Euroruuhkan purku syö Katajaa, jälleen niukka kotitappio

Kuvat: Juuso-Valtteri Kivimäki

Joensuun Kataja kerää syksyn europeliurakkansa happamia hedelmiä. Mittavan otteluruuhkan keskellä kotijoukkueesta ei ollut viime hetkillä vastusta Karhubasketista, vaan puolustava mestari haki nihkeän ottelun vieraspisteet.

Kataja – Karhubasket 65-69
Ottelun tilastot

Sunnuntain ottelu ei kaunista koripalloa tai katsojille herkkua tarjoillut. Kumpikaan joukkue ei ollut parhaimmillaan, hyökkäyspeli ei toiminut ja viihdettä ei ollut nimeksikään.

Peli sentään pysyi tasaisena ja voittajaa ratkottiin vasta ottelun viimeisellä minuutilla. Kataja on tällä kaudella ollut aiemminkin useasti vaikeuksissa kotikentällään tiukkojen pelien viime hetkillä, eikä ottelu kauhajokisia vastaan ollut tästä poikkeus.

Viimeisen viiden minuutin aikana Kataja sai tehtyä tasan yhden (1) pisteen, senkin Topias Palmin (18/6) vapaaheitolla. Kun Karhubasketin olivat hieman vähemmän syväjäässä, tuli vierasjoukkue ohi ja niukkaan voittoon asti.

– Rehellisesti sanottuna tämä oli ruma peli molemmilta joukkueilta. Voitto oli tärkeintä meille, Karhubasketin kapteeni Bojan Sarcevic kertoi.

– Tämä ei ollut kummaltakaan joukkueelta mikään häikäisevä peli. Pitäisi pyytää yleisöltä anteeksi sitä, miltä tuo näytti kentällä. Todella nihkeää.

– Tänään sai pelata kovaa ja siellä molemmat turhautuivat, kun tuomarit eivät viheltäneetkään pilliin. Voittoon olemme tyytyväisiä, mutta kyllä meidän pitää olla jatkossa aika paljon parempia, Karhubasketin valmentaja Jussi Laakso kertoi.

Tutun ohuella kokoonpanolla pelanneen vierasryhmän onnistujia olivat tutut aloitusviisikon miehet isoilla peliminuuteillaan. Chris McKnight (17/8), Cameron Jones (15/7/4s), Rene Rougeau (12/12/4s/4r/5t) ja Okko Järvi (12/5) pelasivat kaikki mainion ottelun, kun Greg Mangano oli sivussa pelistä.

Katajalta sivussa olivat Daniel Mullings ja Tommi Huolila. Palmin lisäksi Vincent Simpson (18/6) onnistui pisteiden teossa.

– Ei ollut kaunista peliä. Pidimme itsemme mukana hyvällä puolustuspelillä, mutta hyökkäyspäässä oli vaikeuksia läheltä ja kaukaa. Lopussa se sitten meni noin päin ja se harmittaa paljon, Katajan päävalmentaja Juha Sten kertoi.