Karhubasket nollasi Vilppaan avausottelussa – ”Teimme, mitä halusimmekin tehdä”

Useaan otteeseen Korisliigan mestaruudesta keskenään kilvoitelleet Karhubasket ja Vilpas eivät ainakaan välieräsarjan avausottelun perusteella ole samalla tasolla. Kauhajokiset tyrmäsivät salolaiset vieraansa tylysti ensimmäisessä pelissä

Karhubasket – Vilpas 80-63
Ottelun tilastot

Peli pysyi tasaisena ensimmäiset seitsemän minuuttia, mutta siitä eteenpäin voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Karhubasket repäisi lähes 20 pisteen kaulan puoliajalle ja piti siitä varmaotteisesti kiinni loppuun asti.

– Me teimme, mitä halusimmekin tehdä. Halusimme pitää pallonmenetykset vähissä ja voittaa heidät levypalloissa. Otimme ensimmäisen kotivoiton, mikä oli tärkeää. Salossa pelaaminen on hankalaa, joten halusimme aloittaa voitolla, Karhubasketin Jaye Crockett kertoi Ruudun tv-haastattelussa.

– Vähän yllättivät meidät taas. Emme osanneet vastata tuohon intensiteettiin. He tulivat pirun kovaa siihen alkuun. Pelin aikana opimme taas, mutta jos olet 20 pistettä tappiolla, sieltä on vaikea tulla takaisin, Vilppaan valmentaja Jussi Savolainen sanoi.

– Pisteet pallonmenetyksistä ja hyökkäyslevyistä olivat meille ensimmäisellä puoliajalla 25-6. Vastustajalla on usein meitä vastaan näissä ensimmäisissä peleissä ollut vaikeuksia päästä mukaan. Sillä saimme sen johdon ja se oli ottelun ratkaisu, Karhubasketin valmentaja Janne Koskimies kertoi.

Karhubasketin puolustus oli tukahduttavan hyvää. Vilpas huomasi usein kuluttaneensa jo liki 15 sekuntia hyökkäyskellosta ennen kuin vieraat alkoivat edes pystyä miettiä, miten kori saataisiin aikaiseksi. Tämä johti moniin heikon prosentin heittoihin pakon edessä sekä myös runsaslukuisiin pallonmenetyksiin.

Toinen iso ero syntyi Vilppaan korin alla. Joko isännät viimeistelivät koreja hyvien pelikuvioiden seurauksena tai Karhubasketin pelaajat raapivat kerta toisensa jälkeen levypallot Vilppaan pelureiden nenän edestä.

– 19 menetystä meille ja 18 hyökkäysripaa heille, se kertoo siitä intensiteetin erosta ja pelikovuudesta paljon, Savolainen harmitteli.

Kauhajokisten joukkueessa seitsemän pelaajaa teki 8-14 pistettä ottelussa. Hyökkäysvastuu jakautui tasaisesti ja puolustuspäässä kaikki pelaajat osallistuivat yhtä kovalla yrityksellä Vilppaan pysäyttämiseen.

Salolaisilta taas onnistujia ei löytynyt oikein lainkaan. Se että Juho Nenonen (15p) oli selvä pistekunkku joukkueelle, ei ole positiivinen asia, vaikka veteraanin hyvä vire Vilppaalle tietysti kelpaakin. Esimerkiksi Perttu Blomgrenin ja Keyshawn Feazellin kaksi pistettä mieheen ovat surkea suoritus.

Savolaisella oli selvä resepti siihen, miten parempaan hyökkäykseen pystytään toisessa osaottelussa Salossa.

– Ei oteta joka kertaa palloa sukasta.

Päätöserä meni Vilppaan nimin neljällä pisteellä ja koko toinen puoliaikakin päättyi tasan. Vaikka se toisaalta kertoo siitä, että vieraat eivät olleet enää niin täysin yllätettyjä kuin pelin alussa, oli tasaisuuteen suurempi syy Karhubasketin peliotteen lipsumisessa.

Ylivoimainen voitto kertoo selvästä tasoerosta, mutta ei Karhubasketillakaan ole varaa vastaavanlaiseen löysäilyyn, jos he aikoivat toisen pelin Salohallissa voittaa.

– Ihan kaikki romahti. Kahdeksan menetystä, se on ollut meille tämän kauden heikkous. Ymmärrän, että johtoasemassa käy noin, mutta siinä loppui intensiteetti ja hyökkäyksestä tempo, Koskimies kirosi.

– Emme saa mukavoitua. Pitää säilyttää kurinalaisuus, eikä tehdä tyhmiä virheitä, Crockett kertoi.

Välieräsarjan toinen ottelu pelataan Salossa maanantaina klo 18.30. Toinen välieräpari Seagullsin ja Katajan välillä taas käynnistyy lauantaina Helsingin Kisahallissa klo 17.00.