Koripallo.com

WU16 EM-kisat

Viestejä
2 534
Saksa aloitti laiskasti, mutta ryhdistäytyi. Suomella kolme perättäistä pallonmenetystä ja Saksalle niistä 4p pisteputki. Suomi johtaa 8-6, kun ensimmäisestä erästä on puolet pelattu.

Suomella alkoi pelottava ajanjakso, kun Talonen otettiin vaihtoon pariksi minuutiksi. Tähän asti Suomen hyökkäämisessä oli yksinkertaisena tavoitteena pelata pallo Taloselle. Suomi johti 13-8, kun Talonen tuli takaisin kentälle. Suomi johtaa ekan erän jälkeen 17-10.

Saksa teki toisen erän alkuun ryhtiliikkeen. Saksalle 6p pisteputki ja ero kaventui yhteen pisteeseen 17-16, kun tokaa erää oli pelaamatta reilu 8 minuuttia. Suomi muutti peluutustaan ja laittoi parhaat pelaajansa samaan aikaan kentälle. Toisen erän puolivälissä Suomi johti 21-18.

Suomi haastaa Saksaa 1vs1 ja silloin tapahtuu aina kahdesta asiasta toinen 1) Saksa rikkoo ja Suomi pääsee heittämään vapareita 2) ajaja syöttää eteenpäin koria kohti. Toteuttaminen on jäänyt välillä vajaaksi, mutta tykkään siitä mitä Suomi yrittää tehdä.

Suomi johti 26-20, kun toista erää oli pelaamatta reilu 2min. Suomen puolustus hidasti riittävästi Saksaa ja Talonen piti Suomen hyökkäyksen käynnissä. Suomi johtaa puoliajalla 32-22.

Kolmanteen erään on odotettavissa Saksan tason nosto. Saksalla oli ekalla puoliajalla kaksi merkittävää pisteputkea. Nähtäväksi jää milloin Saksa tajuaa Suomen pelin rakentuvan suurelta osin Talosen harteille.

Kolmannen erän alkuun ei nähty Saksan pisteputkea. Suomi pelaa "epäkypsää ennakoivaa puolustusta". Se on jotain mitä Saksa ei ole aiemmin nähnyt. Saksa roikkuu pelissä mukana tällä hetkellä hyvin onnistuneen vapaaheittopelin ansiosta. Suomi johtaa kolmannen erän puolivälissä 36-26.

Suomi johtaa 42-28, kun 2min on kolmatta erää jäljellä. Suomi noudattaa hyökkäyksessä pelisuunnitelmaa ja haastaa Saksaa 1vs1. Nyt Suomi sai peräti korin suoraan haaston jälkeisestä ajosta!

Toivottavasti Suomi ei romahda kolmannen erän lopuksi... Suomi johtaa kolmannen erän jälkeen 44-31. Saksa tarvitsee ennen kaikkea stoppeja. Suomi tarvitsee vielä lisää koreja!

Saksa onnistui pysäyttämään Suomen ensimmäisen hyökkäyksen! Saksa pysäytti Suomen toisen hyökkäyksen! Saksa pysäytti Suomen kolmannen hyökkäyksen! Suomi ottaa aikalisän, kun ottelua on 7min pelaamatta. Suomi johti 44-33.

Aikalisän jälkeen Talonen heitti kolmosen ohi ja Saksa sai jo neljännen perättäisen stopin! Talosen kolmosyritys torjuttiin ja Saksa sai viidennen perättäisen stopin! Saksa katkoi Suomen hyökkäyssivurajan syötön ja Saksalle kuudes perättäinen stoppi!

Suomelle hyökkäyspäätyrajasta 5s rike ja Saksalle seitsemäs perättäinen stoppi. Talonen nostaa korin alta 2p. Suomi johtaa 46-39, kun ottelua on 3min pelaamatta.

Suomi rikkoi Saksan kolmosen heittäjää! Tähän asti Saksa on heittänyt lähes kaikki vaparit sisään! Ainoastaan yksi vapari sisään! Suomi johti 46-40, kun ottelua oli 2min pelaamatta.

Suomelle tapahtui "grande katastrofi"! Talosella on pahannäköinen jalkakramppi! Suomi otti sen takia aikalisän. Fyssari koittaa venyttää Talosen jalkaa....

Talonen ei pysty pelaamaan! Suomi johtaa 49-40, kun ottelua on minuutti pelaamatta. Saksa rikkoi Suomea, kun 25s ottelua oli pelaamatta. Molemmat vaparit sisään ja Suomi voitti 51-40.

Turnauksen alussa Saksa oli arviolta yli 20p Suomea parempi joukkue. Suomi sopeutui A-tason pelitempoon ja paransi peliään ottelu kerrallaan. Suurin parannus minun mielestäni olivat tukitoimet ja etenkin syöttöihin vastaantuleminen. Minulle tuli ihan puskista toi Suomen puolustuspelin tason nosto tähän Saksa otteluun.

Suomi säilytti paikan A-divisioonassa. Tämän ryhmän pelaajat ovat valmentajan unelmia. He lähtevät tuleviin turnauksiin takamatkalta, mutta uskon että nämä pelaajat pääsevät vielä pitkälle!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
40
Ensimmäinen erä enimmäkseen hyvää kollektiivistä tekemistä molemmissa päissä kenttää. Ja muutama vahva ajo!
 
Viestejä
1 036
Hyvä Suomi.
Talonen kuitenkin iloitsi pelin loputtua eli ei ihan paha ... Talonen on muuten pelannut aikamoisia minuutteja.
Molemmilla joukkueilla kehittämisen varaa kolmoset - FIN 1/19 ja GER 1/20
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
48
Niin vain Suomen tytöt puolustivat voiton Saksasta ja A-sarjassa jatkaminen varmistui. Talonen oli jälleen kerran uskomaton. Nyt viimeisessä ottelussa hän toi mukaan keskimatkan heiton suoraan kuljetuksesta. Oli kaunista katseltavaa. Enemmän olisivat saaneet muutkin tytöt ottaa vastuuta. Etenkin Emma Johansson, joka edellisessä pelissä näytti taitonsa jätti käyttämättä ne ja tyytyi siirtämään palloa takaisin Taloselle. Ogun hoiti tehtävänsä hyvällä arvosanalla.
Kaikki juniorinaisjoukkueet varmistivat paikkansa parhaaseen A-ryhmään seuraaviin kisoihin. Se varmasti luo pelaajille motivaatiota tehostettuun monipuoliseen harjoitteluun ja tietenkin valmentajatkin pääsevät kehittämään joukkueitaan, kun tietävät että vastassa on Euroopan huiput. Onnittelut kaikille joukkueille. Koronasiirtojen jälkeen tämä rupeama oli upea saavutus ja osoitus Suomen tasosta.
 
Viestejä
2 534
Ogun oli hieman yli 40% prosentin vapaaheittäjä. Se osa-alue on selvästi hänelle kehityskohde. Hän on selvästi oikeilla jäljillä eikä hänen heittotekniikka ole kovin kaukana optimista, mutta jonkin verran siinä on tietysti virhettä. Ennustan hänestä 100% vapaaheittäjää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös