Vilpas taisteli ja piti itsensä hengissä − ”Siellä alkoi jo puntti tutista”

Salon Vilpas ei antautunut Korisliigan finaaleissa, vaan kaivoi kotikentällään hurjan voiton viidennessä loppuottelussa. Vilppaan erinomaiset yksilösuoritukset ja aivan uudenlainen taisteluasenne takasivat finaalisarjan jatkuvan vielä perjantaina Kauhajoella.

Vilpas – Karhubasket 86-79
Ottelun tilastot

Salolaiset kävivät Etelä-Pohjanmaalla ottamassa kunnon turpasaunan ottelusarjan neljännessä pelissä ja näyttivät jo maansa myyneiltä. Valmentaja Joonas Iisalo oli kuitenkin saanut joukkueestaan kaivettua esille tyystin toisenlaisen ilmeen ja asenteen, kun Vilppaan selkä oli seinää vasten.

− Tänään ei mietitty yhtään. Saimme vähän käsijarrun pois päältä ja pelasimme hyvällä itseluottamuksella, Vilppaan Juho Nenonen kertoi Ylen haastattelussa.

Vaikka Karhubasket hallitsikin pelin alkua ainakin tulostaululta katsottuna, oli kentällä aivan eri Vilpas kuin maanantain murskatappiossa. Salolaiset puolustivat aktiivisesti ja kaikki pelaajat olivat täysillä pelissä mukana. Hyvä toisen erän lopetus ja Jaylon Brownin (25p) huimat yksilösuoritukset veivät Vilppaan puoliajalle tasalukemissa 36-36.

− Meillä jäi vähän hampaankoloon edellisestä pelistä. Halusimme tänään nähdä ainakin sen, että jokainen tulee taistelemaan niin paljon kuin ikinä pystyy ja tekemään kaikkensa voiton eteen. Ei ainakaan siitä jää kiinni enää, Iisalo kertoi Ylen haastattelussa.

Avauspuoliajalla silti näytti yhä siltä, että Karhubasket pelaa parempaa joukkuepeliä ja Vilpas on yksilöidensä varassa. Brown teki puolet kotijoukkueen pisteistä ensimmäisellä 20 minuutilla, kun taas kauhajokiset saivat onnistumisia laajalta rintamalta.

− Brown heitti tänään kovia heittoja sisään, Karhubasketin valmentaja Jussi Laakso totesi Ylen haastattelussa.

Toisella puoliajalla Vilpas sai vielä hyökkäyspelinsäkin rullaamaan paremmin, mihin avain oli pienempään viisikkoon siirtyminen ja screen-pelaaminen, minkä seurauksena Vilppaan takamiehet pääsivät aina yksi-yksi-tilanteisiin Karhubasketin isoja pelaajia vastaan.

Sama kuvio toimi kerta toisensa jälkeen ja Vilpas sai päätöserässä ensimmäistä kertaa ottelussa pienen etulyöntiaseman ja otti johdon itselleen. Samanaikaisesti Vilpas meni todella aggressiivisesti hyökkäyspään levypalloihin ja sai niistä rutkasti toisia mahdollisuuksia läpi ottelun.

− Halusimme yksinkertaistaa hyökkäyspään peliämme. Olemme pelanneet liian monimutkaisesti tälle joukkueelle. Kaksi heittäjää [Matias] Ojala ja Nenonen kentällä, niin silloin on aika vaikea auttaa mistään, ja saimme enemmän tilaa ympärille, Iisalo sanoi.

Vastaavasti vieraiden hyökkäys tyrehtyi ja alkoi näyttää samaan tapaan staattiselta kuin salolaisten kuviot aiemmin. Karhubasketin totuttu pallon liike pysähtyi, pallo jäi yhden pelaajan käsiin, ja tämä teki Vilppaan puolustusurakasta helpomman.

− Salo tuli tänään aika paljon fyysisemmin ja aggressiivisemmin, he olivat lisänneet intensiteettiä. Meillä pallo ei liikkunut tarpeeksi hyökkäyspäässä, se jäi yhden miehen pompotteluksi aika usein, Laakso sanoi.

Ratkaisuhetkillä pallo löysi Vilppaan hyökkäyksessä tiensä Javontae Hawkinsin (16p) käsiin, joka viimeisteli niin korin alta, kaaren takaa kuin vapaaheittoviivalta ottelun tärkeimmät pisteet salolaisille.

Marginaalit olivat jälleen pieniä ja joukkueet erittäin tasaväkisiä, mutta Salohallissa Vilpas oli joukkueista kovemmalla voitontahdolla kentällä ja ansaitsi loppuhetkien onnensa ja pelin voiton. Karhubasketilla on yhä etu käsissään, kun Vilppaan voitonkin jälkeen sarjan voitot ovat kauhajokisille luvuin 3-2.

Läpihuutojutuksi menneen neljännen finaalin jälkeen pudotuspelitunnelma kentällä nousi jälleen finaalien arvoiselle tasolle. Peli oli fyysistä ja paikoin aggressiivista, mikä näkyi myös pikkukiistoina ja kyseenalaisina tilanteina, mitkä osaltaan ovat pudotuspelien suola.

− Ensimmäiset kaksi peliä oli myös tällaista hegemoniaa, se kuuluu finaaleihin, Laakso mietti.

− Aika lämmin ja kiihkeä tunnelmahan täällä oli. Paineet ovat nyt Kauhajoella, he tietävät, että he eivät halua enää tänne uudelleen tulla. Mielestäni näytimme freesimmältä joukkueelta, Kauhajoki oli selvästi väsyneempi, Iisalo sanoi.

Vilpas onnistui siis torjumaan yhden ottelupallon kotihallissaan aivan ansaitusti, ja sai varmasti voitosta rutkasti lisää itseluottamusta. Tosin Karhubasketinkaan ei ole vielä mitään syytä huolestua, sillä peli oli taas erittäin tiukka ja olisi voinut aivan yhtä hyvin kääntyä jossain kohdin vieraiden eduksi.

Kuudes loppuottelu pelataan perjantaina Kauhajoella, missä liikuntahalli varmasti täytyy viimeistä paikkaa myöden täyteen mylviviä oranssipukuisia pohjalaisia. Tosin jos Vilppaan Nenosta on uskominen, on etu tällä hetkellä salolaisilla.

− Kun katsoin Karhun kavereiden ilmeitä, siellä alkoi jo vähän puntti tutista.