NBA

Lauri Markkasella lantiovamma − sivussa peleistä vähintään kuukauden

Suomalainen NBA-tähtemme Lauri Markkanen kärsii rasitusvammasta lantion seudulla ja toipumisennuste parketeille palaamiseen on neljästä kuuteen viikkoa.

Markkanen kävi magneettikuvauksessa torstaina, jolloin oikean puolen lantion seudun rasitusvamma paljastui. Kauden aikana suomalainen on jo aiemmin kärsinyt vatsalihasvammasta, nilkkavammasta ja olkapäävaivasta, mutta on näistä huolimatta kyennyt pelaamaan kaikissa Chicago Bullsin otteluissa toistaiseksi.

Suomalainen ilmoitti ennen kautta yhdeksi tavoitteistaan kyetä pelaamaan täydet 82 ottelua NBA:n runkosarjassa, mikä ei nyt toteudu. Viime kaudella Markkanen pelasi vain 52 ottelussa, kun kauden alku meni pilalle harjoituksissa kärsityn kyynärpäävamman takia ja Bullsin viimeiset ottelut keväällä jäivät väliin sydänvaivojen vuoksi.

Markkanen on tällä kaudella pelannut keskimäärin 30 minuuttia per ottelu ja tehnyt 15,0 pistettä. Suomalaisen kaikki tilastot ovat olleet tähän asti heikompia kuin hänen tulokaskaudellaan tai viime kaudella.