Kataja täydensi joukkuettaan Earvin Morrisilla

Joensuun Kataja on tehnyt sopimuksen 25-vuotiaan yhdysvaltalaisen Earvin Morrisin kanssa. Kolme kautta ammattilaisena pelannut yleispelaaja on ehtinyt pelata Libanonin, Venäjän, Kreikan, Puolan ja Ruotsin pääsarjoissa.

Viime kaudella 196-senttinen Morris pelasi alkukaudesta Puolassa Start Lublinissa ja loppukauden Ruotsin Luulajassa. Puolassa tilille ehti kertyä vain viisi ottelua ja Luulajassa peukalovamman vuoksi yhdeksän peliä.

Toissa kaudella yhdysvaltalainen oli taas eri liigassa aivan eri vireessä, kun Kreikan pääsarjassa Trikalan seurassa Morris sai 10 ottelussa aikaiseksi 17,5 pisteen keskiarvon.

– Halusimme pelaajan, joka pystyy operoimaan usealla eri pelipaikalla ja on monipuolinen hyökkäyssuuntaan. Meillä hän tulee ensisijaisesti paikoille 2-3, Katajan päävalmentaja Juha Sten kertoi seuran tiedotteessa.

– Morris on kunnossa ja uskon, että tyyppinä hän on juuri sellainen, josta on meille kaivattua apua.

Kataja aikoo hankkia ryhmäänsä vielä yhden ulkomaalaispelaajan 4-5-paikoille.