Pyrintö ja Osku Heinonen heittivät Katajan kumoon − ”Päästimme hänet kuumaksi”

Korisliigan kovinta tempoa pitävä ja eniten koreja pussittava Pyrintö jatkoi vauhdikasta peliään, kun Pyynikillä Kataja kaatui torstai-iltana. Oman uransa ennätyksen 31 pistettä tehnyt Osku Heinonen oli tamperelaisten ykköstykki, kun Pyrintö hurjasteli kasaan 109 pistettä.

Pyrintö – Kataja 109-93
Ottelun tilastot

Lähes sadan pisteen keskiarvolla alkukauden pelannut Pyrintö ei tahtiaan hidastanut, vaikka loukkaantumisten takia joukkue joutuikin kentälle vajaamiehisenä. Tamperelaiset aloittivat tykityksen heti ensimmäisistä minuuteista lähtien.

Kun Pyrinnön kapteeni Antero Lehto on jalkavamman takia sivussa, on Heinonen perinyt paikan joukkueen kipparina − ja näytti jälleen mallia muulle joukkueelle. Kovana heittäjänä koko uransa tunnettu Heinonen iski ensimmäiseen 12 minuuttiin peräti 15 pistettä ja rakensi Pyrinnölle loppuun asti kestäneen etumatkan.

− Päästimme Osku Heinosen kuumaksi heti alkuun. Itsekin aikanaan muutaman kolmosen heittäneenä tiedän, että se on aika mukava jatkaa, kun heti pelin alkuun saa muutaman vapaan heiton. Osku pelasi aivan mahtavan pelin tänään. Kun aloimme ymmärtää, että tämä on kova jätkä tekemään koreja, se oli liian myöhäistä, Katajan valmentaja Petri Virtanen kertoi.

− Tehtiin 93 pistettä vieraissa. Kun se ei riitä, se ei riitä. Pyrintö teki aika paljon enemmän. Ihan hirveästi emme saaneet mitään pojilta pois, varsinkaan Oskulta. Kovia koreja ja helppoja koreja, Katajan Topias Palmi kertoi.

Pyrinnön hyökkäys ei ollut suinkaan pelkästään Heinosen varassa, sillä onnistujia joukkueesta, erityisesti hyökkäyspelissä, löytyi laajalta rintamalta. Teholistan kärkeen pääsi myös mainion ottelun pelannut Kenny Manigault (20/11).

Ottelussa ei juuri hidasteltu tai nähty kovinkaan montaa hidasta puolenkentän hyökkäystä. Sarjan parhaat juoksijajoukkueet sinkosivat päästä toiseen kovalla vauhdilla, ja erona oli se, että Pyrinnön heitto upposi selvästi paremmalla prosentilla, paremmista paikoista, paremmin luotujen tilanteiden jälkeen.

− Täytyy hattua nostaa Pyrinnölle siitä, miten hyvin he juoksevat kenttää joukkueena. Meillä papereissa luki ”sarjan paras siirtymäjoukkue” ja siltikään emme onnistuneet ottamaan sitä heiltä pois, Virtanen kertoi.

− En ihan nähnyt, että me 109:ään päädytään tänään, kun eilinen valmistava harjoitus mentiin neljällä neljää vastaan. Joukkueelta silti erinomainen esitys erityisesti hyökkäyspäässä, Pyrinnön valmentaja Sami Toiviainen sanoi.

Kun Pyrinnöltä ovat sivussa niin Lehto, Ville Haapoja, Joonas Cavén kuin Lassi Kilpinen, täytyi Toiviaisen antaa merkittäviä peliminuutteja divisioonajoukkueesta nostetuilla nuorukaisille. Yli vartin peliaikaa saanut Eerik Harju onnistui kentällä erinomaisesti ja puolestaan Jonne Saarinen ja Tuomas Flinck tekivät ottelussa Korisliiga-uransa avauspisteet.

− Tänään onnistuimme joukkueena todella hyvin, hyökkäyspäässä ennen kaikkea. Täytyy sanoa näistä meidän nuorista kavereista, että he pelasivat kaikki tänään aivan loistavan pelin ja toivat kentälle hyviä minuutteja, Heinonen kertoi.

− En voi olla ylpeämpi meidän juniorikolmikostamme. Pakko sanoa, että Eerik Harju on aika kovapäinen jätkä, Toiviainen kehui.

Kataja pelaa korkealla tasolla, vaikka europelien mukanaan tuoma otteluruuhka rassaa joukkuetta. Joukkueen hyökkäyspeli rullasi mainiosti, mutta työkalupakista ei löytynyt temppuja Pyrinnön vielä astetta vauhdikkaamman hyökkäyksen pysäyttämiseen.

− Minun tehtävänäni oli tänään saada nuo jätkät sekä henkisesti että fyysisesti valmiiksi pelaamaan ja epäonnistuin siinä tehtävässä. Aloitusheitosta lähtien emme olleet läsnä tässä tapahtumassa kuin ajoittain, ensimmäisen pelin Korisliigassa päävalmentajana luotsannut Virtanen manasi.

Kun vastustaja tekee yli 90 pistettä, ei valmennusjohto kovin usein tyytyväinen ole, mutta Toiviainen ei lähtenyt siitäkään kritiikkiä antamaan. Nähdyn kaltaisella pelillä Pyrintö on varsinkin kotisalissaan vaikeasti voitettavissa, sillä lähtökohdaksi pitää ottaa vähintäänkin kolminumeroisen pistemäärän kerryttäminen.

− Meidän peleissä tulee paljon pallonhallintoja. Onhan Katajan 93 pistettä paljon, mutta siellä on asioita joukkuepuolustamisessa, mihin me taas keskitymme, kun saamme jätkiä terveiksi.

Katajan joukkueesta edellisen pelin Kauhajoella ratkaissut Daniel Mullings (19/6) oli jälleen hyvässä iskussa kuten myös Tampereelle paluun tehnyt Topias Palmi (18/9). Sen sijaan isot miehet Ryan Wright ja Guy Edi eivät nousseet muun joukkueen tasolle.

Korisliigan päivän muissa kamppailuissa Kouvot vei kotikentällään voiton Karhubasketista numeroin 94-79. Kouvojen parhaimmistoa olivat Ville Kaunisto (22/5) ja Brian Asbury (19/7). Karhubasketista huomattavaa oli Mike Moserin penkitykseen päättynyt heikko ilta – peliaikaa vain kymmenen minuuttia ja pisteitä nolla.

Lapualla puolestaan Kobrat pelotteli sarjajohtaja Vilpasta, mutta salolaiset pystyivät pitämään johtoasemansa viimeisellä minuutilla. Koriluvut kirjattiin Vilppaalle 92-85 ja tuloksen kannalta ratkaisevasti levypallot 49-33.

Vilppaan voitto oli 13. peräkkäinen, mikä on salolaisseuran ennätys. Teemu Rannikko sai ottelussa ilmeisesti puujalan, mutta selvisi säikähdyksellä, eikä vamman pitäisi olla pahempi.