Kouvot jatkoi väkivahvoja otteitaan − ”17 hyökkäyslevypalloa, 21 menetystä ja 8 vapaaheittoa”

Kouvot oli lähes yhtä vahva kuin pudotuspelien avausottelussaan ja kaatoi kotikentällään toistamiseen Tampereen Pyrinnön.

Kouvot − Pyrintö 91-83
Ottelun tilastot

Tasainen peli kääntyi lopussa Kouvojen voitoksi, kun viimeisellä viisiminuuttiselle asti koko ottelu oli seilattu käytännössä lähes tasatilanteessa. Kouvoilta löytyi ratkaisuhetkillä enemmän peliälyä, fysiikkaa ja malttia.

− Pelasimme 35 minuuttia paremmin kuin Pyynikillä. Lopussa meidän fokus hieman karkasi ja päästimme Kouvot heidän vahvuusalueilleen. Oma hyökkäyksemme taas vähän puuroutui. Lähempänä olimme ja se antaa luottamusta jatkoon, Pyrinnön kapteeni Antero Lehto kertoi.

Peli oli fyysinen taisto, missä Pyrintö jäi hieman lopulta alakynteen, ja toisaalta tamperelaisten pelaajat myös vaikuttivat turhautuvan sekä Kouvojen fyysisyyteen, tuomareiden ratkaisuihin sekä omiin heikkoihin suorituksiinsa.

Kun Pyrinnön ison pään pelaajista Joonas Cavén ja Petri Heinonen olivat loukkaantuneina ja Justus Kilpinen sai aikaisin viidennen virheensä, olivat tamperelaiset pelin lopussa vaikeuksissa isompien ja voimakkaampien Kouvojen kanssa.

Ottelussa nähtiin myös paljon pudotuspeleille tyypillistä voimien mittelyä ja myös sanallista taistoa. Peli ei ollut myöskään välttämättä kaikkein parhaiten tuomaroitu, mutta lopulta aivan kiehumispistettä ei kuitenkaan saavutettu.

− Kouvot oli erinomainen. Heillä 17 hyökkäyslevypalloa, meillä 21 menetystä ja siihen päälle he heittävät 28 vapaaheittoa. Siinä on sellaisia lukemia, joilla moni peli voitetaan. Olimme parempia, emme riittävän hyviä, Pyrinnön valmentaja Sami Toiviainen kertoi.

− Tämä ei vielä riitä. He paransivat peliään ja me emme olleet aivan yhtä hyviä. Emme puolustaneet riittävän hyvin, teimme niin suuria virheitä meidän puolustuksessa, että emme edes ehtineet rikkomaan, Kouvojen valmentaja Jyri Lehtonen sanoi.

Siihen nähden kuinka fyysisesti isokokoisempi Kouvot pelasi, oli yllättävää, että kotijoukkueelle tuomittiin koko ottelussa vain seitsemän virhettä. Toisaalta tuomarilinja saattoi tällä kertaa suosia Kouvoja, mutta selvästi isännät pelasivat tilanteita paremmalla pelisilmällä kuin turhautunut Pyrintö.

− Pelata varmaan paikkaa, jotta emme rikkoisi 16 kertaa enemmän kuin vastustaja. Se on varmaan ainoa keino tähän, Toiviainen otti asiaan kantaa seuraavan ottelun kannalta.

Kouvot pelaa kauden tärkeimmissä peleissä parasta koripalloaan, mistä on kauden aikana nähty viitteitä, mutta pelin tasossa aiemmin liikaa heilahtelua. Lehtonen nosti esille myös sen kuinka sarja on valmentajien shakkitaistelua, missä vuoronperään kumpikin saa toistensa ykkösvaihtoehtoja hyökkäyspelissä pelattua pois.

− Jos tämä viidenteen matsiin, saa nähdä päättyykö se 0-0, Lehtonen murjaisi.

Kouvojen parhaat pistemiehet olivat ison pään korinaluspelaajat Thomas Gipson (21/7) ja Brian Asbury (19/11). Pyrinnön sentteri Kevin Johnson (21/17) vastasi vähintään samalla mitalla, mutta jäi vielä liian yksin.

Korisliigan muissa pudotuspeliotteluissa KTP:n huima kiri toi kotivoiton Katajasta 98-95. Karhubasket taas voitti Helsingissä Seagullsin 98-89 ja on yhden voiton päässä välieräpaikasta. Samoin Vilpas haki Nokialta vierasvoiton luvuin 88-70 ja on myös kaksi voittoa vyön allaan lähellä mitalipelejä.