraavaa vuotta ei jouduta taas valittamaan, kuinka ei saada parhaita pelaajia naisten maajoukkueen mukaan. Toki vielä ensi kaudella Aarnisalo pelaa Suomessa.
Onko ensi kaudella Suomessa? Huhu kaupungilla kertoo, että voisi olla mahdollisesti siirtymässä johonkin Euroopan sarjaan vikaksi lukiovuodeksi ja tekisi opintonsa etänä loppuun. Tarkemmin en tosin osaa sanoa. Tosin, eipä hänellä HBA:ssa enää mitään järkeä olisikaan olla ainakaan oman kehittymisen kannalta. Jo viime kausi näytti kuinka koko HBA:n joukkue oli täysi riippuvainen Aarnisalosta ja Ollilaisesta. Ja nyt kun Ollilainenkin on pois….Ei riitä HBA:ssa enää taso.
 
Viestejä
1 008
Tai sitten muut nostavat tasoa...
Juuri noin, toivottavasti.

2022-2023 oli vaikea kausi kun pelaajista Aarnio, Kujala, Sandvik, Seppälä ja Taponen olivat lähteneet pois, neljä Amerikan NCAA-joukkueisiin - siinä lähti iso määrä pituutta ja osaamista. Uskotaan, että heistä ainakin osasta tulee "paluumuuttajia" eivätkä lopettaisi koripallon pelaamista niin kuin hyvin usein naisille käy. Pieni detalji: noista viidestä pelaajasta huolimatta joukkueen parhaat 2021-2022 pisteissä-syötöissä-levypalloissa olivat Aarnisalo ja Ollilainen.

Täm ä tosin menee vähän otsikon ohi - sori siitä

HBA käy nyt läpi uudistumisprosessia etenkin jos/kun Aarnisalo ja Ollilainen jättävät joukkueen. Joukkueessa on potentiaalisia pelaajia, mm. Syla, Hellsten, Ulander ja muutamia hyviä tulokkaita, joista ajan myötä kasvanee kelpo pelureita. Mutta noinhan siinä aina urheilukoulun joukkueessa käy ja pitääkin käydä. Samanlaista vaihtuvuutta näkee Amerikan yliopistojoukkueissakin, toisin siellä potentiaalia pelaajia kyllä riittää.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 826
Milloin ensimmäiset leiritykset ja pelit uuden valmennusjohdon kera? Ois aika kiva juttu jos em-kisoihin valmistautuvia maita vastaan pääsisi pelaamaan, mutta kisat jo 15.6 joten ehtiikö?
 
Viestejä
726
Edelleenkin nuorten turnauksissa joukkueiden tuloksellinen parantuminen ei tarkoita naisten kansainvälisellä tasolla oikein mitään myöhemminkään. Tuulettamisen aihe olisi turnauksen all star pelaaja. Taktisesti joukkuepelaamisella voi voittaa joukkueen jossa esim 1 todella lahjakas yksilö. Aikuisten tasolla se todellinen voittaja on kuitenkin se jolla on se yksilö.

Karsintalohkoissa tulee joka tapauksessa ykköskorista maa samaan lohkoon, aivan turha puhua mistään epäonnesta kun se on kaikille sama. Ei suomi ole ollut lähelläkään kisapaikkaa, vaan muille pisteautomaatti.

Kun aina yritetään väkisin löytää pelkästään positiivista ja katse on tulevaisuudessa mantraa käytetään niin todellisuudessa halutaan väistää ikävien tosiasioiden kohtaaminen.
 
Viestejä
657

Se on tismalleen näin.

Yksi karsintaottelu voitettu Salmisen aikana 22:sta ja silti artikkelissa jaetaan vuolaasti kehuja kuten yllä todettiin, niin on aivan käsittämätöntä. Selityksiä tuttuun tyyliin haetaan taas kaikkialta muualta paitsi omasta tekemisestä.
 
No niin, kertokaapa nyt palstasedät missä on tehty väärin, muutenkin kuin vain todeta että Salminen on paska.
Kertokaa mitä teidän mielestä olisi pitänyt tehdä toisin tai jättää tekemättä. Älkää nyt piilottako erinomaisuuttanne.
Ratkaisuja tänne vaan, tosin en pidätä hengitystä.
 
Viestejä
278

Missään muualla ei aikuisten joukkueissa pelaa kun korkeintaan yksi alaikäinen huippuyksilö , ja joukkueen rungon muodostavat kokoneet 23-30 -vuotiaat ammattilaispelaajat. Salminen valitsi aina mieluummin HBA-laisia , koska "katsomme tulevaisuuteen...",jota ei koskaan tullut eikä tule. Samoin taktinen osaamien ja peluutus olivat aivan minityttö-tasoa.
 
Entä jos niitä kaipaamiasi 23-30 vuotiaita ammattilaispelaajia ei oikein ole tai ovat kieltäytyneet maajoukkuepeleistä kun niihin pitäisi käyttää kesäaika leiritykseen.
Mikä Salmisen taktisessa peluutuksessa on mennyt pieleen ja miten tai millä keinoin se olisi korvattavissa.
Susileirityksessä 2023 Kanerva, Lemmilä, Viita eivät ole nyt HBAssa, miten heidät on sinne valittu. LIstalla voivat olla ai ai paha taustainen HBA - Aarnio ja HBA vai Honka taustainen Sandvik. Entä Aarnisalo, pitäisi raakata pois HBA-taustan vuoksi vai saisiko olla listallasi kun on Honka-tausta?
 
M.O.T, jos maalla ei ole 23-30-vuotiaita kokoneita mammatilaispelaajia ,osaa ei ole huolittu osa on ajettu pois, niin ollaan peränpitäjiä vuodesta toiseen. Toivottavati uusi valmentaj omaa vähän paremmat diplomaattiset taidot suhteessa ammattilaispelaajiin, kun ei niitä ei jonoksi asti ole.
 
Tiedätkö nyt varmasti että ei ole varmasti huolittu, itse tiedän usean kieltäytyneen juuri tuon ajankäytön kannalta kun "ei Suomi kuitenkaan pärjää". Aika huono asenne, toiset jaksaa sitten kuitenkin tahkota vaikka menestystä ei ole tullutkaan.

Salminen on aika kulmikas persoona mutta aika harvalta pelaajalta tai toisen korvan kautta olen kuullut kovaa kritiikkiä hänestä

Siinä olen samaa mieltä että Suomen näin vähäisestä pelaajakaartista pitää saada parhaat pelaamaan.
 
Varmaa tietoa vuosien varrelta.
 
Viestejä
902
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 826
Naiset nyt kerääntyneet yhteen, ja open gym treenit lähteneet käyntiin. Virallisia otteluita naisille ei ilmeisesti ole luvassa? Miksi näin?
 
Viestejä
1 826
No kyllähän sitä nyt pitäisi niitä matseja haalia että kehitytään. Onhan tuossa tietty tulossa universiadit, mutta silti voisi varsinaisella Naisten joukkueella pelejäkin pelata, sentään karsinnat taas luvassa alkutalvesta, joskus marraskuussa. Ja ei mitään Latvian tasoisia vastustajia vaan parempia. U18 yllätti ja lähtevät Serbiaan pelaamaan pari matsia
 
Viestejä
1 826
 
Viestejä
1 008
Nyt treeneissä esiintyneistä nuorista NCAA-pelureista (Aarnio South Florida, Sara Bedeji Florida State, Ollilainen Wyomig , Sandvik Indiana, Seppälä Siena, Taponen Akron ja Aarnisalo Euroopassa) voi olla vaikea päästä syksyn mj-peleihin, etenkin ovat oman joukkueensa avainpelaajia, kuten Seppälä Sienessa.
Harmi, ei meillä näitä mj-pelaajia liiaksi ole.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös