Pistooli-Pete mukaan Katajan valmennukseen

Katajan valmennusryhmään liittyy mukaan tuttu mies, kun valmennusta vahvistaa Petri Virtanen. Kaksi vuotta sitten pelaajauransa päättänyt Katajan seuraikoni on valmentanut joensuulaisten junioreita nyt kahden kauden ajan.

Virtanen pelasi mittavan uran niin Korisliigassa kuin maajoukkueessakin, missä susipaidassa kertyi 130 maaottelua. Kun seuran junioreiden kaudet ovat lopuillaan ja edustus jatkaa taivaltaan pudotuspeleihin, on Virtasella mahdollisuus tulla kokeilemaan siipiään myös Korisliigan penkin takana.

– ”Pete” on selkeä vahvistus edustusjoukkueelle, toiminnanjohtaja Riku Tapio kertoi seuran kotisivuilla.

– On hyvä saada Gregille (päävalmentaja Gibson) ja Tuomakselle (apuvalmentaja Oja) lisäresurssia, kun edetään vauhdikkaasti kohti kevättä. Junioritoiminta hiljenee sopivasti, joten tällainen järjestely tuli mahdolliseksi toteuttaa.