NBA

Markkasen ja Bullsin kausi päättyi positiivisesti

Lauri Markkanen teki NBA:n runkosarjan viimeisellä kierroksella 20 pistettä, ja Chicago Bulls otti jälleen yhden tappion Detroit Pistonsia vastaan luvuin 87-119.

Bullsille tappio oli jälleen käytännössä voitto, kun vielä Sacramento Kings otti päätöskierroksella voiton ja nousi tasoihin chicagolaisten kanssa. Näin NBA:n varaustilaisuuden sijoitukset päättävään arvontaan Bulls lähtee joko 6. tai 7. sijalta.

Markkaselle peliaikaa tarjottiin päätöspelissä vain 22 minuuttia, mutta suomalainen käytti minuuttinsa tutun tehokkaasti. Tulokaskautensa positiivisissa merkeissä päättänyt Markkanen upotti niin kolmen pisteen heittoja kuin teki pisteitä myös itseluulottomilla korille ajoilla.

− Periaatteessa olisin halunnut jatkaa pelaamista, koska rakastan pelaamista, mutta on se hyvä saada pieni breikki niin, että saa vähän kroppaa kuntoon, Markkanen kertoi Helsingin Sanomille.

− Kausi oli totta kai pettymys, koska meillä oli paljon isommat odotukset, mutta tästä on hyvä lähteä rakentamaan eteenpäin, Markkanen jatkoi.

Markkanen laitettiin Bullsin joukkueesta myös ennen ottelua keskiympyrän valokeilaan pitämään puhetta joukkueen kannattajille. Tällä hetkellä suomalainen on se joukkueen ykkösmies, jota seura promotoi Bullsin tulevaisuutena.

− Lauri on ollut uskomaton ja hän on sitoutunut vielä parantamaan peliään. Ensi kaudella näette parannuksen hänen pelissään, Bullsin valmentaja Fred Hoiberg kertoi seuran Twitterissä.

Tulokaskausi tuotti myös yhden ennätyksen lisää, kun Markkasen kolme kolmosta veivät hänet ohi Kirk Hinrichin Bullsin eniten kolmen pisteen heittoja (145) upottaneena tulokkaana. Ensi viikolla Markkanen suuntaa Suomeen, missä on luvassa niin punttikuuria ja lisävoiman hankkimista kuin myös kesä-heinäkuun vaihteessa Susijengin MM-karsintaotteluita.

− Opin todella paljon, tiedän nyt paljon enemmän kuin lokakuussa. Miten luetaan puolustusta, sijoittuminen kentällä, otteluihin valmistautuminen, Markkanen kertasi Bullsin Twitterissä kauttaan.

− Haluan olla kokonaisvaltaisempi pelaaja ensi kaudella. Ehdottomasti harjoittelen post-peliäni ja hankin lisää voimaa, parannan pallonkäsittelyäni.

Lauri Markkanen, Bulls-Pistons 11.4.2018

22 minuuttia
Pisteet 20
Pelitilanneheitot 7 / 13
Kolmen pisteen heitot 3 / 7
Vapaaheitot 3 / 3
Levypallot 8
Plusmiinus 0