Nuorten maajoukkuepelaaja Haapoja palaa Pyrintöön

Nuorten maajoukkuepelaajiin kuuluva 20-vuotias Ville Haapoja palaa kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöön kaksivuotisella sopimuksella.

Haapoja vietti viimeiset kaksi vuotta BC Nokiassa, jossa hän jäi hyvin vähäiselle peliajalle. Jälkimmäisellä kaudellaan hän sai peliaikaa M1DB:ssä Raholan Pyrkivässä, missä kaksimetrinen laituri teki vakuuttavia tilastolukemia ja oli sarjan tehokkain suomalaispelaaja.

– Saamme Villestä mielenkiintoisen lisän meidän ison laiturin tontille. Ville tulee harjoittelemaan edustusjoukkueen mukana ja saa hienon mahdollisuuden taistella peliajasta niin liigassa kuin divisioona A-joukkueessamme, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen taustoitti Haapojan tilannetta siirtotiedotteessa.

Haapojalla lieneekin saatavilla niin paljon vastuuta kuin syliväliin mahtuu vähintään Pyrinnön reservijoukkueessa, joka ilmojen lämmetessä on uudelleennimetty Pyrintö Akatemiaksi.

– Hänellä on ollut jonkin verran vaivojen täyttämät viimeiset vuodet, joten on kiinnitettävä huomiota siihen, että Ville pääsee harjoittelemaan terveenä ja samalla lunastamaan sen potentiaalin, jota häneltä voidaan odottaa, Toiviainen painottaa.

Nähtäväksi jää, kuinka Toiviaisen mainitsema fyysisemmän laiturin peli Haapojalta sujuu valtakunnan korkeimmilla sarjatasoilla, missä ammattilaispelaajien korinalusmankeli asettaa Pyrkivässä tupla-tuplan keskiarvolla pelanneen nuorukaisen todelliseen testiin.

Modernille laitapelaajalle mieluisaa heittotaitoa Haapojalta kuitenkin löytynee, sillä hänen kolmen pisteen heittojensa yli 42:n onnistumisprosentti oli M1DB:n toiseksi paras.