Koripallo.com

Tytöt – Pidetään pallo!

Viestejä
1 164
Nyt elokuvateattereissa




Hyvä juttu, tilaajille. Hesarin sivuilla tyrkytetään ilmaisia kokeilujaksoja (ainakin minulle), kannattaa nyt sitten kokeilla.
 
Viestejä
1 164
Aihetta hipaisten.

Viime viikkoina on käyty jonkin verran keskustelua tyttöjen ja poikien liikuntatunneista koulussa. Käsittääkseni aihe nousi pintaan Helsingin Sanomissa julkaistusta lukiolaistytön mielipidekirjoituksesta, jossa hän vaati kouluun yhteisiä liikuntatunteja.

Alakoulun ensimmäisillä luokilla tytöt ja pojat ovat vielä yhdessä ryhmässä jumppatunneilla, mutta hieman koulusta riippuen heidät jaetaan nopeasti omiin ryhmiinsä.

Opetussuunnitelman mukaan 5. – 9. luokkien ”Liikunnanopetuksessa tulee ottaa huomioon tässä kehitysvaiheessa korostuvat sukupuolten erilaiset tarpeet sekä oppilaiden kasvun ja kehityksen erot”. Erilaisista tarpeista ei kerrota opetussuunnitelmassa sen enempää.

Onko oikeasti olemassa jokin peruste sille, että tyttöjen ja poikien liikuntatunnit kannattaa järjestää erillisissä ryhmissä?

Moni kai ehdottaa perusteeksi sukupuolten erilaisia liikuntamieltymyksiä.

Niihin ei ainakaan kannata vedota. Kaikki pojat eivät todellakaan pidä jalkapallosta ja jääkiekosta eivätkä kaikki tytöt voimistelusta tai taitoluistelusta.

Muistan omalta ala-asteajaltani tilanteen, jossa luokka oli jaettu tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, mutta tunnit järjestettiin samassa jumppasalissa. Pojat pelasivat koripalloa – ja me tytöt kävelimme ympyrää opettajan kehärummun tahdissa nilkkojamme ojennellen. Kaunis kävely kiinnosti minua paljon, paljon vähemmän kuin vauhdikkaat joukkuelajit. Toisaalta moni poika (ja tyttö) kavahti palloilulajeja: taklaamiset ja valinnat joukkueisiin ovat jääneet useille ikäviksi muistoiksi kouluajalta.

Moni tyttö harrastaa jalkapalloa tai salibandya ja viihtyy varsin hyvin poikien kanssa kentällä. Moni poika arvostaisi nopeatempoisia palloilulajeja rauhallisempaa lähestymistapaa liikuntaan. Jooga tekisi hyvää tulevien istumatyöläisten hartioille – sukupuolesta riippumatta.

Monipuolinen liikunta sopii kaikille. Lasten kiinnostus eri lajeihin ei liity sukupuoleen – paitsi ehkä sen osalta, mitä lajeja meille tyrkytetään ”sukupuolellemme sopivina lajeina”. On harmi, jos sopiva laji jää löytymättä sukupuolileimojen takia.

Ovatko erotteluun sitten syynä fyysiset erot? Yläasteelle saakka esimerkiksi pituuserot ovat kovin mitättömiä. Tytöillä kasvupyrähdys alkaa aiemmin kuin pojilla, ja siksi tytöt eivät ainakaan koossa häviä pojille.

Omat liikuntaharrastukset näkyvät ehkä kaikkein eniten siinä, kuinka lapsi pärjää liikuntatunneilla. Pituushyppyä harrastava tyttö päihittää luokan pojat.

Ja entä sitten, jos tytöt ovat keskimäärin hitaampia kuin pojat? Ihmisten erilaisuuteen tottuminen, toisten kannustaminen, reilu kilpailu ja liikunnallinen elämäntapa ilman tulosten tuijottamista ovat hyviä oppeja elämää varten.

Kun kyselin asiasta Facebookissa, joku perusteli erillisyyttä sillä, että alkava murrosikä altistaa erityisesti tytöt kiusaamiselle liikuntatunneilla. Kasvavat rinnat herättävät ikävää kommentointia.

Muuttuva keho nolottaa helposti molempien sukupuolien edustajia. Lääkkeeksi nolouteen, hämmennykseen ja kiusaamiseen ei varmastikaan sovi eristäminen. Parempia olisivat tottuminen, kiusaamiseen puuttuminen ja keskustelu. Mikä olisi luontevampi tapa tottua sukupuolten ja kehonmuotojen moninaisuuteen kuin liikkuminen yhdessä?

Kuinka opetushallitus sitten perustelee erillisiä liikuntatunteja? Iltalehti kysyi asiasta opetusneuvos Matti Pietilältä. Pietilä vastasi, että ”turvallisuusriskit on otettava huomioon”, ja kuvaili, ”kuinka esimerkiksi poikien jalkapallo-ottelu voi olla hyvin raisu ja riskit mahdollisesti mukana pelaavien harjaantumattomien tyttöjen osalta voivat nousta”.

Kuulostaa kovin saudiarabialaiselta minun korviini.
 
Viestejä
2 072
Valmennan itse junioreita ja tässä elokuvassa näytettiin miten pelaajat harjoittelivat ja miten heitä valmennettiin. Henkistä valmennusta näytettiin paljon esim. elekieltä ja uskaltamista sekä itsensä voittamista. Myös fyysinen ja lajiharjoittelu oli vahvasti esillä.

Joukkuetta valmensi hyvin pitkän valmennusuran tehnyt valmentaja. Jossain artikkelissa joku ihmetteli miksi pelaajat kestivät valmentajan metodeja. Syy tähän liittyi pelaajien uskoon, että heidän valmentaja tietää mistä hän puhuu ja mitä hän opettaa. Pelaajilla oli siis luottamus valmentajan osaamiseen.

Minua kiinnosti eniten henkisen valmennuksen puolelta valmentajan harjoittama motivointi. Hänellä oli aina asettaa pelaajille tavoitteita, jotka olivat pelaajien mielestä tavoittelemisen arvoisia.

Valmentaja saavutti joukkueelleen asettamansa tavoitteet. Elokuvassa oli vahvasti esillä se valmentamisen varjopuoli. Valmentajaa puukotettiin selkään liitoon, seuran ja vanhempien taholta.

Suosittelen vahvasti tätä elokuvaa! Katsojat ovat luultavasti ainakin jossain asioissa elokuvan valmentajan kanssa erimieltä, koska niin olin minäkin. Valmentaja kertoi, että hänelle ei ole tärkeää tuleeko pelaajista hyviä koripalloilijoita vaan heille pitäisi kehittyä luja luonne. Minun mielestä tärkeintä olisi, että valmentamani pelaajat oppisivat pelaamaan koripalloa .....
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
9 086
Katsoin tämän mielenkiinnolla. Valmentaminen ei niinkään kiinnostanut tässä, mutta moni muu aspekti.

Ensimmäisenä tietenkin näkyvin osa eli tämä valmentaja. Kasvattajana koin toisaalta iloa näiden tyttöjen puolesta, koska vaikutti ilmiselvältä heidän hyötyneen niin pelaajina kuin ihmisinä tästä projektista. Luottamus toimi molemmin puolin, eikä mikään varsinaisesti tuntunut selkeästi väärältä tässä. Jäin kuitenkin miettimään, että tämä oli vahvasti yksilöllinen tapaus eikä tämänkaltainen toiminta välttämättä toimisi 9/10 valmentaja+joukkue tapauksista, vaan päinvastoin tuloksena voisi olla jotain aivan muuta. En siis lähtisi ehdoin tahdoin innostumaan tämmöisestä ehdottomasta tavasta kasvattaa ja valmentaa, mutta en myöskään tyrmäisi tarjolla olevaa mahdollisuutta.

Ja eihän tästäkään tiedetä lopputulosta vasta kuin vuosien päästä. Ovatko seuraukset olleet pitkässä juoksussa myönteisiä kaikille vai onko joillekin herkistä mielistä tapahtunut jotain psyykettä haavoittavaa? Huoltajana kokisin varmaan tämän high risk - high reward tyylisenä tilanteena oman jälkikasvuni osalta ja aika tiukassa paikassa olisin punnitsemassa potentiaalista hyötyä tai haittaa oman lapseni kehityksen kannalta. Tässä dokkarissahan yksi isistä oli todella epätoivoinen suhteessa lapsiinsa ja suorastaan takertui valmentajan tarjoamaan apuun tyttöjensä osalta. Hänelle varmasti win-win tilanne.

Eli siinä mielessä en yleistäisi tätä minnekään muualle jonain menestyskonseptina. Tässä tapauksessa mahdollisesti toimii.

Toinen juttu sitten tämä sukupuolten välinen tasa-arvo. Herkisti kyllä katsoa miten epäreilusti näitä tyttöjä kohdeltiin, eikä heille annettu parasta mahdollisuutta kehittyä valitsemassaan lajissa. Tai epäreiluus on toki suhteellista. Maailmassa on varmasti paljon suurempiakin epäkohtia kuin se saavatko islantilaiset tytöt pelata islantilaisia poikia vastaan vai eivät. Mutta periaatteen tasolla vääryydeltä tuo päätös tuntui, varsinkin perusteluiden ollessa poikien herkän itsetunnon. Maailman ei pitäisi olla sellainen paikka, jossa sukupuoli määrittää sen miltä häviäminen tai voittaminen tuntuu. Ehdottomasti tasapäinen ja molempia osapuolia hyödyttävä kilpailu pitäisi olla se juttu, sukupuolesta riippumatta. Ei tietenkään poikiakaan pidä susille heittää mikäli eivät pärjää eli siinä mielessä suojeltava, mutta kilpailullisten vaatimusten täyttyessä ei tytöille häviämisessä pidä olla mitään hävettävää. Ja mitä se sitten kertoo yhteiskunnasta, jos sinne peleille sillä ajatuksella (tytöille häviäminen on kauheinta kaikista) tullaan poikien toimesta? Tämä jos mikä ei saisi urheilumaailmassa olla vallitseva normi.

Tuosta päädyin sitten pähkäilemään omaa arvomaailmaani. Kokemuksia tyttöjen ja naisten kanssa urheilemisesta on puolin ja toisin. Parempia ja huonompia. Jostain syystä matkan varrella on "sattunut ja tapahtunut" tasaisin väliajoin. Syytän tästä ensisijaisesti omaa, ajoittain aika mustavalkoista luonnettani, jonka takia minun on hankalaa suhtautua pelikentillä ihmisiin eri tavalla heidän taidoistaan tai sukupuolestaan riippumatta. Monet muut ovat paljon parempia sosiaalisesti sovittamaan omaa tekemistään kanssapelaajiin nähden. Osa taitavasti, osa miehistä ehkä hieman sovinistisesti ja ylimielisesti mitä naisiin tulee. Itse olen pitänyt naisten arvioimista etukäteen hankalampana kuin miesten. Mikä on taitotaso, mikä on mentaliteetti, minkälaista pelaamista kestää ja useammin kuin itse naispelaajan tekeminen niin mikä on muiden miespelaajien suhtautuminen tilanteeseen? Haluan henkilökohtaisesti käyttäytyä ja vaatia toisilta pelikentillä samat asiat sukupuolesta riippumatta, mutta naisten kanssa syystä tai toisesta se ei ole aina toiminut. Ja kovin palaute on tullut miehiltä, jotka lupaa kysymättä loukkaantuvat naisen puolesta...

Kokemuksistani johtuen olen aika varautunut etukäteen mikäli naisia on peleillä, mutta varsinkin viime vuosina nämä kohtaamiset ovat olleet voittopuoleisesti myönteisiä. Ihan viime kesänäkin parhaat 1v1 scrimmaget saatiin aikaiseksi porukalla, johon pyysin mukaan sivummalla itsekseen reenanneen junioritytön.

Miten tätä omaa asennetta olisi sitten voinut harjoittaa paremmaksi niin ettei näitä harmillisia kokemuksia olisi tullut niin paljon? Oma pimeä kulmani tässä asiassa oli funtsinnan pohjilta jo lapsena. Meidän pihapeleissä tai välituntiväännöissä ei tyttöjä nähty. Heillä ei taso tai kiinnostus riittänyt kenelläkään. Se oli fakta siellä ja siinä ympäristössä. Nyt olen nähnyt lukemattomia välitunti- ja pihapelejä, joissa tytöt ovat pärjänneet mukana siinä missä pojatkin. Eikä siinä ole mitään ongelmaa, niin kauan kuin tyttöjen taso ja henkinen kantti hommaan riittää (toinen keskustelun aihe on sitten se, ovatko koulun välituntipelit laisinkaan oikea paikka kovatasoiselle väännölle sukupuolesta riippumatta). Tuota kokemusta olisin kaivannut itselleni useammin ja aiemmin omassa elämässäni, jotta myöhemmin suhtautuminen naisten kanssa pelaamiseen olisi ollut ryyditetty myönteisemmillä muistijäljillä vastoinkäymisten sijaan.

Omaksi puolustuksekseni sanoisin kuitenkin sen, että olen AINA antanut ensisijaisesti pelillisen tason määrittää suhtautumiseni kanssapelaajaan. Silti kehittämistä tuossa vielä on ennakkoluulojen osalta. Sen sijaan, että huolestuu mahdollisista ongelmista pitäisi nähdä selkeämmin tilanteen tarjoamat mahdollisuudet.

Mutta jooh... Sellaisia pohdintoja. Hyvä dokumentti oli.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 072
Koripallovalmentaja Frank Martin sanoi, että vanhempana hän odottaa valmentajan 1) kunniottavan pelaajiaan 2) pitävän kuria ja valmistavan pelaajan elämää varten.

Elokuvassa eräs vanhempi antoi palautetta, että valmentaja puhui pelaajilleen epäkunnioittavasti. Hän antoi valmentajalle mahdollisuuden muuttaa käyttäytymistään. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten tämä vanhempi otti lapsensa pois siitä joukkueesta. Pelaajat alkavat tavallisesti kopioimaan ainakin joltain osin valmentajan käytöstä. Elokuvassa pelaajat omaksuivat huonon käyttäytymismallin.

Valmentaja ei ainoastaan käyttäytynyt törkeästi pelaajiaan kohtaan vaan hän myös kovisteli vanhempia. Hän valmensi siis sekä pelaajia että vanhempia. Pelaajien vanhemmilla oli suuria vaikeuksia saada pelaajia lähtemään treeneihin. Sanonta kuuluu "metsä vastaa kuten sinne huutaa". Vanhempien kosto oli lopulta suloinen....
 
Viestejä
9 086
Jep.

En tykkää ajatuksesta, jonka mukaan harrastustoiminnan pitäisi aina ja kaikkialla olla inklusiivista - jokainen olisi otettava mukaan ja toiminta toteutettava sen mukaisesti. Se tappaa vastuuhenkilön, tässä tapauksessa valmentajan, mahdollisuudet toteuttaa minkäänlaisia kunnianhimoisempia visioita. Ei toki kaikissa tapauksissa, tuollaisissakin olosuhteissa menestyviä vetäjiä varmasti löytyy. Siitä huolimatta huoltajana olen loppu viimein vastuussa jälkikasvustani ja haluan tietää minkälaisessa toiminnassa oma lapseni on mukana. Ja jotta kaikkea ei tarvitse minulle selostaa, niin luottamus on tietenkin keskiössä. Tuo mitalien pudottaminen tehtiin vanhempien tietämättä ja olisi ollut minulle kova paikka hyväksyä. Kyseessä oli kuitenkin jättimäisen mediahuomion saanut tempaus ja toimijat tässä tapauksessa vielä hyvin nuoria... Olisin huoltajana toivonut jonkinlaista tietoisuutta asiasta etukäteen. Luottamus olisi ehdottomasti kokenut kovan kolauksen tuossa kohtaa.

Sitten mietin myös annettujen haastatteluiden pohjalta hieman valmentajan motiiveita. Uskon taustalla olevan nuo hänen esittämänsä ajatukset, jotka nykyisenkin joukkueen sivuilta löytyvät. Tasa-arvo, monikulttuurisuus (on muuten aikamoinen rahasampo rahoitusta haettaessa!)... Mutta hän myös mainitsi kertoneensa tytöille jo varhaisessa vaiheessa kuinka epäreiluksi pojat tulevat jatkossa tilanteen tuntemaan, kun kaikki ovat kiinnostuneita vain näistä tytöistä ja kuinka he tulevat tienaamaan ENEMMÄN kuin miehet. Jotenkin sellainen ajatus hiipii mieleen, että tässä on jalojen aatteiden lisäksi ollut pitkäjänteisesti ja tarkoin harkitusti myös taloudellinen näkökulma ajatuksissa. On dokumenttia, on julkisuuden maksimointia, on puhetta tulevasta taloudellisesta ja huomiotaloudellisesta kiinnostuksesta. Ja nyt oma seura perustettuna, joten kaikki ohjat käsissä.

Mielenkiintoista seurata miten nyt 15-16-vuotiaiden tyttöjen tulevaisuus muokkautuu. Onko taloudellista menestystä, julkisuutta ja kuka heidän agenttinsa sopimusneuvotteluissa tulee olemaan? Ja jos Amazoniin tulee All Or Nothing: Athena Basketball dokkaria, niin tilaan kyllä kanavan välittömästi!
 
Viestejä
1 164
Jotenkin sellainen ajatus hiipii mieleen, että tässä on jalojen aatteiden lisäksi ollut pitkäjänteisesti ja tarkoin harkitusti myös taloudellinen näkökulma ajatuksissa. On dokumenttia, on julkisuuden maksimointia, on puhetta tulevasta taloudellisesta ja huomiotaloudellisesta kiinnostuksesta. Ja nyt oma seura perustettuna, joten kaikki ohjat käsissä.
1DB048E1-7BFC-4334-86D6-F615310AF7A0.jpeg
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös