NBA

Ei puolustusta, ei toivoa – Markkanen ja Bulls hukassa

Chicago Bulls antoi Washington Wizardsille 134 pistettä, eikä joukkue juuri pelannut puolustuspeliä koko ottelussa. Tuloksena oli 125-134-tappio, kun tähtipelaaja Bradley Beal (31p) johdatti vieraat voittoon.

Lauri Markkanen sai ottelussa kasaan kunniakkaalta vaikuttavan tilastorivin: 20 pistettä, 11 levypalloa ja neljä syöttöä. Suomalainen oli kuitenkin yhtä lailla hukassa kuin muukin Bullsin joukkue.

Markkasen kolmen pisteen heitto oli hukassa, sillä käytännössä kaikki kuusi miehen kolmosyritystä olivat riittävän avoimia paikkoja, mutta vain yksi heitoista ui sisään koriin. Puolustuspelaaminen oli suomalaisella muun joukkueen tasolla, eli jossain olemattoman ja heikon välimaastossa.

Kun Markkanen sai pallon hyvässä asemassa postiin tai pääsi ajamaan korille, tulosta kuitenkin syntyi tehokkaasti. Kuvaavaa jyväskyläläisen illassa silti oli, että suomalaisen suurin kannattaja Bulls-valmentaja Jim Boylen nappasi Markkasen penkille toisen neljänneksen lopulla, kun mikään ei tuntunut onnistuvan parketilla.

Donkkirintamalla Markkanen pääsi toisella puoliajalla pari kertaa räväyttämään nopeissa hyökkäyksissä näyttäviä suorituksia, mutta joutui myös puolustuspäässä ottamaan yhden donkin ikävästi suoraan vastaan.

Bulls palasi maan pinnalle upean Nets-voiton jälkeen. Penkiltä ei tullut hirveästi apuja ja taas Wizardsin puolelta vielä muutama päivä sitten Bullsissa pelanneet Jabari Parker (20/6) ja Bobby Portis (10/12) tekivät tuhojaan.

– Haemme tasaisuutta peliimme. Eilen illalla pelasimme yhden parhaista peleistämme minun päävalmentaja-aikanani. Tänään emme pelanneet yhtä hyvin. Meillä ei ollut kovuutta ja tasaisuutta puolustuspäässä, Boylen kertoi.

Lauri Markkanen, Bulls – Wizards 9.2.2019

32 minuuttia
Pisteet 20
Pelitilanneheitot 9 / 17
Kolmen pisteen heitot 1 / 6
Vapaaheitot 1 / 2
Levypallot 11
Syötöt 4
Plusmiinus -9