KTP:n hurja kiri tasoitti ottelusarjan − ”Voi mennä vaikka seinän läpi”

KTP vastasi Korisliigan pudotuspelien tämän kevään toistaiseksi kovimmasta suorituksesta, kun kotkalaiset tulivat päätöserässä 22 pisteen takaa ja ohi Katajasta kotivoittoon.

KTP − Kataja 98-95
Ottelun tilastot

Kataja voitti kaikki kolme ensimmäistä neljännestä ja hallitsi ottelua. Päätöserään lähdettäessä joensuulaisten etumatka oli vielä 16 pistettä, vaikka KTP oli jo hieman päässytkin peliin takaisin mukaan.

Mitä pidemmälle neljäs erä eteni, sitä vahvemmin KTP laittoi vieraansa alakynteen. Kotkalaiset saivat hurjan vireen päälle, eikä Katajasta ollut tuota kiriä pysäyttämään. Lopulta KTP kiri ohi vain seitsemän sekuntia ennen pelin loppua Jalen Jacksonin (25/10) korilla.

− 36 pinnaa KTP:lle vikaan erään. Se on vähän liikaa näissä peleissä. Me passivoiduimme, Katajan Matias Ojala kertoi.

− Varmaan siinä on jotain asioita, mitä olisi toisin voinut tehdä lopussa. Ei olisi pitänyt päästää peliä edes siihen pisteeseen, että joudumme miettimään viimeisiä tilanteita. Kyllä 95 pisteellä pitäisi peli voittaa, Katajan päävalmentaja Juha Sten sanoi.

− Kotka teki todella kovia koreja ja otti kaikki irtopallot ja muutkin tilanteet. Kun saa tuollaisen momentumin päälle, siinä voi käydä näin, Sten kertoi.

− Tämä on siinä mielessä ihmeellinen peli, että kun sen draivin saa päälle, voi mennä vaikka seinän läpi. Nyt meille sattui viimeiselle jaksolle sellainen. Vaikka päät olivat notkahtamassa, joukkue näytti kuitenkin sen todellisen luonteensa, mikä on harvoin saatu esiin, KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen sanoi.

Kataja oli kolme erää lähes yhtä hyvä kuin kotipelissään, missä joensuulaiset tienasivat ansaitun avausvoiton puolivälieräsarjassa. Ilari Seppälä (23/7s) oli jälleen erinomainen ja sai hyvää taustatukea koko ryhmältä.

− Kataja pelaa tosi hienoa korista ja jos jotain otamme heiltä pois, siellä on heti uusia ratkaisuja. Heille jos vähän antaa tilaa, soi heti omissa, Kaminen kertoi.

Katajan peli kuitenkin pysähtyi lopussa kuin seinään. Toisaalta tämä oli luonnollisesti KTP:n hyvyyttä, mutta joensuulaiset ovat jo useaan otteeseen tällä kaudella hukanneet selviä johtoasemia aivan ottelun lopussa.

KTP:n riveistä Jacksonin ohella Donte Thomas (20/6) ja Kevin Langford (21p) olivat myös mainiossa iskussa ja päätöserässä myös Joonas Lehtoranta nousi esiin. KTP:n voiton myötä Joensuuhun kolmanteen peliin lähdetään tasatilanteesta ja huiman kirin − ja toisaalta Katajan romahduksen − jälkeen henkinen etulyöntiasema voi olla kotkalaisilla.