NBA

Celticsin tähtikolmikko tahditti avausvoittoon 76ersista

NBA:n pudotuspelien toisen kierroksen ottelusarjan avauspelissä Boston Celtics antoi kyytiä hurjassa vireessä loppukauden ja ensimmäisen kierroksen pelanneelle Philadelphia 76ersille.

Celtics – 76ers 117-101
Ottelun tilastot

Celticsin voiton takuumiehet olivat avauksen kolmikko Jayson Tatum (28p), Al Horford (26p) ja Terry Rozier (29p). Kaikille kolmelle pelaajalle pistesaldot olivat uran pudotuspeliennätyksiä.

Bostonilaiset nykäisivät tasaisen alun jälkeen reilun kymmenen pisteen johdon itselleen toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla. Se etumatka piti ottelun loppuun asti, eikä nuori 76ers päässyt ahdistelemaan Celticsiä juurikaan pelin toisella puoliajalla.

Suurin ero joukkueiden välille syntyi kolmen pisteen kaaren takaa, sillä Celtics heitti kolmosensa sisään lähes 50 prosentin tarkkuudella, kun taas 76ersin heittotarkkuus jäi alle 20 prosenttiin.

− Mielestäni puolustuksemme ei ollut läheskään yhtä hyvää kuin kolmessa viimeisessä Milwaukee-pelissä. Mutta siellä oli osia puolustuksesta, jotka olivat hyviä, mutta meidän täytyy silti putsata asioita jonkin verran. He paljastivat puutteitamme monella alueelle, kaikki kunnia siitä heille, Celticsin valmentaja Brad Stevens kertoi.

− Kaikki alkaa puolustuksesta. Minä olin paska. Mielestäni me kaikki olemme huonoja tänään. Me olemme parempia kuin tuo, ehdottomasti. Kun kaikilla kulkee, olemme liigan paras puolustava joukkue, 76ersin tähtihyökkääjä Joel Embiid manasi.

− Tämä oli yksi meidän heikoimpia puolustuspelejämme. Me emme ole tämä joukkue, tämä oli erittäin heikko suoritus meiltä niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä, 76ersin valmentaja Brett Brown sanoi.

Molempien joukkueiden kommenttien perusteella ei ole siis vaikea arvata, että seuraavat päivät kuluvat tiukasti videoiden parissa, kun kumpikin joukkue hakee puolustuspeliinsä parannusta.

76ersin tähtipelaajista Embiid oli hyökkäyspäässä jälleen kovassa iskussa, ja saldoksi nuorukaiselle kertyi 31 pistettä ja 13 levypalloa. Embiid oli myös saanut keksittyä lempinimen peleissä käyttämälleen kasvosuojukselle, jota hänen on täytynyt pitää kasvoillaan luumurtuman jälkeen.

Nimi on tietysti ”Phantom of the Process”, mihin sisältyy viittaus niin 76ersin vuosia kestäneeseen “Prosessiin”, missä joukkue kynti pohjamudissa ja haki korkeita varausvuoroja, kuin myös suosikkimusikaalin Oopperan kummitukseen.