Koripallo.com

Tampereen Pyrintö 2022-2023

Viestejä
84
Mielestäni Pyrinnössä on tällä hetkellä juuri Gonzalvezin tai jonkun muun vastaavan kokeneen ja luonnollisen johtajan mentävä aukko. Nyt näillä nuorilla vahvistuksilla lähtee välillä laukalle, ja kentällä ei ole ketään, joka saisi tämän laukan kahlittua järkeväksi tekemiseksi. Vahvistuksista vain Smithillä on jo jotain kokemusta, mutta hänkään ei oikein ole sellainen persoona, joka olisi luonnollinen johtaja kentällä. Valmentaja voi kyllä huudella kentän laidalta vaikka kuinka, mutta se on aivan eri asia ohjata peliä kentällä omalla esimerkillä. Pyrintö olisi korkeammalla sarjataulukossa, jos se pystyisi pelaamaan omilla vahvuuksilla suurin piirtein koko 40min. Näin ei ole vielä tapahtunut ja mustat hetket ovat olleet aivan liian pitkiä.
 
Viestejä
246
Turhan paljon Pyrintö saa täällä negaa. Ja varsinki Pihlajamäki. Muistetaan, että on vielä nuori ja kehittyvä.
Henkinen puoli kuntoon, niin tulee varmasti seuraavan parin kauden aikana nousemaan 12/4/4 statsit vetäväksi kaveriksi.
Osku on edelleenkin yksi liigan parhaista heittäjistä ja tällä kaudella 35 selkeä parannus edelliseen kauteen. Pari heittoa per peli voisi ottaa enemmän.
Posia myös siitä, että omalle kasvatille, Pitkäselle, on saatu peliaikaa ja onnistumisia.

Itse haastaisin käsitystä siitä, että pitääkö aina olla 4 jenkkiä. Kummalla saadaan enemmän etua, kombolla 1 hyvä, 1 ok ja 2 huonoa vai 2 hyvää ja 1 ok?
 
Viestejä
48
Onpas hiljaista Pyrinnön ketjussa. Ilmeisesti kannattajat ovat syliin tipahtaneiden mestaruuksien jälkeen kyllä kaikonneet aika tehokkaasti. Jotain tarttis tehrä, mutta mitä?
 
Viestejä
981
Pyrinnössä tuhansia jäseniä ja katsojia 400-500 per peli. Tarttis myydä tai jotain
 
Viestejä
262
Onpas hiljaista Pyrinnön ketjussa. Ilmeisesti kannattajat ovat syliin tipahtaneiden mestaruuksien jälkeen kyllä kaikonneet aika tehokkaasti. Jotain tarttis tehrä, mutta mitä?

Mitä tarttis tehdä? Palstallahan huudeltiin ennen kauden alkua Pyrinnön putoamista, mutta niin vaan Klidendahlin playoff-juna puksuttaa taas kerran.
 
Viestejä
246
Ehkä kauden alussa en tätä olisi sanonut, mutta Pihlajamäki on tällä hetkellä yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista.
Pitää koko joukkueen ja valmennuksen varpaillaan, niin hyvässä kuin pahassa.
On joukkueen yksi harvoista kahden suunnan pelaajista. Väriläiskä, persoona ja pieni agitaattori.
Tällä hetkellä liigassa ei ole liikaa kotimaisia pelaajia, jotka herättää tunteita niin puolesta kuin vastaan.

Vilpas pelissä kotimainen osasto jäi aika pimentoon (lukuunottamatta Panua).

Yllättävää on se, että yhtääkään jenkkiä ei ole vielä vaihdettu. Toisaalta hinta-laatusuhde voi olla kaikissa kohdillaan.
 
Viestejä
18
Lokit oikein hyvä tänään.
Pyrintö tällä kertaa kaikkea muuta.
Jos yritetään päästä Pyynikillä taas yli 500 katsojan lukemiin, niin kovasti täytyy staffin ja pelaajien töitä tehdä. Ainakin heittotreenejä…
Rahaa tuskin ”vahvistusten” vaihtoon löytyy.
 
Viestejä
36
No ei tuo pelleily millään heittotreenillä korjaannu. Ei mitään tolkkua jenkkien soolopalloilussa. Ainoa jotain osaavakin eli Smith pelaa vain tilastorivejään kuntoon, eikä syötöt niille riveille ilmeisesti mahdu. Aivan kamalaa katsottavaa.

Ja siis ongelma ei ole ainoastaan pelaajat, vaan voisi siellä valmennuksessakin jotain yrittää.
 
Viestejä
6 444
Jahas, Daytone Jennings ei palaa Treelle joulun jälkeen.

Lähde: Pyrba IG
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 452
 
Viestejä
1 503
Sellaista sitten. Puutteistaan huolimatta Jennigs oli rookiejenkeistä selvästi paras. Lawrence ja Thorpe eivät ole kummoista pelaajia. Ilmeisesti Jennigs saanut jostain paremman tarjouksen. Näillä eväillä ei ylempi jatkosarja ole realismia, pudotuspelitkin ovat tiukassa jos lisämuutoksia ei nähdä.
 
Viestejä
626
Lawrence ja Jennings ovat aika samanlaisia pelaajia. Ja Thorpe ollut heitä tehokkaampi. Lawrence on hyvä (Jenningsiä parempi) puolustuspäässä ja hyökkäyslevareissa, mikä voisi selittää Jenningsin lähdön ja kokeillaan jotain uutta. Voi toki olla myös tarjous muualle.
 
Viestejä
480
Damon ja Sopanen kaivavat verkostoillaan paremmin joukkueen tarpeeseen sopivan kaverin. Jopa Ike Smithiä paremman kaverin kokonaisuuden kannalta. Sitten aletaan pelaamaan playoffsia.
 
Viestejä
1 503
Kirjoitetaan nyt vielä hieman laajemminkin Pyrsän syyskaudesta, kun vaihtoviikot aloitettiin a: liian myöhään ja b: väärästä jenkistä.

Sopasen mukaan tavoite tälle kaudelle oli "pelata voittavaa koripalloa". Sitä lähdettiin siis hakemaan tutulla suomalaisrungolla, kolmella rookiejenkillä ja viime kauden pelastaneella Ike Smithillä. Kun runkosarjaa on pelaamatta seitsemän peliä on tilanne 7/8. Ei siis erityisen voittavaa tai ylempään jatkosarjaan vievää peliä, mutta paremmin kuin monet odottivat. Paikallislehden toimittajakin hyrisi joulukuussa tyytyväisyyttään Pyrinnön "hyvälle" alkukaudelle. Sijoitus on kuitenkin selvästi alemman jatkosarjan puolella, joten odotukset ovat menneet tosi matalalle.

Suomalaisilta on saatu suunnilleen se mitä oli odotettavissa. Pihlajamäen minuutit ovat huomattavasti nousseet. Samoin on noussut kolmosprossa ja myös pistekeskiarvo roimasti. Eteenpäin on siis menty hyvin. Vielä kun hän saisi vähennettyä sitä pakottamista ja huonojen hyökkäyspään ratkaisujen ottamista.

Jenkeistä silmiinpistävää on ollut kaukoheittotaidon puute. Kukaan ei osaa heittää hyvällä tasolla. Thorpe ja Smith muodostavat heikosti heittävän takakentän, mutta eivät viime aikoina ole juuri samaan aikaan pelanneet, kun Thorpe on aloittanut vaihdosta. Raskasjalkainen Thorpe hakee mielellään syöttöä pelikaverille, mutta go to-liike on lopultakin heitto omasta kuljetuksesta korirautaan.
Smithin tulo muuten varmistui lopulta kovin myöhään. Mielenkiintoista olisi tietää mikä oli Sopasen ajatus ja varasuunnitelma sitten jos Smith ei olisi tullutkaan. Lähteä kauteen neljällä rookiejenkillä? Huh.

Ike Smith on ollut tälläkin kaudella Pyrinnön pisterohmu. Uutena on tullut paikka avausviisikkoon ja kauden edetessä myös pointin vastuuta on sysätty Smithille. Varmaankin ajatuksena on ollut kehittää Smithin pelintekopuolta tulevaa ajatellen, mutta ei tuo nyt kovin erikoisesti ole sujunut. Syöttömäärät ovat kyllä selvästi viime vuodesta parantuneet. Mutu-tuntumalla osa Smithin leipäliikkeistä (mm. floaterit) ovat viime kautta enemmän kolisseet vain raudoissa.

Lawrencen olisin luullut olevan ensimmäinen lähtijä. Harvoin on Pyrinnössä katseltu noin pitkään noin heikoilla hyökkäyspään taidoilla varustettua jenkkiä. Osuu vain vapaista donkeista ja put backeista. Itse ei käytännössä pysty luomaan mitään mistään. Joo, osaa puolustuksessa jotain, mutta jää silti kevyeksi voimakkaampia post-pelaajia vastaan. Kaukana ollaan vaikkapa Brady Skeensin tasosta. Eikä Pyrsällä pitäisi olla tällä rosterilla käyttöä noin kapean roolin jenkkiin.

Toisin kuin Lawrence, Jennings pystyi luomaan itse postista, varsinkin jos pääsee pyörähtämään vasemmalle. Hän osaa myös edes joskus syöttää palloa sieltä ulos. Jennings on osunut kaaren takaa 14 kertaa, Lawrence kokonaista 2 (!) kertaa, mutta kummankaan prosentit eivät päätä huimaa.

Jenningsin tilalle ei voi enää ottaa Lawrencen tapaista roolipelaajaa. Mieluiten vielä Thorpekin luiskaan ja tilalle parempi edunluoja ja skoraava heittotaitoinen takamies Smithin pariksi takakentälle. Näin tuskin kuitenkaan käy.

Runkosarjassa kohdataan vielä Korihait ja Karhu kaksi kertaa. Ukilaisia vastaan P ei suuri suosikki ole ja Karhulta saadaan vain karu käsittely. Lahti on vahvistamassa joukkuettaan. Pudotuspelit on tietenkin vielä mahdollista saavuttaa, mutta jos Pyrinnön joululahja ei ole sieltä parhaasta päästä, niin eiköhän se sijoitus löydy lopulta sijoilta 9-11.

Yleisömäärät ovat vuoden edetessä käyneet kovin pieniksi. Samoin esimerkiksi Aamulehden kiinnostus. Pari kertaa Pyrinnön peli on jäänyt kokoaan ilman pienintäkään raporttia, ja toisella kertaa edes tulos ei mahtunut lehteen. Samana päivänä oli kuitenkin jaksettu kirjoittaa perinteiset ottelurapsat kaikista lähiseudun pikkupaikkojen lentopallojoukkueiden (Orivedeltä, Kangasalta ja Sastamalasta) peleistä. Voi olla, että loppukauden ajan Pyynikillä nähdään erittäin karuja yleisölukemia.
 
Viestejä
3 016
Sitähän ei ole yleisurheiluseuran koripallojaosto koskaan ymmärtänyt, että viihdetapahtumaa pitäisi yrittää järjestää. Kilpailu ihmisten vapaa-ajan viettotavoista on kovaa ja jos ei huvita oikein mihinkään panostaa edes vähää alusta, niin tässä on tulos. Ei minuakaan kiinnosta edes vähää lähteä katsomaan B-luokan koripalloa hajuttomaan ja mauttomaan ottelutapahtumaan ikivanhaan liikuntasaliin. Kyllä siellä tällä menolla on ihan kohta pelkästään punaverkkarit päällä kulkevat katsomossa.
 
Viestejä
1 134
Sitähän ei ole yleisurheiluseuran koripallojaosto koskaan ymmärtänyt, että viihdetapahtumaa pitäisi yrittää järjestää. Kilpailu ihmisten vapaa-ajan viettotavoista on kovaa ja jos ei huvita oikein mihinkään panostaa edes vähää alusta, niin tässä on tulos. Ei minuakaan kiinnosta edes vähää lähteä katsomaan B-luokan koripalloa hajuttomaan ja mauttomaan ottelutapahtumaan ikivanhaan liikuntasaliin. Kyllä siellä tällä menolla on ihan kohta pelkästään punaverkkarit päällä kulkevat katsomossa.
Heti pieni asiavirhe…yleisurheilu on siinä missä koripallokin yleisseura Pyrinnön jaos.
Joten tuskin yleisurheilulla on mitään syytä panostaa koripalloon.

Mitä saliin tulee niin Pyynikin palloiluhalli on ehkä vanha mutta perinteitä huokuva sali.

Mitä tuleee taas koripallon tasoon niin se on nyt Suomessa on tällä hetkellä tämä…jos parempi tasoista koripalloa halut katsoa niin sinun pitää varmaan hakeutua joko suuren veden tuolle puolen tai Eurooppaan niin saaat nauttia a tason koripallosta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös