NBA

Lauri Markkanen loisti NBA-tähdistöviikonlopun taitokisassa

NBA:n All-Stars-viikonlopun lauantaina kisattiin taitokisassa ja nähtiin tuttuun tapaan upeita donkkeja. Lauri Markkanen selvisi taitokisan finaaliin helposti, mutta Spencer Dinwiddie vei suomalaisesta voiton, joten käteen jäi hopeaa ja 40 000 dollarin palkintorahat.

Taitokisan isojen miesten puolella kaaviota Markkasella ei ollut mitään ongelmia ottaa finaalipaikka. Ensimmäisellä kierroksella Andre Drummond jäi jälkeen yhtä selvästi kuin toisella kierroksella Joel Embiid.

Finaalissa Dinwiddie karkasi heti alussa johtoon, kun Markkasella oli vaikeuksia saada syöttönsä renkaan läpi alussa. Paljon ensimmäistä, mutta ei varmasti viimeistä, kertaa NBA:n All-Stars-viikonloppuun osallistunut Markkanen ei jäänyt tappiotaan finaalissa harmittelemaan.

– Hauskaa lähdettiin pitämään, joten ei siinä ollut mitään stressiä. Kivaa oli voittaa nuo kierrokset, Markkanen kertoi Yle Urheilulle Los Angelesissa.

– Ei siinä mitään kummempaa, ei vain osunut syöttö ekalla kerralla. Siihen se kaatui. Sitä vähän pelkäsinkin, että se tulee kaatumaan siihen pieneen syöttöön, jos on kaatuakseen. Se oli vaikeampi, kuin miltä näyttää telkkarissa. Se on yllättävän pieni väli, mihin pitää osua, Markkanen kertasi.

Tähdistöviikonlopun jälkeen Markkasella oli jo kiire kotiin vastasyntyneen poikansa ja vaimonsa luo. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos veikkaa, että Markkasen toive osallistumisesta myös jatkossa tähdistöviikonlopun kisoihin tulee toteutumaan myös tulevina vuosina.

– Oli tosi hauskaa, mutta kiva mennä kotiin. Oli kyllä tosi mukava viikonloppu, ja toivottavasti pystyn ensi vuonna tekemään saman, summasi Markkanen Ylelle.

Katso kaikki taitokisan suoritukset

Donkkikisassa Larry Nance jr:n tribuutti isälleen ei aivan riittänyt voittoon

All-Stars-viikonlopun lauantain kilpailuista odotetuin on aina donkkikilpailu. Tänä vuonna siihen ottivat osaa Donovan Mitchell, Dennis Smith jr., Larry Nance jr. ja Victor Oladipo.

Larry Nance jr. kaivoi historiankirjat esiin ja esitti ensimmäisenä donkkinaan uusinnan isänsä donkista vuodelta 1984. Vanhempi Larry Nance voitti tuona vuonna NBA:n kautta aikojen ensimmäisen donkkikisan.

Utah Jazzin Mitchell oli kuitenkin finaalissa liian kova luu Nancelle. Historian siivet havisivat myös Mitchellin voittodonkissa, kun tribuutti annettiin vuorostaan Vince Carterille.

Katso kaikki donkit