Kataja punnersi kotivoiton − ”Meiltä löytyy halua ja tahtoa”

Joensuun Kataja puristi tärkeän kotivoiton KTP:stä sunnuntain Korisliigan tasaisessa taistossa. Isännät olivat pelissä niskan päällä, lähellä hukata ottelun ja lopulta pelin päätöshetkillä vahvempia ja varmempia kuin KTP.

Kataja – KTP 87-84
Ottelun tilastot

Kotkalaiset johtivat ottelua vielä viisi minuuttia ennen loppua neljällä pisteellä. Seuraavat neljä minuuttia Kataja kuitenkin vei nimiinsä 12-0 ja piti päätösminuutilla ohjat käsissään. Europelien ruuhkassa painivalle joukkueelle kotivoitto Korisliigassa oli tärkeä.

− Aloitimme kohtuullisen pirteästi ja tuntui, että voisimme heti päästä karkuun. Sitten vähän jalka lähtee kaasulta, ja kun vastustajan päästää mukaan, siitä tuli tosi nihkeää.

− Lopussa kuitenkin näytimme, että meiltä löytyy halua ja tahtoa. Se on iso ja merkittävä juttu, että emme heittäneet peliä hukkaan, Katajan päävalmentaja Juha Sten kertoi.

Osin loukkaantumisten myötä Kataja oli vahvasti aloitusviisikkonsa varassa, penkiltä pisteitä koko ottelussa tuli vain 14. Vielä kun kaikki ykkösviisikonkaan miehet eivät olleet parhaimmillaan, tuli pelistä joensuulaisille vaikea.

Kanadalainen Daniel Mullings sen sijaan oli huippuvireessä. Atleettinen laituri teki 22 pistettä ja nappasi 14 levypalloa, joista peräti kahdeksan hyökkäyspäässä. Myös Ilari Seppälä (18p) pelasi jälleen vakuuttavasti, mutta taas Vincent Simpsonille ja Ryan Wrightille jäi paljon petrattavaa.

Mullingsin levypallopelaaminen oli KTP:llä hyvin tiedossa, mutta sille ei siltikään lääkkeitä löytynyt.

− Tiesimme, mitä he tekevät ja annoimme heidän silti tehdä niin. Se oli keskittymisen puutetta meiltä, KTP:n Donte Thomas (12/12) kertoi.

KTP:n peli vaikutti selvästi paremmalta kuin mitä se heikoimmillaan alkukaudella on ollut, mutta silti se ei voittoa tuottanut. Tilaisuuksia vierasyllätykseen kotkalaisille oli tarjolla. Simpson muun muassa kahdesti viskasi sisäänheiton suoraan yli rajoista loppuhetkillä, mikä tarjosi KTP:lle vielä mahdollisuuksia, mutta samaan tapaan joukkue hassasi nämä paikat.

− Vähän positiivisempi esitys meiltä kuin mitä alkukaudella ollut. Harmittaa vietävästi nämä mokat, mitä meille loppuhetkillä tuli. Jos muutamaan asiaan keskittyy, ja sitten ne tökkivät, se on raskasta, KTP:n valmentaja Tomi Kaminen kertoi.

− Olen havainnut meidän puutteet tietyissä asioissa. Meillä on hyvin vaikeaa yksi-vastaan-yksi -pelaaminen. Emme pääse kavereista ohi, jotta saisimme puolustuksen rotaation pyörimään. Usko on totta kai kova, että me nousemme vielä. Kaikista suurin muutos täytyy tapahtua itsessä, ja sen täytyy tapahtua hartioiden yläpuolella, Kaminen summasi.

Korisliigan sunnuntain toisessa ottelussa Kobrat jatkoi pirteää alkukauttaan hakemalla 97-89-voiton Kaarinasta. Larry Anderson (24p) ja Khalil Small (22p) olivat vieraiden parhaat korintekijät Ura Basketia vastaan. Uran pomppuihme Malik Dime oli lähellä triplatuplaa, kun mies saalisti 14 pistettä, 12 levypalloa ja kahdeksan blokkia. Kaarinalaisten paras korintekijä ottelussa oli Avery Woodson peräti 34 pisteellään.