Greg Gibson lähtee 19 vuoden jälkeen Suomesta kolme mestaruutta taskussaan

Suomessa lähes kaksi vuosikymmentä pelannut ja valmentanut Greg Gibson jättää Joensuun Katajan ja siirtyy Belgian pääsarjassa pelaavan Limburg Unitedin päävalmentajaksi.

Gibson tuli Suomeen jo keväällä 1999, ensin pelaamaan Kauhajoen II-divisioonajoukkueessa, oli mukana seuran nousussa tasoa ylemmäs ja siirtyi myöhemmin Karhun valmentajaksi. Valmentajana amerikkalainen oli nostamassa Karhua Korisliigaan kahteen otteeseen.

Sen jälkeen Gibsonin tie vei Loimaalle, missä jälleen tuloksena oli sarjanousu Korisliigaan. Myöhemmin valmentajavelhon CV karttui myös kahdella Suomen mestaruudella ja valinnalla sarjan parhaaksi valmentajaksi vuonna 2012.

Gibson ehti valmentaa Katajaa kahden kauden ajan, joista ensimmäinen päättyi miehen kolmanteen kultamitaliin. Mennyt kausi oli Katajalle hankala, kun mestarisuosikkia koettelivat monet loukkaantumiset.

Mestaruuden puolustaminen tyssäsi jo puolivälierissä, kun BC Nokia kaatoi joensuulaiset ja Gibsonin suoraan voitoin 3-0.

Belgian liigaa pelaava Limburg on omassa sarjassaan tällä hetkellä kuudentena. Gibsonin sopimus belgialaisseuran kanssa on kaksivuotinen. 49-vuotiaalla valmentajalla oli Katajan kanssa esisopimus tulevasta kaudesta, mutta se sisälsi option, mikä mahdollisti Gibsonille ulkomaille lähdön.