NBA

Celtics kaivoi itsensä ulos kuopasta − ”Ne viimeiset viisi minuuttia, huh”

Sarjan toisessa ottelussa Philadelphia 76ers näytti karkaavan jo tavoittamattomaan johtoon ja tasoittavan pelit Bostonissa. Celtics kuitenkin ei yli 20 pisteen tappioasemasta välittänyt, vaan käänsi pelin itselleen.

Celtics – 76ers 108-103
Ottelun tilastot

76ers sai vauhdikkaan alun otteluun ja varsinkin toisen erän alussa kasvatti johtoaan kovalla tahdilla. Parhaimmillaan etumatka kasvoi jo yli 20 pisteeseen, ja siinä kohdin tilastot kertoivat, että Philadelphian voiton todennäköisyys lähenteli 95 prosenttia.

Philadelphian vahvaa lähtöä veivät eteenpäin erityisesti J.J. Redickin onnistuneet kaukoheitot. Tarkka-ampujana tunnettu kolmeen pisteen heittäjä pisti ottelussa viisi kolmosta sisälle ja oli 76ersin paras pistemies (23p), mutta Redick hiipui ottelun edetessä.

Celtics kuitenkin painoi kaasun pohjaan toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla ja kiri viidessä minuutissa eron enää viiteen pisteeseen, kun ottelussa lähdettiin puoliajalle. Sama tahti jatkui myös tauon jälkeen ja kolmannessa erässä bostonilaiset nappasivat jo edun itselleen.

− Huh, en ole koskaan nähnyt kotihalliamme tällaisena. Luulen, että muistan tämän pelin ikuisesti. Se tapa, millä yleisö oli takanamme ennen taukoa, ne viimeiset viisi minuuttia, huh. Se energia oli järjetön, Celticsin Jaylen Brown (13p) kertoi.

− Olet kentällä, olet väsynyt, olet aivan puhki. Mutta kun Garden rokkaa tuolla tapaa, et vaan voi antaa periksi. Haluat vain jatkaa, pitää sen putken kulkemassa. Emme tietystikään halunneet olla siinä tilanteessa, että jouduimme pelaamaan tappiolla, mutta löysimme tavan päästä peliin mukaan. Jatkamme taistelemista, Celticin Al Horford (13p) kertoi.

Celtics oli vahva myös pelin lopussa, kun 76ers ei myöskään antanut periksi. Jälleen bostonilaiset olivat parhaimmillaan viimeisellä viisiminuuttisella, kun kovia koreja tekivät niin Terry Rozier (20p) kuin myös tulokas Jayson Tatum (21p).

Vihreä oli illan väri lopulta ja Celtics vei toisen voiton nimiinsä. 76ersin heikoin lenkki oli huipputulokas Ben Simmons, joka jäi koko ottelussa yhteen pisteeseen. Celtics haastoi hyppyheittonsa kanssa tuskailevan rookien heittämään, ja Simmons jätti paikat käyttämättä.

76ers oli pelannut mainiosti toisella puoliajalla silloin, kun penkiltä pelintekijä T.J. McConnell oli kentällä, mutta etu kääntyi Celticsille, kun Simmons palasi kehiin.

− Mielestäni tein tämän ihan itselleni. Henkisellä puolella ajattelin avain liikaa, ylimietin kuvioita. En ollut paikalla, pelin virtauksessa, pelaamassa sillä tavalla kuin osaan, Simmons sanoi.

− Tämä koko pudotuspelikokemus on jotain, mistä haluan meidän nuorien kavereidemme, meidän tähtipelaajiemme, oppivan ja kasvavan. Päätös sen suhteen pidänkö T.J.:n kentällä vai heitänkö Ben Simmonsin takaisin, pistän aina Ben Simmonsin kehiin. Tulen takaisin Beniin, 76ersin valmentaja Brett Brown valotti mietteitään.