NBA

Markkasen tulikuuma käsi johti Bullsin voittoon

Lauri Markkasen heitot upposivat erinomaisella sihdillä ja suomalainen oli sunnuntaina johdattamassa Bullsin parhaana pistemiehenä joukkueen voittoon Washington Wizardsista.

Bulls – Wizards 113-94
Ottelun tilastot

Markkanen aloitti pelin välittömästi liekeissä, kun kolmen pisteen heitot osuivat keskelle koria. Koko Bullsin joukkue oli terävänä alussa, kun ensimmäisessä erässä kotiryhmä pommitti peräti 36 pistettä.

Suomalaisen hyvä vire jatkui myös toisessa erässä ja puoliajalle mentäessä Markkasella oli kasassa jo 15 pistettä, joista suurin osa kertyi neljällä onnistuneella kolmosella.

− Tietysti se auttaa, kun ensimmäinen heitto osuu. Mutta minä ajattelen aina, että kaikki heitot menevät sisään. Yritin vain ottaa normaalit heittoni, ja tänään ne putosivat hieman paremmin, Markkanen kertoi pelin jälkeen.

Upein suoritus nähtiin Bullsin puoliajan viimeisellä pallonhallinnalla, kun Markkanen upotti kolmosen lasin kautta ja pääsi vielä perään vapaaheittoviivalla − tosin kaukoheitto levyn kautta sisään ei välttämättä ollut juuri se, mitä suomalainen kyseisessä tilanteessa yritti.

Toisella puoliajalla pääroolissa olivat Bullsin vaihtopenkin pelaajat. Chicagolaisjoukkueen valmennus kehitti jälleen täysin uuden pelaajarotaation, ja tällä kertaa kaikki ryhmän 12 pelaajaa saivat vähintään 15 minuuttia peliaikaa.

Penkin peluuttaminen oli kuitenkin voiton kannalta toimiva ratkaisu, sillä juuri vaihtomiehet nykäisivät lopullisesti eron Wizardsiin 15 pisteeseen. Sen myötä neljännessä erässä avauskentällisen pelaajien ei tarvinnut juuri kentällä käydäkään, ja myös Markkanen istui koko neljänneksen penkillä, eikä päässyt siten kasvattamaan pistesaldoaan.

Suomalaisen kannalta erittäin positiivista on, että selkävaivat näyttäisivät olevan taitettu. Markkanen teki toisessa peräkkäisessä pelissä 20 pistettä ja kovimman pistesuorituksensa sitten tammikuun puolivälin.

Bullsin valmentaja Fred Hoiberg oli flunssaisena pelistä sivussa, mutta apuvalmentajat jatkoivat tuttua linjaa. Bulls marssitti kahdeksannessa peräkkäisessä ottelussa avausheittoon eri kokoonpanon.

Wizardsin peli oli yllättävän lepsua, kun vahvasti pudotuspelipaikassa kiinni oleva joukkue taistelee tärkeistä itäisen konferenssin runkosarjasijoituksista. Tosin pelissä näkyy myös Washingtonin ykköstähden takamies John Wallin puuttuminen kentältä.

− Pääsiäissunnuntain iltapäiväpeli, joten oli mukava tuoda energiaa halliin. Oli myös hienoa voittaa peli valmentaja Hoibergille, joka makaa kotona kipeänä ja varmasti katsoi peliä, Bullsin Bobby Portis kertoi.

Lauri Markkanen, Bulls-Wizards 1.4.2018

25 minuuttia
Pisteet 23
Pelitilanneheitot 7 / 11
Kolmen pisteen heitot 5 / 8
Vapaaheitot 4 / 7
Levypallot 6
Plusmiinus +2