Vilpas marssi tutusti kotivoittoon − Iisalo odottelee jo popcornien tuoksua

Salon Vilpas piti Korisliigan runkosarjan kotisaldonsa puhtaana, ei vieläkään yhtään tappiota Salohallissa. Vierailija Korihait hieman pelotteli kotijoukkuetta pelin alussa, mutta uhka laantui hyvin nopeasti.

Vilpas – Korihait 110-73
Ottelun tilastot

Kun Markus Molenius naulasi ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla kolmen pisteen heiton pohjaan, pääsi Korihait ensimmäiselle erätauolle pisteen johdossa. Siihen uusikaupunkilaisten huippuhetket sitten melkein jäivätkin, sillä Vilpas valpastui ottelun edetessä, eikä antanut Korihaiden uhata voittamatonta Salohallin putkea.

− Alku oli meille paha ja Korihait jatkoi kovaa pelaamista. Emme olleet täysin keskittyneitä, yksi Vilppaan johtavista pelaajista Aaron Jones kertoi.

Jo puoliajan lähestyessä Vilpas alkoi karata ja tehdä eroa Korihaihin. Tahti vain kiihtyi kolmannen erän aikana ja piste-ero kasvoi kasvamistaan. Viimeisen neljänneksen Vilpas saikin jo keskittyä viihdyttämään kotiyleisöään upeilla hyökkäyspään suorituksilla ja näyttävillä koreilla.

Vilppaan suoritus oli lopulta tasapainoinen, sillä valmentaja Joonas Iisalo saattoi jakaa peliminuuttinsa koko materiaalin leveydeltä. Peräti 10 kotijoukkueen pelaajaa pääsi ottelussa pisteillä ja ainoastaan Susijengi-mies ja tv:stä tuttu Juho Nenonen oli salolaisten heikoin lenkki nollalla pisteellään.

− Kolmannet neljännekset ovat olleet meille pahoja tänä vuonna. Pelaajat jotka ovat tottuneet häviämään, he myös luovuttavat niissä tilanteissa nopeammin. Minun mielestäni he puoliajalla menettävät keskittymisensä ja pelinälkänsä, Korihaiden valmentaja Damion Danzler kertoi.

Korihait oli matkassa illan ottelussa vain kahdeksalla pelaajalla. Tarina oli vieraiden kannalta melko samankaltainen kuin monessa kauden aiemmassakin pelissä: välillä hyviä hetkiä ja mainioita yksilösuorituksia, mutta jossain kohdin paketti hajoaa melko totaalisesti.

Teemu [Sulonen] oli poissa ja nuoret pelaajat ovat kaikki armeijassa. Ottelut pitää silti pelata. Tulimme tänne ja saimme mitä saimme, Danzler sanoi.

Siihen miksi useasti ensimmäisellä puoliajalla vielä otteluissa mukana ollut Korihait useasti romahtaa toisella puoliajalla, Danzler sysäsi vastuuta joukkueensa sisälle.

− Joukkueessamme ei ole myöskään johtajaa pelaajistosta, joka voisi ottaa roolia niissä tilanteissa, kun pelaajat kyllästyvät kuuntelemaan valmentajan ääntä. Olisi hienoa, jos meillä olisi Teemu Rannikon kaltainen pelaaja, joka lietsoisi pelaajat pelaamaan.

Vilppaan valmennuksessa tärkeää on, että kukaan pelaajistosta ei loukkaannu lopuissa otteluissa, mutta myös pitää ryhmän pelivire yllä. Ottelut ovat siltä kantilta kaikkein pahimpia salolaisille, kun Korihaiden jälkeen runkosarjan viimeisellä kierroksella Salohalliin matkaa sarjajumbo Kobrat.

− Kun valmistautuu ja peleissä on panoksia, niihin myös syttyy enemmän. Mutta me emme halua opetella huonoja tapoja. Treenien laatu meillä on todella hyvä, olemme siellä menneet kovemmalla intensiteetillä ja tempolla kuin peleissä, Vilppaan valmentaja Iisalo kertoi.

Iisalo oli myös hyvin luottavainen todennäköisesti edessä olevasta pudotuspelisarjasta KTP:tä vastaan. Joukkueen pelejä on kelailtu videolta valmentajan mukaan enemmän kuin Netflixiä, eivätkä BC Nokian valmentajan Ville Tuomisen varoittelut kotkalaisten iskusta paljon miestä tunnu hetkauttavan.

− Kun pudotuspelit alkavat ja alkaa popcorn kunnolla haista, olemme valmiita, Iisalo linjasi.