Koripallo.com

Viro - Suomi, harjoitusmaaottelu 21.6. klo 19

Viestejä
928
XOX varmaan ymmärtää sen, että tuolla sinun tilastoihin pohjautuvalla perustelulla voi yhtä hyvin todeta, että Koponen ei ole kovin tärkeä pelaaja miesten maajoukkueessa. Viime kesän EM-kisoissa Koponen heitti suomalaisista toiseksi eniten kakkosia, mutta prosentti oli joukkueen huonoimpia. Suomen joukkueessa ainoastaan Lee ja Nuutinen heitti kakkoset heikommalla tarkkuudella kuin Koponen. Joukkueessa oli siis yhdeksän tarkempaa heittäjää kuin Koponen. Ehkä tämä osoittaa sen, ettei pelaajan merkitystä joukkueelle oikein voi todentaa yhden tilaston perusteella. Tai sitten ei osoita.

Pelasiko muuten Valtonen Ruotsia vastaan?

Tikkurilassa joo. Jätti pelin kesken, kun tuli aika kova tälli käsivarteen. Kisiksessa ei ollut pelaavassa kokoonpanossa.
 
Viestejä
726
Linkkaamasi tilasto itse asiassa tukee kritiikkiäni kahden pisteen heittojen osalta. Maxhuni on ottanut joukkueessa eniten 2 pisteen heittoja (83 kpl). Toiseksi eniten niitä on ottanut Lauri Markkanen (73 kpl), kaikki muut selvästi vähemmän. Maxhunin onnistumisprosentti kahden pisteen heitoissa on 38.6 prosenttia (32/83). Tämä on koko joukkueen SEITSEMÄNNEKSI paras onnistumisprosentti. Eli hän on ottanut ylivoimaisesti eniten heittoja koko joukkueesta, mutta 2 pisteen heittojen osalta hän on vasta joukkueen SEITSEMÄNNEKSI paras heittäjä. Kuusi tarkempaakin heittäjää olisi siis ollut tarjolla...

Ei minulla sinänsä ole mitään Maxhunia vastaan, mukavaahan se on, jos hän on superlahjakkuus ja sellainen saadaan Susijengiin. Olen vain mielessäni ihmetellyt sitä, mihin hänen maineensa superlahjakkuutena perustuu, kun oma "eye test" eikä ihan tilastotkaan tue sitä. Mutta toki se varmaan riippuu siitä, millaisia pelejä on häneltä sattunut näkemään. Toivotaan hänelle menestystä kesän koitoksiin!
Oikeasti? Älä nyt viitsi. Se että pelkästään kakkosten tilaston ja vertaat sitä vielä keskenään sellaisten pelaajien kanssa joilla huomattavasti vähemmän heittoja on hyvin tarkoituksenhakuista vääristelyä. Maxhunin kolmosten heittoprosentti 41 jäi "huomaamatta".

Kun tästä aiheesta nyt vääntämään, niin omat muistikuvat kertoo että näissä nuorten maajoukkueissa ne muita paremmat pelaajat joutuvat ottamaan vastuuta myös aika huonoistakin heittopaikoista. Kun yksinkertaisesti mitään järkevää ei saada rakennettua he heittävät lopulta oli paikka mikä hyvänsä. Maxhunin tilastoissa ei näy se mitä itse pidän näiden matsien perusteella hänen jopa suurimpana vahvuutena eli sellaiset syötöt millä saadaan vastustajan puolustus rikki. Kun se ei ole viimeinen syöttö, niin sitä ei näy missään tilastoissa. Minusta hänellä on poikkeuksellisen hyvä pelisilmä ja taju koriksesta ainakin hyökätessä. se on luonnollinen ominaisuus joillain urheilussa ja hyvin harvinainen. Tuon 2015 turnauksen matsien perusteella en osaisi sanoa kumpi oli parempi Maxhuni vai Markkanen. Maxhuni on vielä vuoden nuorempi! Riittävät syyt on odottaa että hän pyyhkisi lattiaa muilla maajoukkuepaikkaa yrittävillä. Kaiken lisäksi tämä oli A divisioonaa eli näiden ikäluokkien ehdoton parhaimmisto käytännössä kokonaan paikalla. Kyllä tätä taustaa vasten odotuarvot on ja niiden kuuluu olla isot ja selvästi isommat mitä muilla.
 

XOX

Viestejä
406
XOX varmaan ymmärtää sen, että tuolla sinun tilastoihin pohjautuvalla perustelulla voi yhtä hyvin todeta, että Koponen ei ole kovin tärkeä pelaaja miesten maajoukkueessa. Viime kesän EM-kisoissa Koponen heitti suomalaisista toiseksi eniten kakkosia, mutta prosentti oli joukkueen huonoimpia. Suomen joukkueessa ainoastaan Lee ja Nuutinen heitti kakkoset heikommalla tarkkuudella kuin Koponen. Joukkueessa oli siis yhdeksän tarkempaa heittäjää kuin Koponen. Ehkä tämä osoittaa sen, ettei pelaajan merkitystä joukkueelle oikein voi todentaa yhden tilaston perusteella. Tai sitten ei osoita.

Koposella oli muistaakseni viime kesän EM-kisoissa käsivamma, joka vaikeutti heittämistä niin, että vapaaheitoissakin oli ongelmia. Joten Koposen osalta kyseisten kisojen heittotilastoista on ylipäänsä vaikea tehdä päätelmiä siitä, miten hyvä tai huono heittäjä hän yleisesti ottaen on.

Ja luonnollisesti on asioita, joita tilastoista ei voi päätellä, kuten jonkun mainitsemat ei-koriinjohtavat syötöt, koska niitä ei tilastoida. Tilastoista voi tehdä päätelmiä vain niiden asioiden osalta, jotka tilastoidaan.
 

wolfpack

Kyllähän valmennusryhmällä on paljon käytössään myös sellaista tilastomateriaalia, jota tavallinen pulliainen ei näe normi statseista.
 
Viestejä
137
Linkkaamasi tilasto itse asiassa tukee kritiikkiäni kahden pisteen heittojen osalta. Maxhuni on ottanut joukkueessa eniten 2 pisteen heittoja (83 kpl). Toiseksi eniten niitä on ottanut Lauri Markkanen (73 kpl), kaikki muut selvästi vähemmän. Maxhunin onnistumisprosentti kahden pisteen heitoissa on 38.6 prosenttia (32/83). Tämä on koko joukkueen SEITSEMÄNNEKSI paras onnistumisprosentti. Eli hän on ottanut ylivoimaisesti eniten heittoja koko joukkueesta, mutta 2 pisteen heittojen osalta hän on vasta joukkueen SEITSEMÄNNEKSI paras heittäjä. Kuusi tarkempaakin heittäjää olisi siis ollut tarjolla...

Ei minulla sinänsä ole mitään Maxhunia vastaan, mukavaahan se on, jos hän on superlahjakkuus ja sellainen saadaan Susijengiin. Olen vain mielessäni ihmetellyt sitä, mihin hänen maineensa superlahjakkuutena perustuu, kun oma "eye test" eikä ihan tilastotkaan tue sitä. Mutta toki se varmaan riippuu siitä, millaisia pelejä on häneltä sattunut näkemään. Toivotaan hänelle menestystä kesän koitoksiin!

Pelkkien tarkkuuksien huomioon ottaminen heitto/skoraustaitoa määriteltäessä ei riitä. Mielestäni ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, että Maxhuni on vasta joukkueen seitsemänneksi paras heittäjä ja parempien olisi kuulunut ottaa nämä heitot.

Maxhuni on se pelaaja, jolta odotetaan ratkaisuja, kun peli ei kulje. Hän on myös pelaaja, joka ottaa heitot kun kyseessä on broken play ja joudutaan tyytymään 1 vs. 1 ratkaisuun. Hän on myös pelaaja, joka ottaa valtavasti enemmän heittoja kuin muut pelaajat. Jos otettaisiin joku muu pelaaja joukkueesta, jolla saattaa olla parempi heittoprosentti, ja annettaisiin hänen ottaa sama määrä heittoja, olen aivan varma että hänen heittoprosenttinsa olisivat Maxhunia huonommat.

Toki on Maxhunilla vielä paljon kehitettävää. Useita junnupelejä nähneenä ja muutaman hänen HBA pelin seuranneena, hän usein luo itselleen hyvin tilaa ja pelaa itsensä hyvään heittopaikkaan, mutta huteja tulee silti paljon. Lisäksi kaveri ei ole erityisen lahjakas fyysisesti. Hän on hieman alimittainen eikä erityisen ulottuva. Tämä johtaa siihen, että korin alta skoraaminen on pidempään / ulottuvampaan pelaajaan verrattuna vaikeampaa. Silti, pelkkä eye test mielestäni kertoo että kyseessä on suomalaisittain poikkeuksellisen taitava yskilö. Tuollaista skoraus arsenaalia ei olla kovin usein nuorelta suomalaispelaajalta nähty.
 
Viestejä
1 322
Nyt on varmistunut että Satoransky ei pelaa Suomea vastaan.

Susijengille helpottava uutinen: Tshekin NBA-tähti kieltäytyi MM-karsinnoista – tämän Suomi tarvitsee lohkovoittoon

Sanoi jotain että ensi kausi on liian tärkeä hänen uraansa ajatellan NBA:ssa ja tarvitsee täyden kesän harjoitteluun. Veselykin saattaa vielä sanoa ei. Suomi on siis aika iso ennakkosuosikki tossa pelissä vaikka vieraspelit on vaikeita.

Joku voisi muuten vaihtaa tän threadin otsikon MM-karsintaketjuksi tai jotain.
 
Viestejä
20
Paikalla olleen avoin sanoa, että Valtonen oli selvästi koko kentän paras ennen loukkaantumistaan. Valtosen teki mitä tahtoi kentällä ollessaan.Tilastorivi on aika vakuuttava. Tilannetta en kunnolla nähnyt, mutta korilleajossa Ruotsalaiset kohtelivat kaltoin. Suomi oli tappiolla kun Valtonen loukkaantui ja luulin, kuten uskon monen muunkin luulleen, pelin olleen siinä. Maxhunilla ja muu joukkue pelasi eriomaisesti loppupelin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 322
Paikalla olleenavoin sanoa, että Valtonen oli selvästi koko kentän paras ennen loukkaantumistaan. Valtosen teki mitä tahtoi kentällä ollessaan.Tilastorivi on aika vakuuttava. Tilannetta en kunnolla nähnyt, mutta korilleajossa Ruotsalaiset kohtelivat kaltoin. Suomi oli tappiolla kun Valtonen loukkaantui ja luulin, kuten uskon monen muunkin luulleen, pelin olleen siinä. Maxhunillaja muu joukkue pelasi eriomaisesti loppupelin.

Luulenpa että Valtonen olisi pelannut ainakin siinä ekassa Viro-ottelussa jos ei olisi loukkaantunut. Sääli. Toivottavasti ei mikään vakava loukkaantuminen.
 
Viestejä
928
Luulenpa että Valtonen olisi pelannut ainakin siinä ekassa Viro-ottelussa jos ei olisi loukkaantunut. Sääli. Toivottavasti ei mikään vakava loukkaantuminen.

Minä taas luulen, että tällä kertaa oli päädytty siihen, että Valtonen pelaa U20 eikä miesten jengissä. Jantunen ja Pöllä ovat tällä kertaa kokeilemassa nuorten "kiintiopaikoilla", miltä meno maistuu aikuisten peleissä. Jantunen ja Pöllähän eivät pelanneet U20-matseissa (eikä Jantunen ole U18 PM-kisajengissä, mihin myös ikänsä puolesta vielä mahtuisi).
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös