NBA

Kuningas toimitti − LeBron kaatoi Celticsin

NBA:n kuningas LeBron James ei suostunut häviämään, pelasi ehkä uransa parhaan pudotuspeliottelun ja kantoi Cleveland Cavaliersin voittoon konferenssifinaalin kuudennessa ottelussa, kun Cavsin selkä oli seinää vasten.

Cavaliers – Celtics 109-99
Ottelun tilastot

James: 46 pistettä, 11 levypalloa, 9 syöttöä.

LeBron ei käynyt koko ottelussa vaihtopenkillä kuin 57 sekuntia kolmannen erän lopussa ja toiset 57 sekuntia, kun ottelu oli viimeisellä minuutilla jo ratkennut.

Eikä Cavsilla olisi ollut varaakaan lepuuttaa supertähteään yhtään sen enempää. Kevin Love sai päävamman jo aikaisin ottelussa, mikä tarkoitti vielä entistäkin suurempaa vastuuta Jamesille.

− Suuruus. Mestarin historia. Antaa kaikkensa. Tarvitsimme sitä, varsinkin kun Kevin loukkaantui. Meidän täytyi peluuttaa Bronia ne minuutit, mitä meidän täytyi. Hän toimitti, hän oli valmis siihen haasteeseen, hän kantoi meidät kotiin kuten normaalia, Cavsin valmentaja Tyronn Lue kertoi.

James teki Cavsin tärkeimmät korit, otti pelin yksin haltuunsa silloin, kun joukkue sitä tarvitsi. James oli ylivoimainen, pysäyttämätön, eli siis oma itsensä. Vauhtia ei hidastanut edes törmäys Larry Nancen kanssa, minkä jälkeen LeBron ontui saatuaan sääreensä ikävän osuman.

Celtics roikkui pelissä mukana, vaikka joukkueen hyökkäyspeli oli paikoin syväjäässä. Kun Cavs nykäisi 15 pisteen eron toisessa erässä, oli Celticsin hyökkäys erityisen heikkoa. Bostonilaiset pärjäävät pelaamalla rohkeasti, haastamalla ja hankkiutumalla hyviin heittopaikkoihin palloa kierrättämällä, mutta nyt joukkue viskoi pelkkiä kaukoheittoja yksi toisensa jälkeen.

Loven loukkaantumisen jälkeen James sai yllättävänkin hyvää taustatukea Jeff Greeniltä, George Hilliltä ja paikoin myös Jordan Clarksonilta. Todennäköisesti aivotärähdyksen törmäyksessä Jayson Tatumin kanssa saanut Love joutunee jättämään ratkaisevan seitsemännen pelin väliin, joten apuvoimien täytyy pystyä samaan uudelleen.

Kun viidennessä pelissä Bostonissa James näytti erittäin väsyneeltä, jopa lopun uupuneelta, nyt LeBron ei suostunut näyttämään pienintäkään merkkiä sellaisesta. Tosin toinen kysymys on, mihin James pystyy parin päivän päästä ja miten hänen on mahdollista toipua lyhyessä ajassa esittämään samanlaista kuninkaallista peliä.

− Olen ollut liigassa jo aika pitkään ja pelasin häntä vastaan useasti, ja todellakin vihasin häntä syvästi. Mutta kun hän on meidän puolellamme, se antaa minun ottaa syvän henkäyksen raitista ilmaa. Sitä ei oikein voi selittää, mitä hän tekee ilta toisensa jälkeen. Se on vain jotain erityislaatuista, Cavsin Hill sanoi.

Sarjan ottelut ovat eronneet toisistaan kuin yö ja päivä sen mukaan kumman kotikentällä on pelattu. Celtics on kotikentällään ollut loistavasti yhteen pelaava ja täydellisesti valmennettu joukkue, joka puolustaa aggressiivisesti ja löytää hyvät heittopaikat yhteispelillä hyökkäyksessä. Sitä samaa joukkue tarvitsee seitsemännessä pelissä kotikentällään.

Tulokas Tatum oli Clevelandissa vaisu, samoin veteraani ja joukkueen luottomies Al Horford. Heiltä varsinkin kaivataan paljon parempaa, ja samanaikaisesti Jaylen Brownin ja Terry Rozierin pitäisi pystyä pelaamaan yhtä korkealla tasolla kuin tässä ottelussa.

− Siitä ei tule nättiä. Me emme voi mennä kentälle ja yrittää näyttää hyvältä. Meidän pitää olla valmis koiratappeluun. Meidän pitää olla valmis saamaan nenämme veriseksi, meidän pitää tulla valmiina tappelemaan, Celticsin Marcus Smart sanoi.