NBA

Lauri Markkanen haluaa pitää yhä kiinni avausviisikon paikasta − ”Seison yhä sanojeni takana”

Chicago Bullsin NBA-kautta on todennäköisesti jäljellä seitsemän ottelua ja puolitoista viikkoa. Samalla tulee päätökseensä Lauri Markkasen tulokassopimus seuran kanssa ja tulevaisuus on hämärän peitossa.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: Markkanen haluaa olla aloitusviisikossa.

Chicago Sun Timesin haastattelussa suomalainen ei vielä suostunut spekuloimaan sen suuremmin sopimusasioitaan tai sitä jatkuuko hänen uransa Bullsissa.

− Njääh, en ole ajatellut sitä ollenkaan. Annan sen kaiken tapahtua sitten kauden jälkeen. En voi keskittyä niihin asioihin nyt. Annan kaikkeni tälle joukkueelle, enkä voi kontrolloida sitä mitä tapahtuu.

Sen sijaan omaan asemaansa Markkasella oli selvä näkemys. Paikan kuuluisi olla aloitusviisikossa. Kovin moni seura ei välttämättä näe suomalaista aloituksen pelaajana tällä hetkellä, mutta luonnollisesti yksikin riittää.

− Olen yhä sitä mieltä. Sanoin sen silloin, kun roolini muuttui ja jouduin vaihtopenkille. Seison yhä sanojeni takana. Ymmärrän tämän tilanteen nyt, ja otan kaiken vain päivä kerrallaan.

Bullsissa Markkanen taas on päätynyt selvästi sivuraiteelle. Vaikka joukkueen ykköstähti Zach LaVine ja chicagolaisten johtajan Arturas Karnisovasin siirtotakarajalla hankkima All Star -sentteri Nikola Vucevic ovat olleet viime otteluista sivussa, on Markkasen paikka yhä löytynyt vaihtopenkiltä.

Kausi on ollut jälleen haastava suomalaiselle, kun pelirytmiin on ollut vaikeuksia päästä missään vaiheessa. Positiivista kuitenkin on, että olkapäävammansa jälkeen Markkanen on pystynyt pelaamaan kaikissa otteluissa.

− Kauden alussa oli se koronakaranteeni, enkä voinut pelata. Sitten minusta tuntui, että pelasin hyvin puolitoista kuukautta ja silloin loukkaannuin. Sen jälkeen ehdin juuri taas saada rytmistä kiinni ennen kuin jouduin vaihtopenkille.

Vaihtopenkille joutumisensa jälkeen Markkanen on pelannut saamansa, selvästi aiempaa vähäisemmät minuutit keskimäärin erittäin hyvin. Heittoprosentit ovat kunnossa, puolustuspeli on ollut suomalaisen omaan tasoon nähden pätevää ja useimmiten saldo on ollut verrattain parempi kuin Bullsin avausviisikon pelaajilla.

Turhan usein silti Markkanen on jäänyt ilman kosketuksia palloon hyökkäyspäässä ja tyytynyt seisomaan kolmen pisteen viivan takana odottamassa syöttöä, mitä ei kuulu koskaan. Myös kolmospaikan pelaajien puolustaminen on paikoittain ollut hankalaa 210-senttiselle hyökkääjälle, mutta siltä osin minkään muun odottaminen olisi melko utopistista.

− Ja nyt meillä on hieman erilainen joukkue ja minä pelaan kolmospaikkaa, joten tässä on ollut paljon uutta. Mutta, kuten minä tahansa kautena, mahtuu siihen hyviä hetkiä ja sitten välillä tapahtuu ikäviä asioita.

Markkanen hengähtänee helpotuksesta, kun Bullsin kausi tullee reilun viikon päästä päätökseensä. Tulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä, mutta ainakin pilvissä näkyy paikoin hopeareunuksia toisin kuin Chicagon tapauksessa ylle asettuneet tummanharmaat sadepilvet.