Korisliigan sarjanousija noukki yllätysvahvistuksen − Aidoo matkaa Kaarinaan

Kaarinan Ura Basket on saanut joukkueeseensa yksivuotisella sopimuksella Susijengissäkin ilahduttaneen Fiifi Aidoon. 22-vuotiaan nuorukaisen yliopistoura Yhdysvalloissa jäi kesken ja Aidoo debytoi Korisliigassa kaarinalaisseurassa.

Aidoo pelasi kaksi edellistä kautta Grand Canyonin yliopistossa. Tulokaskaudella peliminuutteja kertyi vielä 16 per ottelu, mutta viime kaudella vastuu kaventui 12 minuuttiin. Pisteitä hän teki NCAA-otteluissa keskimäärin neljä per peli.

Aidoon kohdalla yliopistoura kuitenkin katkesi normaalia aiemmin, ja maajoukkueessa jo useasti nähty takamies palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengissä 189-senttinen takamies nähtiin ensimmäisen kerran jo 2016, ja tämän kesän Viro-maaotteluissa hän oli parhaina hetkinään jo kentän kärkipelaaja.

– Halusin seuraan, mihin minua oikeasti halutaan. Omalle pelipaikalleni oli vielä tilaa, ja tiedän että voin auttaa joukkuetta. Olen ymmärtänyt, että joukkuehenki pitäisi olla kohdallaan. Varmasti vitsejä kyllä löytyy kova määrä, Aidoo kertoi seuran tiedotteessa.

– Fiifi on fyysisesti poikkeuksellisen lahjakas koripalloilija, jonka erikoistaidot tuovat meille mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Me puolestamme haluamme tarjota hänelle sopivia haasteita ja auttaa häntä pääsemään lähemmäs henkilökohtaisia tavoitteita sekä kehittymään pelaajana, Ura Basketin valmentaja Juho Kailio kertoi.

– Uskon, että rosterimme ja pelitapamme on lähestulkoon täydellinen Fiifille, ja vielä tärkeämmin: Fiifi joukkueelle. Kunhan puolustuksen intensiteetti saadaan asetettua, tempo nostettua äärirajoille ja laatu uusiin ennätyksiin, pystymme varmasti aiheuttamaan harmaita hiuksia tämän kauden vastustajille, Uran päävalmentaja Kristian Palotie kertoi.