Koripallo.com

Ura Basket 2020-2021

Viestejä
58
Erikoinen matsi tänään, vieläkään ei pallosta huolehtiminen oikein onnistu. Moni jannu toki mennyt alkukauden aikana hienosti eteen päin. Kaipaisin kuitenkin puhdasta pointtia joukkueeseen.
 
Viestejä
405
Erikoista oli myös se, että ottelun tuomaristo eilen salli lopussa melkein minkälaisen painin ja tönimisen tahansa. No, yleensä pallopeleissä tuomarit antavat lopussa "pelaajien pelata" ja välttävät otteluiden ratkaisemista, mutta kyllä tuossa mentiin mielestäni yli. Tosin ei se linja ratkaissut peliä, vaan antoi ainoastaan Lahdelle mahdollisuuden pallonriistoihin / Uralle menetyksiin. Sääli, että tuo linja muuttui vasta sen Tuomaalan hyökkäyspään levypallossa saaman/ottaman turhan virheen jälkeen. Olis hyvin voinut senkin jättää viheltämättä, jos jatkossa ei vihelletty mitään.
 
Viestejä
1 164
Ja kokoonpano vaan pienenee.. nyt Tuomalakin 25%. Toivottavasti edes Hännisen tai Allenin saavat mukaansa
 
Viestejä
2 290
Lapsillekin opetetaan, että puolustuksessa pitää nähdä niin pallo kuin puolustettava ja arvioida tilanne. Bracy-Davis näki vaan jotenkuten miestä.

Mistä sinä sen tiedät mitä BD näki? Jospa vain arvioi tilanteen päin persausta?
 
Viestejä
16
Mistä sinä sen tiedät mitä BD näki? Jospa vain arvioi tilanteen päin persausta?
Erittäin hyvä huomio. Minä en voi tiedä mitä BD ajatteli. Minä arvioin vaan videon perusteella.

Miksi hyvä pelaaja ratkaise tilanteita väärin?

BD erehtyi peli lopussa kaksi kertaa hyökkäyksessä ja kerran puolustuksessa. Kaks menetystä ja yksi 3 p heitto.

Vastausta tiedä vaan hän itse ja valmentajat.

Peruskunto, väsymys, kaikista asioista ei ole ehditty sopia jne.

Viimeisestä tilanteesta:

BD luki väärin jo screeni tilanteen. Hänen liikkumisensa perusteella voi arvata, että hän ilmeisesti luuli, että vaihdetaan, mutta kun näin ei käynyt, silloin hän olikin jo totaalisesti myöhässä. Hän yritti päästä vaan miehen luo. Se on tavallinen tilanne pallopeleissä: jos minä erehdyn yhdessä tilanteessä, silloin olen jo seuraavissa tilanteissä myöhässä.
 
Viestejä
35
Pelipäivä! Olisko tänään makea vierasvoitto? KTP:llä ainakin kokoa, kovuutta ja osaamista korin alla. Millä eväin pisteitä - liikkuvuus ja hyvä heittopeli? Omalla puolustuksella vastustajan pisteet minimiin. Jos kauden vähiten menetyksiä tänään, voisi voitto olla mahdollinen.
 
Viestejä
35
Pelipäivä! Alkukauden pelejä arvioiden semmonen 50/50 asetelma. Katajalla ei vierasvoittaja ja Uralla ei kotivoittaja tällä kaudella. Tuo tilasto muuttuu tänään ja vahva tuki kotijoukkueelle, että tilasto 1/7 pelin päätteeksi.

Tupa täyteen määräysten sallimissa rajoissa!
 
Viestejä
35
Ei tullut vielä kotivoittoa.

Hyökkäyspelin huonoihin ratkaisuihin ja omien tilastojen kaunisteluun pitäisi valmennuksen puuttua. Minusta Bracy-Davisin todella huonot ratkaisut kuvaa vain sitä. En tiedä kumpi vie joukkuetta eteenpäin, Dantzlerin toivoma nälkäinen peto vai sitoutuminen joukkue-/puolustusepeliin. Itse peukutan joukkuepeliä ja puolustamista, erityisesti koska Uralla on muita joukkueita heikommat jenkkivahvistukset.

Toivottavasti videoita katsomalla huomataan, että aika harvoin korin alle rynniminen on tuottanut tulosta. Kaarella ovapaata, eikä Uran 3p% ole huono. Lihasmassaan juoksee erityisesti Allen ja myös Tray. Ehkä hyökkäyspään pelikirja on vaan todella ohut.

Valmentajilta odottaisi puuttumista laiskaan puolustamiseen. Bracy-Davistä ei kiinnosta oma pää juuri lainkaan. Osaamista varmasti on jos vaan laittaisi äijän töihin.

Pelin jälkeen Dantzler puhuu likaisesta työstä ja Allen kovaa pelaamisesta. Ainakaan isojen miesten tilastot (Holt ja White) 1 virhe/mies ei puhu sen puolesta.
Jenkkien 1 vs 1 hävitään ja paljon juuri kovuudessa ja tahdossa puolustaa.
 
Viestejä
35
Olipahan draamaa. Kunnon derby, kaikkine sekoiluineen.

Sulosen haastattelu pelin päätteeksi, sai mut kyseenalaistamaan valmennuksen lopullisesti. Eikö muka pelin alussa tiedetä kuka/ketkä heittää ja laiteta erikoisvartiointiin?!? Suosittelisin Dantzlerin hankkimaan Ruutu+ ja vaikka katsomaan muiden ja ehkä omiakin pelejä....

Onnittelut Uralle voitosta!
 
Viestejä
35
Eilisen Vilppaan pelin alku ihan kohtuullinen, heitot ei sitten vaan osunut. Kokonaisuutena vaisu peli-ilme. Vaihtopenkki näyttää kuin istuisi kirkossa ja valmentajilta ei pienintäkään herätystä. Paikallispeleissä jos missä pitää olla tunnetta mukana. Vastustajat saa vaihdosta energiaa, olisko aika ottaa mallia...
 
Viestejä
35
Kotiyleisöä voisi aktivoida myös muulla musiikilla kuin ”hallelujah” yms yms. Helpompi kannustaa jos ei nukahda ;) biisit muuten varmasti ok muttei niillä tunnelmaa sytytä. Ihan vaan vink vink. Tempoa kaipaisin mä!
 
Viestejä
58
Kotiyleisöä voisi aktivoida myös muulla musiikilla kuin ”hallelujah” yms yms. Helpompi kannustaa jos ei nukahda ;) biisit muuten varmasti ok muttei niillä tunnelmaa sytytä. Ihan vaan vink vink. Tempoa kaipaisin mä!
Tuo sama biisi iski minunkin korviini. Hyvä kipale, mutta ei mitenkään svengaava matseihin. Itse taas muistan ajan, jolloin soitettiin taukomusiikkia, nyt tule enimmäkseen taukopuhetta (räpiksikin kutsuvat). Mutta se taitaa olla koripallon genremusaa, ei vähiten jenkkien vuoksi. Yleisö ei korismatsessa kovin räppihenkistä liene. Luulen, että jos jostain tarjoutuisi hyvä dj, voisi päästä soittelemaan peleihin.
 
Viestejä
16
Eilisen Vilppaan pelin alku ihan kohtuullinen, heitot ei sitten vaan osunut. Kokonaisuutena vaisu peli-ilme. Vaihtopenkki näyttää kuin istuisi kirkossa ja valmentajilta ei pienintäkään herätystä. Paikallispeleissä jos missä pitää olla tunnetta mukana. Vastustajat saa vaihdosta energiaa, olisko aika ottaa mallia...
Toivon URA-n joukkueelle parasta.

Pari ajatusta:

  • Päävalmentaja pitäisi kerrankin saada Suomen parhaista, kenellä on selvä konsepti pelistä. Nyt on jo neljäs vuosi epämäärästä pelaamista. Ei se pelaajien vika ole. Kakkos-kolmos valmentaja pitäisi olla seuran omista valmentajista. Tieto, taito jäisi seuraan.
  • Ensi vuodeksi Teemu Rannikko valmentajaksi. Kunnon tiimi ympärille ja rupea tapahtumaan.
 
Viestejä
35
Toivon URA-n joukkueelle parasta.

Pari ajatusta:

  • Päävalmentaja pitäisi kerrankin saada Suomen parhaista, kenellä on selvä konsepti pelistä. Nyt on jo neljäs vuosi epämäärästä pelaamista. Ei se pelaajien vika ole. Kakkos-kolmos valmentaja pitäisi olla seuran omista valmentajista. Tieto, taito jäisi seuraan.
  • Ensi vuodeksi Teemu Rannikko valmentajaksi. Kunnon tiimi ympärille ja rupea tapahtumaan.
Eipä juuri paremmin voisi kiteyttää!
 
Viestejä
74
Uusi Valkeavuoren liikuntahalli tarjoaa Ura Basketille uusia mahdollisuuksia
Hienoa uutisia Kaarinasta! Valkeavuoren liikuntahallin rakentaminen alkaa. Se takaa uusia mahdollisuuksia Ura Basketille, mutta nähdäänkö siellä Korisliigamatseja. Aika näyttää.
647a.JPG
 
Viestejä
3 498
En löytänyt uutisesta tietoa uuteen halliin syntyvien koriskenttien määrästä. Hieman selailemalla löysin tiedon että muutama vuosi sitten valmistunut Tampereen Tesoman halli olisi kustantanut 7 M, eli onko kyseessä samanlainen kolmen kentän kokonaisuus? Se olisi junioritoiminnan kannalta erinomainen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös