Rannikon ja Skeenin pick & pop silppusi Katajan

Katajan ottelun hallinta Vilpasta vastaan Korisliigan kärkikamppailussa romahti pelin viimeisellä neljänneksellä. Vilppaan Teemu Rannikon ja Jamie Skeenin pick & pop -peli toimi kerta toisensa jälkeen, vieraat ottivat 19-0-runin ja karkasivat ottelun voittoon.

Kataja – Vilpas 87-94
Ottelun tilastot

Ottelu eteni tasaisesti aaltoillen kolme neljännestä. Toisella jaksolla Kataja pelasi kauden parasta peliään ja karkasi johtoon pelissä, mikä etumatka kesti viimeiselle neljännekselle asti. Vielä yhdeksän minuuttia ennen päätössummeria joensuulaisten johto 75-65-lukemin vaikutti ainakin jossain määrin turvalliselta.

− Toinen erä oli ihan karmeaa tekemistä meiltä. Sitten Teemu [Rannikko] ja Joonas [Iisalo] vähän herättelivät meitä. Neljännessä erässä iso poika Skeen otti kovia, hyviä ratkaisuja, Vilppaan Aatu Kivimäki kertoi.

− Aika kaksijakoinen ottelu. Meillä ei alussa ollut sellaista tempoa ja intensiteettiä, mitä pitäisi olla. Siinä hetkessä piti vähän kaivaa sitä vihaa ja aggrea sieltä kopista, nyt jumalauta tullaan sieltä, Vilppaan valmentaja Iisalo sanoi.

− Tiesimme kyllä puoliajalla, että peli ei ole ohi. Kolmas jakso ei ollut meiltä enää ihan niin hyvää peliä. Neljännellä jaksolla kävi se, mitä meillä on käynyt usein. Kun se pakka hajoaa, se saattaa levähtää molemmissa päissä kenttää, Katajan valmentaja Juha Sten kertoi.

Sen jälkeen suunta kääntyi täysin. Iisalo ja Rannikko kaivoivat pelikirjastaan pick & pop -pelin pelintekijä-Rannikon ja Vilppaan ison miehen Skeenin välillä. Sama peli toimi kerta toisensa jälkeen ja Skeen tiputteli kolmen pisteen heittoja sisään.

Tämä sai Katajan lamaantumaan niin puolustus- kuin hyökkäyspelissään. Kohta Vilpas iski koreja niin pick & popilla kuin oikeastaan kaikilla muillakin tavoin. Salolaisten run kesti reilut viisi minuuttia ja sen aikana Katajan kymmenen pisteen johto kääntyi Vilppaan yhdeksän pinnan etumatkaksi.

− Jamie on heittänyt vähän alakanttiin tähän asti omaan tasoonsa nähden. Tänään hän pelasi aivan huippupelin, Iisalo kertoi.

− Skeenin kolmoset olivat sellainen ratkaisu, mitä he lopussa löysivät. Siihen se ratkesi, huono pätkä tuo loppu, Sten sanoi.

Skeen (27/11) nousi salolaisten ykköstähdeksi, mutta luonnollisesti itse ”Taikuri” Rannikko oli isossa roolissa Vilppaan kirissä. Myös Diante Baldwin (19p) teki tärkeitä koreja.

Katajalle tappio oli kirvelevä, kun jo taskua lähennellyt voitto kääntyi tylyksi tappioksi. Ilari Seppälä (15/7s) oli joensuulaisten paras lauantai-illassa. Daniel Mullings (16/12) ja Rahlir Hollis-Jefferson (21/12) väläyttelivät hetkittäin, mutta heidän pelissään oli liikaa epätasaisuutta ja varianssia.

Vilpas on viidellä peräkkäisellä voitolla ottanut itselleen tutun aseman Korisliigan sarjataulukon kärjessä. Joukkue on vielä pelannut ilman tähtihankintaansa Henri Kantosta, joten salolaisten tilanne vaikuttaa hyvältä. Katajan matka jatkuu taas eurokentillä, kun joensuulaiset isännöivät keskiviikkona ukrainalaista BC Dniproa.