- Viestejä
- 766
Löysin Jari Litmasen haastattelun, julkaistu 18.9.2015. Meidän perhe.fi
Mielestäni tämä sopii, kuin nappi silmään muutamaan valtalajiin, joissa lapsi "pakotetaan" harrastamaan yhtä lajia lähes ympäri vuoden (10-11 kk). Seurajohtajat, valmentajat, eritoten lasten vanhemmat Antakaa pienten lasten nauttia liikunnasta ja antakaa mahdollisuus kokeilla eri lajeja.
Vanhemmat: Antakaa mahdollisuus lapsellenne ja viekää hänet eri harrastusten pariin. Kyllä lapsi jaksaa harrastaa neljäkin kertaa viikossa liikuntaa urheiluseurassa. Jos te jaksatte kuljettaa...Ammattitaidolla hoidetuissa seuroissa tämä mahdollisuus pitää antaa ja nähdä lapsen monipuolinen liikkuminen positiivisena asiana.
Miten vanhempi voi kannustaa jalkapalloilevaa lasta niin, ettei painosta mutta rohkaisee? Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija Jari Litmanen kertoo.
”Vanhemman kannattaa miettiä, lähteekö into lajiin lapsesta vai vanhemmasta. Vanhemmat kertovat monesti, että lapsi on laitettu siihen ja tähän harrastukseen. Herää kysymys, mitä lapsi itse haluaa.
Vanhempien kannattaa myös miettiä, kuskaavatko he lastaan pitkiä matkoja tiettyyn harrastukseen vai löytyisikö joku yhtä mieluinen lähempää.
Harrastin itse nuorena montaa lajia: jalkapalloa, jääkiekkoa, tennistä, mäkihyppyä ja koripalloa. Monipuolisesta taustasta oli minulle myöhemmin pelaajana hyötyä.
Toivon liikunnallista elämäntapaa myös lapsilleni. Tietokonetta saa pelata, mutta ensin pitää tehdä muuta. Lapset saavat itse päättää, mitä lajeja valitsevat, siihen en puutu.
Kun omat lapseni pelaavat futista, seison niin kaukana kentästä kuin mahdollista. Mottoni on, että antaa poikien itse tehdä hommat.
Lapsi ei pysty ottamaan kesken peliä vastaan monia neuvoja. Analysoinnin hetki on ennen peliä ja sen jälkeen.
Isäni valmensi minua aikanaan ja kävi katsomassa pelejäni rivivanhempana. Myös hän toimi näin: ei puuttunut pelin kulkuun sen aikana.
Tärkeimmät neuvot, mitä oma isäni minulle antoi, olivat lähinnä teknisiä. ’On erittäin tärkeää, että osaat syöttää molemmilla jaloilla’ ja ’Puske keskellä otsaa ja silmät auki’.
Nykyisin liikunnasta on tullut liian ohjattua. Pihapelit ovat jääneet lasten elämästä pois, jolloin myös mielikuvitus katoaa. Lapsen olisi tärkeä saada aikaa myös oivaltamiseen, se vie kehitystä eteenpäin.
Minulle jalkapallo on ollut aina sydämen asia. Kun kaverini lähtivät 15-vuotiaana viikonloppuna kaupungille, menin kotiin nukkumaan, että jaksaisin herätä seuraavana aamuna treeneihin. Tytöt ja juhliminen eivät kiinnostaneet, ainoastaan jalkapallo.
Halu päästä eteenpäin toi lahjakkuuteni esille.”
Mielestäni tämä sopii, kuin nappi silmään muutamaan valtalajiin, joissa lapsi "pakotetaan" harrastamaan yhtä lajia lähes ympäri vuoden (10-11 kk). Seurajohtajat, valmentajat, eritoten lasten vanhemmat Antakaa pienten lasten nauttia liikunnasta ja antakaa mahdollisuus kokeilla eri lajeja.
Vanhemmat: Antakaa mahdollisuus lapsellenne ja viekää hänet eri harrastusten pariin. Kyllä lapsi jaksaa harrastaa neljäkin kertaa viikossa liikuntaa urheiluseurassa. Jos te jaksatte kuljettaa...Ammattitaidolla hoidetuissa seuroissa tämä mahdollisuus pitää antaa ja nähdä lapsen monipuolinen liikkuminen positiivisena asiana.
Miten vanhempi voi kannustaa jalkapalloilevaa lasta niin, ettei painosta mutta rohkaisee? Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija Jari Litmanen kertoo.
”Vanhemman kannattaa miettiä, lähteekö into lajiin lapsesta vai vanhemmasta. Vanhemmat kertovat monesti, että lapsi on laitettu siihen ja tähän harrastukseen. Herää kysymys, mitä lapsi itse haluaa.
Vanhempien kannattaa myös miettiä, kuskaavatko he lastaan pitkiä matkoja tiettyyn harrastukseen vai löytyisikö joku yhtä mieluinen lähempää.
Harrastin itse nuorena montaa lajia: jalkapalloa, jääkiekkoa, tennistä, mäkihyppyä ja koripalloa. Monipuolisesta taustasta oli minulle myöhemmin pelaajana hyötyä.
Toivon liikunnallista elämäntapaa myös lapsilleni. Tietokonetta saa pelata, mutta ensin pitää tehdä muuta. Lapset saavat itse päättää, mitä lajeja valitsevat, siihen en puutu.
Kun omat lapseni pelaavat futista, seison niin kaukana kentästä kuin mahdollista. Mottoni on, että antaa poikien itse tehdä hommat.
Lapsi ei pysty ottamaan kesken peliä vastaan monia neuvoja. Analysoinnin hetki on ennen peliä ja sen jälkeen.
Isäni valmensi minua aikanaan ja kävi katsomassa pelejäni rivivanhempana. Myös hän toimi näin: ei puuttunut pelin kulkuun sen aikana.
Tärkeimmät neuvot, mitä oma isäni minulle antoi, olivat lähinnä teknisiä. ’On erittäin tärkeää, että osaat syöttää molemmilla jaloilla’ ja ’Puske keskellä otsaa ja silmät auki’.
Nykyisin liikunnasta on tullut liian ohjattua. Pihapelit ovat jääneet lasten elämästä pois, jolloin myös mielikuvitus katoaa. Lapsen olisi tärkeä saada aikaa myös oivaltamiseen, se vie kehitystä eteenpäin.
Minulle jalkapallo on ollut aina sydämen asia. Kun kaverini lähtivät 15-vuotiaana viikonloppuna kaupungille, menin kotiin nukkumaan, että jaksaisin herätä seuraavana aamuna treeneihin. Tytöt ja juhliminen eivät kiinnostaneet, ainoastaan jalkapallo.
Halu päästä eteenpäin toi lahjakkuuteni esille.”