Mestarisuosikki-Vilppaan kausi päättyi lässähdykseen − ”Tämä oli huonoin puolustusjoukkue, mitä olen koskaan valmentanut”

Salon Vilppaan piti tällä kaudella ottaa se mestaruus, mikä seuraa on viime kaudet kiertänyt. Salolaiset lähtivät kauteen selvänä mestarisuosikkina, voittivat runkosarjan ylivoimaisesti ja kävelivät puolivälieristä jatkoon helposti.

Tie kuitenkin katkesi kivikovaan Kouvoihin, joka pystyi laittamaan kapuloita Vilppaan hyökkäyspelin rattaisiin, eikä salolaisten valmentajalta Joonas Iisalolta löytynyt riittävästi temppuja vastustajansa hyökkäyksen tyrehdyttämiseen.

Kun pronssiottelu oli lauantaina vielä päättynyt Vilppaan kitkerään tappioon viimeisillä sekunneilla, Iisalo avasi rauhallisesti ja erittäin kriittisesti joukkueensa kauden ongelmia. Iisalo tunnisti niin omat epäonnistumisensa kuin myös kuvaili ryhmäänsä hyvin karulla tavalla.

− Isoin juttu oli puolustuksellisen identiteetin puute koko kauden ajan. Tämä oli huonoin puolustusjoukkue, mitä olen koskaan valmentanut aikuisten tasolla. Emme löytäneet keinoja, millä saada stoppeja. Se harmittaa itseäni valmentajana, en ole kauhean hyvin onnistunut.

− Kausi oli henkisesti raskain, mitä minulla on ollut Vilppaan peräsimessä. Vastoinkäymisiä ja pelaajavaihtoja oli liikaa. Ehkä tästä oppii vielä enemmän kuin edeltävistä kausista.

− Yli 50 prosenttia ammattilaisjoukkueen valmentamisesta on oikeiden pelaajien hankkimista. Siinä koen eniten pettymystä itseeni. En jatkanut ajatusta siitä, että nuoria, atleettisia jätkiä, jotka haluavat urallaan eteenpäin.

− Ajattelin saavamme manganoja ja joneseja [finaaleissa pelaavan Karhubasketin tähtivahvistukset Greg Mangano ja Cameron Jones]. Se teki joukkueestamme hitaan, epäatleettisen ja vanhan. Sen takia olimme niin huonoja puolustuspäässä. Sen tulen korjaamaan ensi kaudelle.

Iisalon analyysi ja kritiikki osuu maaliinsa aivan napakymppiin. Silti näin suorasanainen julkinen keskustelu on hyvin harvinaista. Vilppaan hitaat, epäatleettiset ja vanhat kotimaiset pelaajat jatkavat joukkueessa myös ensi kaudella − joskin yhdysvaltalaispelaajat vaihtuvat todennäköisesti täysin.

Seuraavallakaan kaudella Salossa ei voi olla kuin yksi tavoite: mestaruus. Jo tämä kausi voi Iisalon kohdalla laskea selväksi pettymykseksi, mutta mikäli kultamitaleita ei ensi kaudellakaan tipu, on valmentajan kausi Vilppaan peräsimessä mennyt penkin alle − huolimatta valtavasta voittopelien määrästä.