Koripallo.com

Tampereen Pyrintö 2022-2023

Viestejä
6 444
Jännä tuo Pyrban tiedotteen ajankohta. Illalla klo 22 maissa.

Pistiköhän Peltokangas pillit (pallot) pussiin? Olisi varmasti ollut vielä paukkuja liigatasolle.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 453
 
Viestejä
1 503
Pyrintö - Rapla 69-86. Statseja ei ole taidettu missään julkaista. Pre seasonin ensimmäisestä pelistä ei liikaa pidä tehdä johtopäätöksiä. Peli oli vielä paikoin kovin sekavaa, kuten tähän aikaan tyypillistä on. Siltikin on pakko sanoa, että kukaan näistä neljästä jenkki rookiesta ei varsinaisesti tehnyt suurta vaikutusta ekassa pelissään. Periaatteessa käytettävissä on iso ja liikkuva viisikko. Jennigs ja Lawrence ovat kovasti samankaltaisia kuikeloita, joilta puuttuu heitto kuten ncaa-statseista oli jo pääteltävissä. Viimeistely ei muutenkaan ollut priimaa. Thorpesta jäi parhaiten mieleen erittäin hitaat hyökkäykseen lähdöt sekä menetysten jälkeinen löntystely puolustuspäähän. Brooks melko näkymätön. Sopanen kierrätti laajaa rotaatiota. Nokialla käväissyt Prokopenko oli myös rosterissa, vaikka tällä tasolla ei annettavaa ole. Tai no: kaksi EU-virhettä ja ulos. Lienee divarissa käytettävissä. Salon turnauksessa ensi viikolla on edessä kaksi peliä. Sen jälkeen varmaan ollaan hivenen viisaampia.
 
Viestejä
5 495
Tilastot löytyy twitteristä. Nämä jenkulat eivät kauaa Pyynikillä palloile, ellei Pyrintö ole valmis putoamiskamppailuun. Vähintään yhtä ikesmithiä tää jengi huutaa.
 
Viestejä
6
Pyrintö - Rapla 69-86. Statseja ei ole taidettu missään julkaista. Pre seasonin ensimmäisestä pelistä ei liikaa pidä tehdä johtopäätöksiä. Peli oli vielä paikoin kovin sekavaa, kuten tähän aikaan tyypillistä on. Siltikin on pakko sanoa, että kukaan näistä neljästä jenkki rookiesta ei varsinaisesti tehnyt suurta vaikutusta ekassa pelissään. Periaatteessa käytettävissä on iso ja liikkuva viisikko. Jennigs ja Lawrence ovat kovasti samankaltaisia kuikeloita, joilta puuttuu heitto kuten ncaa-statseista oli jo pääteltävissä. Viimeistely ei muutenkaan ollut priimaa. Thorpesta jäi parhaiten mieleen erittäin hitaat hyökkäykseen lähdöt sekä menetysten jälkeinen löntystely puolustuspäähän. Brooks melko näkymätön. Sopanen kierrätti laajaa rotaatiota. Nokialla käväissyt Prokopenko oli myös rosterissa, vaikka tällä tasolla ei annettavaa ole. Tai no: kaksi EU-virhettä ja ulos. Lienee divarissa käytettävissä. Salon turnauksessa ensi viikolla on edessä kaksi peliä. Sen jälkeen varmaan ollaan hivenen viisaampia.
miltä kotimaalaisten pelaaminen näytti?
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 453
 
Viestejä
577
Veikkaus: Pyrintö yritti saada Palmin rosteriinsa. Nyt kun se ei onnistunut, takataskussa on valuuttaa vaihtaa muuta noista nuorista jenkeistä hieman paremmin scoraaviin yksilöihin. Loka-marraskuussa?
Kohtuullisen hyvä veikkaus, tosin Pyrintö toimi jopa nopeammin kuin osasit veikata.
 
Viestejä
1 352
Tämä oli arvattavissa jo pidempään kun oli löytänyt tyttö ystävän Tampereelta
 
Viestejä
6 444
309592886_623493189277947_7435097090918434136_n.jpg
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös