Kobrat otti kantaa valmentajansa lähtöön: ”Lars on jättänyt saapumatta työpaikalleen” − lihava riita tiedossa

Lapuan Kobrat tiedotti viimein päävalmentajansa Lars Ekströmin lähdöstä, mistä valmentaja itse kertoi julkisesti jo viime viikolla. Osapuolten näkemykset tapahtumista eroavat toisistaan mittavasti.

Ekström itse kertoi Ilta-Sanomille, että häneltä olisi viety lähes kaikki päävalmentajan tehtävät, minkä jälkeen hän itse on jättänyt seuralle ilmoituksen työsopimuksensa purkamisesta.

Ekström myös sanoi olevansa valmis menemään oikeuteen asti, jotta hän saa loput määräaikaisen sopimuksensa palkat.

Kobrat taas näkee asioiden kulun hyvin toisella tapaa ja ilmoittaa vain Ekströmin jättäneen saapumatta työpaikalleen.

Kobrien sivuilla olevassa tiedotteessa ei ole kenenkään henkilön allekirjoitusta tai kommentteja ei ole kerrottu kenenkään sanomaksi. Lienee kuitenkin selvää, että tiedotteen takana on seuran puheenjohtaja / manageri / pomo Markku Turja.

− Oli hieno asia, että Lars tervehtyi vaikeasta sairaudestaan ja se mahdollisti uuden valmentajasopimuksen tekemisen hänen kanssaan. Valitettavasti nyt kuitenkin kävi niin, että Lars on jättänyt saapumatta työpaikalleen ja samalla laiminlyönyt työvelvoitteensa, jonka vuoksi hänen työsopimuksensa on purkaantunut.

− Olemme olleet asiasta hieman epätietoisia, koska hän ei ole palauttanut myöskään työsuhdeasuntonsa avaimia eikä meillä näin ollen ole tietoa hänen liikkeistään. Olisimme toki mielellämme pitäneet hänet edelleen joukkueessa, mutta hän on nyt tehnyt tällaisen ratkaisun ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa.

Ekströmin poistumisen jälkeen Kobria valmentaa alkukaudella pelaajan roolissa ollut Ville Turja. Ensimmäisestä ottelustaan valmentajavaihdoksen jälkeen Kobrat otti näyttävän voiton.

− Kobrissa käydään tulevina viikkoina läpi tapahtuneita muutoksia ja mietitään, miten jatkamme tästä eteenpäin. Kobrilla on seuraavan 30 päivän aikana 9 ottelua, joten pelit pitävät joukkueen lähiviikkoina kiireisenä. Helmikuun puoliväissä alkaa taas 16 päivän tauko, jolloin on helpointa tehdä mahdollisesti tarvittavia viimeisiä muutoksia.