NBA

Lauri Markkanen kertoo syvähaastattelussa saksalaisidolistaan, kadonneista voimistaan, Twitterin hylkäämisestään ja miten pojan syntymä on vaikuttanut kotionneen

Nuorten pelaajien tähdistöotteluun valittu NBA-tähti Lauri Markkanen kertoi Chicago Bullsin sivujen syvähaastattelussa mietteitään tähdistövalinnastaan, Dirk Nowitzkista, kyynärpäävammasta kentille paluustaan, kotielämästään ja siitä miksi suomalainen päätyi poistamaan kaikki sosiaalisen median sovellukset puhelimestaan.

Markkanen on toista vuotta perätysten mukana nuorten pelaajien ottelussa NBA:n All-Stars-viikonloppuna. Tällä kertaa Maailman ja Yhdysvaltojen joukkueiden valmentajina toimivat veteraanipelaajat, Maailman joukkueen puolella Dallas Mavericksin saksalainen veteraanistara Nowitzki.

− Mielestäni se on upeaa, että tänä vuonna pelaajat toimivat valmentajina. Hän on tosi hyvä kaveri. Hän on myös tehnyt niin paljon koripallon eteen, etenkin minun kohdallani. Nuorena katsoin hänen suuntaansa ja yritin kehittää omaa peliäni hänen mukaisekseen, Markkanen kertoi.

− On iso kunnia olla mukana tässä pelissä, ja se, että hän on valmentajana, tuntuu uskomattomalta. Toivottavasti hän antaa minulle vielä peliaikaakin, enkä joudu vain istumaan penkillä.

− On mukava nähdä, että väki kunnioittaa minua ja halusi minut mukaan otteluun. Olen otettu valinnasta ja innoissani lähden taas mukaan.

Ruosteinen Lauri on saanut voimansa takaisin

Suomalaisen kesä kului punttisalilla ja pelikentällä päivästä toiseen harjoituttamassa itseään paremmaksi, ja ennen kaikkea voimakkaammaksi koripalloilijaksi. Markkasen alkukausi meni kuitenkin pipariksi, kun kyynärpäävamma Bullsin harjoitusleirillä vei ainakin ison osan tuosta työstä hukkaan.

Loukkaantumisesta paluun jälkeensä Markkasella kesti kotvan aikaa päästä takaisin sille kehitysuralle, mihin hänen odotettiin yltävän toisella kaudellaan. Viimeisten viikkojen aikana suomalainen on petrannut peliään kuin sika juoksuaan. Kun Bullsissa kolkuttelee Michael Jordanin seuraennätyksiä, on jotain selvästi tehty oikein.

− Olisin voinut odottaa pidempään. Jos olisin halunnut olla sataprosenttisessa kunnossa, olisin varmaan palaamassa kentille vasta nyt. Tiesin, että kyynärpäässä ei ollut mitään, mikä voisi mennä rikki uudelleen. En kuitenkaan tuntenut oloani täydelliseksi, mutta tuntui, että nopeampi tapa päästä kuntoon on alkaa heti vain pelata.

− Tiesin, että pelini ei olisi vielä ihan täysillä ja olisin hieman ruosteessa. Olin kuitenkin lääkäreiden puolesta kunnossa, joten pelaaminen oli oikea tapa päästä parhaaseen iskuun. En ole vielä voimieni puolesta läheskään samassa kunnossa kuin ennen kauden alkua.

− Tiedän, että saan voimani nyt nopeammin takaisin, koska olin päässyt jo aiemmin sille tasolle ja sinne paluu on helpompaa. En ole yhtä heikko kuin viime kaudella, mutta kauden alla minusta tuntui tosi hyvältä ja olin todella innoissani.

Markkanen jätti Twitterin − ruutuajan tilalle perheaikaa

Tämän hetken NBA-pelaajista suuri osa tuntuu viettävän aikaa sosiaalisessa mediassa roppakaupalla. Otteluiden jälkeen ensimmäiset postaukset tulevat pukukopista vain muutama minuutti loppusummerin soimisen jälkeen, mutta Markkanen ui tässäkin asiassa vastavirtaan.

Suomalainen totesi, että viisi ja puoli tuntia ruudun tuijottamista ja Twitterin skrollaamista on yksinkertaisesti liikaa, ja Markkasen ratkaisu oli kertaheitolla jättäytyä kokonaan sivuun.

− Tiedän nykyään, että sillä ei ole merkitystä mitä Twitterissä tapahtuu tai mikään sen kaltainen, joten poistin puhelimestani kaikki ne sovellukset.

− Mitä olemme käyneet tällä kaudella läpi, on ollut aika raskasta. Häviäminen, valmentajan vaihdos, kaikki mitä meistä puhuttiin. Mutta pääsyy ratkaisuuni oli, että olin kotona puhelimella Twitterissä, kun poikani oli vieressä. Joten poistin ne kaikki, jotta voin viettää aikaa hänen kanssaan ja hän ei kasva nähden minun vain katsovan puhelintani.

− En itse kasvanut niin, että vanhempani olisivat vain tuijottaneet puhelimiaan, eivätkä olisi puhuneet minulle. Haluan, että minulla on läheinen suhde poikaani ja vietän aikaa hänen kanssaan.

− Se oli kuin automaattista: istun pöytään, otan puhelimeni esille ja kohta tiedän kaiken. Sitten aloin ajatella, että mitään oikeasti tärkeää ei siellä tapahdu. Kun olet puhelimellasi, se tuntuu tärkeältä, mutta kun laitat puhelimen pois, mietit, että mitä tässä viimeisen kymmenen minuutin aikana sain aikaan.

− Tunnen itseni nyt paljon rentoutuneemmaksi. En arvostele ketään muuta, siinä ei ole mitään vikaa. Itselleni asetin ruutuaikalaskurin ja huomasin, että katsoin puhelintani kuusi kertaa tunnissa ja käytin aikaa viisi ja puoli tuntia päivässä, enkä saanut mitään aikaiseksi.

Espanjan opiskelua, kotionnea ja miten NBA:ssakin voi olla ”vain töissä”

Twitterin ja sosiaalisen median jättämisen lisäksi Markkasen elämään on suuresti vaikuttanut hänen ja puolisonsa Verna Ahon pojan Alvarin syntymä. Pojan tulo perheen elämään sai Markkasen ajatuksissa aikaan myös sen, että huonot pelit eivät enää kulje mukana kotiin, vaan jäävät taakse hallille.

− Koripallo on aina ollut minulle niin hauskaa, ihan kaikki koripalloon liittyvä. Mutta viime vuonna, kun jossain kohdin oli vaikeampaa, menin kotiin ja olin onneton, koska koriksenhan piti olla hauskaa. Mutta se oli minun työni.

− Kun poikani syntyi, se jakoi ajatukseni eri tavalla. Huono peli, mutta kun suljin pukukopin oven takanani, se oli vain huono päivä töissä − ja nyt olen perheeni seurassa ja kaikki on hyvin. Se on ollut iso ero minulle, varsinkin tällä kaudella, ja se on auttanut minua.

− Menen vain kotiin leikkimään poikani kanssa. Hän kävelee jo, sanoo joitain sanojakin. Hän käy koulua täällä ja hänen ystävänsä puhuvat englantia ja kotona puhumme tietysti suomea. Itse olen innokas oppimaan kolmannen kielen, ehkä espanjan, ja sitten opetamme sen myös pojallemme.